Diarra ehdottaa suurille työnantajille velvoitetta palkata vammaisia

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra ehdottaa, että suuret työnantajat velvoitettaisiin palkkaamaan tietty vähimmäisosuus vammaisia tai osatyökykyisiä työntekijöitä. Jos velvoite ei täyttyisi, työnantajalta perittäisiin maksu, jolla rahoitettaisiin työllistymistä tukevia palveluja ja työpaikkojen mukautuksia.

Diarra perustelee esitystään sillä, että vammaisten ihmisten osallistuminen työelämään on Suomessa muuta väestöä vähäisempää. Hänen mukaansa työmarkkinoiden ulkopuolelle jää paljon osaamista, vaikka Suomessa keskustellaan samaan aikaan työvoiman saatavuudesta ja työvoimapulasta.

Vihreiden 2. lokakuuta 2026 julkaiseman tiedotteen mukaan Diarra on jättänyt aiheesta toimenpidealoitteen. Aloitteen tavoitteena on käynnistää valmistelu, joka johtaisi suuria työnantajia koskevaan työllistämisvelvoitteeseen. Tiedotteessa ehdotuksesta puhutaan myös lakialoitteena, mutta siinä ei kerrota vielä tarkkaa henkilöstörajaa, vaadittavaa työllistämisosuutta tai maksun suuruutta.

Velvoite koskisi suuria työnantajia

Esityksen perusajatus on, ettei vammaisten ja osatyökykyisten työllistyminen jäisi vain yksittäisten työnantajien vapaaehtoisten päätösten varaan. Lainsäädäntö määrittelisi suurille työnantajille vähimmäisosuuden, joka niiden henkilöstöstä pitäisi täyttää kohderyhmään kuuluvilla työntekijöillä.

Velvoitteen voisi ehdotuksen mukaan täyttää palkkaamalla vammaisia tai osatyökykyisiä henkilöitä. Jos työnantaja ei saavuttaisi laissa määriteltyä osuutta, seurauksena olisi maksu. Kertyvät varat ohjattaisiin vammaisten ihmisten työllistymisen edistämiseen, kuten työympäristön mukautuksiin, työhönvalmennukseen ja työmarkkinoille pääsyä vaikeuttavien esteiden poistamiseen.

Työpaikan mukautuksilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi työtilojen, työvälineiden, työajan tai tehtävien järjestämistä työntekijän tarpeisiin sopiviksi. Diarran tiedotteessa ei kuitenkaan määritellä, millainen rahoitusjärjestelmä käytännössä perustettaisiin tai mikä taho keräisi ja jakaisi maksut.

Ehdotus kohdistuu nimenomaan suuriin työnantajiin, mutta niiden määritelmää ei ole tiedotteessa täsmennetty. Jatkovalmistelussa ratkaistavaksi jäisi siten muun muassa se, kuinka monen työntekijän organisaatio kuuluisi velvoitteen piiriin ja koskisiko malli samalla tavalla yksityisiä yrityksiä, julkisia työnantajia ja muita organisaatioita.

Diarra hakee mallia muualta Euroopasta

Diarra viittaa perusteluissaan useissa Keski-Euroopan maissa käytössä oleviin järjestelmiin. Hän nostaa esimerkeiksi Saksan, Ranskan ja Tšekin, joissa tietyn henkilöstökoon ylittäville työnantajille on asetettu velvoitteita vammaisten ihmisten työllistämisestä.

Näiden järjestelmien yksityiskohdat vaihtelevat maittain, mutta Diarran esittelemässä periaatteessa työnantajalla on joko velvollisuus saavuttaa määrätty työllistämisosuus tai maksaa korvaava maksu. Maksuilla voidaan tukea vammaisten työllistymistä ja vähentää työnantajille työpaikan järjestelyistä aiheutuvia kustannuksia.

Diarra katsoo, että vastaava malli siirtäisi Suomessa vastuuta yksittäisiltä työnhakijoilta ja vapaaehtoisesti toimivilta työnantajilta koko työmarkkinajärjestelmälle. Hänen mukaansa vammaisten heikompi työllisyystilanne ei selity osaamisen puutteella, vaan työelämän käytännöillä ja rakenteilla, jotka eivät riittävästi tue erilaisten työntekijöiden palkkaamista.

Eurooppalaisiin malleihin vetoaminen ei vielä ratkaise sitä, millainen järjestelmä sopisi Suomen työmarkkinoille. Mahdollinen laki vaatisi tarkempaa arviota muun muassa yritysvaikutuksista, valvonnasta, tietosuojasta, kohderyhmän määrittelystä ja siitä, miten velvoitteen täyttyminen osoitettaisiin. Näihin kysymyksiin tiedote ei tarjoa yksityiskohtaisia vastauksia.

Työllä on toimeentuloa laajempi merkitys

Diarra painottaa, että työpaikka merkitsee palkan lisäksi mahdollisuutta osallistua yhteiskuntaan, kuulua työyhteisöön ja rakentaa omaa elämää. Siksi vammaisten ihmisten vähäinen näkyminen työpaikoilla on hänen mukaansa sekä työllisyys- että yhdenvertaisuuskysymys.

Esityksen taustalla on näkemys siitä, etteivät yleiset työllisyystoimet välttämättä riitä ihmisille, jotka tarvitsevat mukautuksia tai yksilöllistä tukea. Vaikka henkilöllä olisi tehtävään sopiva koulutus ja osaaminen, työllistymistä voivat vaikeuttaa esimerkiksi esteelliset toimitilat, joustamattomat työajat, puutteellinen tuki tai työnantajan epävarmuus tarvittavista järjestelyistä.

Diarran mukaan rakenteisiin liittyviä ongelmia pitää korjata poliittisilla päätöksillä sen sijaan, että työllistymisen vastuu jäisi vammaiselle työnhakijalle. Velvoite olisi hänen esityksessään tapa tehdä työelämän yhdenvertaisuudesta mitattava tavoite.

Tiedotteessa ei esitetä arviota siitä, kuinka monta uutta työpaikkaa järjestelmä voisi synnyttää. Siinä ei myöskään käsitellä mahdollisia tilanteita, joissa työnantaja ei löydä avoimeen tehtävään sopivaa hakijaa. Nämä kysymykset olisivat olennaisia, jos esitys etenisi varsinaiseen lainvalmisteluun.

Hallituksen sosiaalipolitiikka saa Diarralta arvostelua

Diarra kytkee ehdotuksensa myös laajempaan keskusteluun sosiaaliturvasta ja vammaispalveluista. Hän arvostelee pääministeri Petteri Orpon hallituksen tekemiä sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä sosiaaliturvan leikkauksia. Diarran mukaan säästöt kohdistuvat erityisen voimakkaasti ihmisiin, joiden toimeentulo ja arjen toimintakyky ovat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa.

Hän nostaa esiin myös vammaispalvelulain soveltamisalan sekä hallituksen suunnittelemat sosiaalihuollon lisäsäästöt. Diarran arvio on, että palvelujen ja sosiaaliturvan heikentäminen vaikeuttaa työelämään osallistumista sen sijaan, että se parantaisi vammaisten ihmisten mahdollisuuksia työllistyä.

Kyse on opposition kansanedustajan poliittisesta arviosta. Vihreiden tiedote ei sisällä hallituksen, työnantajajärjestöjen tai vammaisjärjestöjen kommentteja Diarran ehdotukseen. Siinä ei myöskään esitetä ehdotetun järjestelmän kustannusarviota tai vertailua siihen, miten nykyisiä työllistämisen tukimuotoja pitäisi mahdollisen velvoitteen yhteydessä muuttaa.

Jatkovalmistelussa olisi ratkaistava useita kysymyksiä

Työllistämisvelvoitteen toteuttaminen edellyttäisi tarkkoja sääntöjä siitä, keitä velvoite koskee ja miten sen noudattamista seurataan. Samalla pitäisi varmistaa, ettei järjestelmä johda työntekijöiden leimaamiseen tai siihen, että palkkaaminen tapahtuisi vain muodollisen kiintiön täyttämiseksi.

Työpaikkojen laadulla olisi keskeinen merkitys. Tavoitteena ei olisi ainoastaan lisätä työsopimusten määrää, vaan luoda kestäviä työuria, joissa työntekijä saa osaamistaan vastaavia tehtäviä, riittävän tuen ja yhdenvertaisen aseman työyhteisössä.

Jos ehdotus etenee poliittisessa valmistelussa, ratkaistaviksi tulisivat ainakin seuraavat asiat:

• kuinka suuret työnantajat kuuluisivat velvoitteen piiriin;
• mikä olisi vammaisten tai osatyökykyisten työntekijöiden vähimmäisosuus;
• miten kohderyhmä määriteltäisiin työntekijän yksityisyyttä kunnioittaen;
• kuinka suuri korvaava maksu olisi ja miten se määräytyisi;
• mihin kerätyt varat ohjattaisiin ja kuka niiden käytöstä päättäisi;
• miten työnantajia tuettaisiin mukautusten ja työhönvalmennuksen järjestämisessä.

Esitys avaa keskustelun työnantajien vastuusta

Diarran aloite ei vielä tarkoita, että Suomeen olisi tulossa työllistämiskiintiö tai uusi työnantajamaksu. Toimenpidealoite on kansanedustajan tapa ehdottaa, että hallitus ryhtyisi valmistelemaan tiettyä ratkaisua. Mahdollinen lainsäädäntö edellyttäisi erillistä valmistelua, vaikutusten arviointia ja eduskunnan hyväksyntää.

Aloite nostaa silti poliittiseen keskusteluun periaatteellisen kysymyksen siitä, kuinka pitkälle työnantajien vastuuta vammaisten työelämäosallisuudesta pitäisi ulottaa. Nykytilanteessa huomio on pitkälti tukipalveluissa, työnhakijoiden palveluissa ja vapaaehtoisissa mukautuksissa. Diarran malli täydentäisi niitä työnantajille asetettavalla lakisääteisellä velvoitteella.

Diarra tavoittelee muutosta, jossa vammaisten ihmisten työllistyminen nähtäisiin koko yhteiskunnan tehtävänä eikä vain yksilön oman aktiivisuuden tuloksena. Hänen mukaansa Suomessa on syytä keskustella siitä, riittääkö vapaaehtoisuus vai tarvitaanko muiden Euroopan maiden tapaan sitovia sääntöjä.

Ehdotuksen poliittinen eteneminen riippuu siitä, saako se tukea muilta eduskuntaryhmiltä ja ryhtyykö hallitus valmistelemaan vastaavaa mallia. Tiedotteen perusteella yksityiskohdat ovat vielä avoinna, mutta Diarran tavoite on selvä: suurille työnantajille halutaan nykyistä konkreettisempi vastuu vammaisten ja osatyökykyisten pääsystä työelämään.

Lähteet

Vihreät: Vihreiden Diarra esittää työllistämisvelvoitetta, tiedote 2.10.2026