Eduskunta hyväksyi tänään kauaskantoisen velkajarrun, jolla pyritään vakauttamaan Suomen julkista taloutta pitkällä aikavälillä. Kyseessä on parlamentaarinen sopimus, joka sitouttaa tulevat hallitukset katkaisemaan vuosikausia jatkuneen velkaantumisen kierteen. Päätöstä pidetään historiallisena, ja se luo puitteet finanssipolitiikan pitkäjänteisyydelle yli vaalikausien. Vain Vasemmistoliitto jättäytyi merkittävän sopimuksen ulkopuolelle. Uusi mekanismi asettaa velkasuhteen pienentämiselle konkreettisia tavoitteita, tähdäten ensin 60 prosentin EU-tasoon, ja pitkällä aikavälillä Pohjoismaisittain tiukempaan, alle 40 prosentin tasoon suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT).

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ei säästellyt ylisanoja päätöksen merkityksestä.

– Tämä on historiallinen päätös, Kopra sanoi tiedotteessa.

– Liian pitkään jatkunut löysä taloudenpito on johtanut tilanteeseen, jossa juoksevia menoja on rahoitettu tulevien veronmaksajien piikkiin. Tämä ei ole millään tasolla kestävää. Nyt sitoudumme yhdessä turvaamaan sen, että tulevilla sukupolvilla olisi laadukasta terveydenhuoltoa, koulutusta ja turvaa elämän eri vaiheissa. Terve talous on myös puolustuskyvyn perusta.

Kopran mukaan velkajarrun ansiosta puolueet kykenivät nousemaan hetkellisen politiikan yläpuolelle ja löytämään yhteisen tahdon Suomen talouden vakauttamiseksi. Laaja sitoutuminen luo hänen mukaansa luottamusta rahoitusmarkkinoilla, hillitsee korkomenoja ja vahvistaa Suomen taloudellista uskottavuutta.

Velkaantuminen uhkaa hyvinvointivaltion perustaa

Suomi on viime vuosina elänyt kiihtyvässä velkakierteessä, ja julkinen talous on muuttunut kroonisesti alijäämäiseksi. Valtionvelan suhde BKT:hen on noussut jyrkästi. Vielä vuonna 2019 velkasuhde oli 44,3 prosenttia BKT:sta, mutta koronapandemian ja muiden kriisien myötä se hyppäsi jo vuonna 2020 52,5 prosenttiin. Kehitys on jatkunut huolestuttavana. Esimerkiksi vuoden 2024 lopussa pelkkä valtionvelka suhteessa BKT:hen oli arviolta noin 61,2 prosenttia, ja julkinen velka kokonaisuudessaan oli jopa 82,5 prosenttia BKT:sta. Velkasuhde kasvoi reilulla neljällä prosenttiyksiköllä edellisestä vuodesta pelkän valtionvelan osalta.

Tämä jatkuva velkaantuminen asettaa suuria haasteita erityisesti hyvinvointivaltion rahoitukselle. Väestön ikääntyminen on Suomessa nopeampaa kuin monessa muussa EU-maassa, mikä kasvattaa automaattisesti julkisia menoja, erityisesti sote-kustannuksia, kun taas työikäisen väestön osuus pienenee. Tämä huoltosuhteen heikkeneminen yhdistettynä heikkoon talouskasvuun syö julkisen talouden kestävyyttä. Pelkästään hyvinvointialueiden rahoituksen on arvioitu kasvavan huomattavasti jo lähivuosina, mikä lisää painetta valtion budjettiin. Samalla kansalaisten valmius maksaa lisää veroja palveluiden turvaamiseksi on ollut nihkeää.

Mikä Velkajarru on ja miten se toimii?

Velkajarru-termi viittaa parlamentaariseen sopimukseen, jonka ytimenä on asettaa sitova, hallituskaudet ylittävä tavoite julkisen talouden tasapainolle ja velkasuhteen pienentämiselle. Se ei ole uusi keksintö, sillä Suomessa on jo aiemmin sovellettu EU:n finanssipoliittisia sääntöjä, ja monet muutkin maat ovat ottaneet käyttöön kansallisia velkasääntöjä. Suomen uusi mekanismi tavoittelee EU-sääntöjä tiukempaa kansallista tasoa, asettaen pidemmän aikavälin tavoitteeksi alle 40 prosentin velkasuhteen. Tavoitteena on siis hakea mallia muista Pohjoismaista, joiden velkatasot ovat perinteisesti olleet Suomea matalampia.

Velkajarrun konkreettinen mekanismi rakentuu siten, että kukin hallituskausi päättää omista toimistaan, joilla yhteiseen sopeutustavoitteeseen pyritään. Tämä mahdollistaa sen, että kulloinenkin hallitus voi valita omat keinonsa, olivat ne sitten menoleikkauksia, veronkorotuksia, tai talouskasvua lisääviä rakenteellisia uudistuksia.

Talouspolitiikan arviointineuvosto valvoo

Talouspolitiikan arviointineuvostolle lankeaa sopimuksen toteutumisen valvonta. Neuvosto on riippumaton, tieteellinen asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on arvioida talouspolitiikan tavoitteiden ja valittujen keinojen tarkoituksenmukaisuutta. Sen vuosittain julkaisema arvio harjoitetusta talouspolitiikasta on keskeinen osa järjestelmää.

Talouspolitiikan arviointineuvoston tehtäviä:

• Arvioida talouspolitiikalle asetettujen tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta ja niiden saavuttamista.
• Seurata ja arvioida valittujen talouspoliittisten keinojen tarkoituksenmukaisuutta.
• Arvioida talouspolitiikan eri osa-alueiden ja yhteiskuntapolitiikan muiden alueiden yhteensovittamista.
• Arvioida talouspolitiikan onnistumista erityisesti taloudellisen kasvun, vakauden, työllisyyden ja julkisen talouden pitkän ajan kestävyyden kannalta.

Jos arviointineuvosto toteaa, että hallitus on vaarassa lipsua sopeutustavoitteista tai velkaantuminen uhkaa karata käsistä, hallituksen on reagoitava tilanteeseen. Tässä mallissa hallituksen olisi joko korjattava päätöksiään tai annettava tilanteelle uskottava selitys. Tämä lisää Kopran mainitsemaa avoimuutta ja rehellisyyttä politiikkaan – äänestäjät saavat selkeämmän kuvan siitä, millä perusteilla puolueet aikovat rahoittaa lupauksensa.

– Jos lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, on oltava valmis kertomaan, mistä ja keneltä rahat näihin lupauksiin otetaan. On reilua, että vaihtoehdot kerrotaan kansalaisille avoimesti, Kopra tiivistää velkajarrun poliittisen merkityksen.

Velkajarrun kritiikkiä ja pitkä sopeutuksen tie

Vaikka velkajarrusopimusta on juhlittu historialliseksi askeleeksi vastuullisempaan taloudenpitoon, se on herättänyt myös voimakasta kritiikkiä. Kriitikoiden mukaan tiukka kansallinen velkasääntö, erityisesti pitkän aikavälin 40 prosentin tavoite, saattaa olla liian kunnianhimoinen ja jopa haitallinen. Esimerkiksi jotkin arviot ovat laskeneet, että 40 prosentin velkasuhteeseen pääseminen voisi vaatia jopa 50 vuotta jatkuvaa talouskuria ja massiivisia sopeutustoimia.

Lisäksi on esitetty huoli siitä, että liian jäykkä finanssipolitiikan sääntely saattaa vaikeuttaa vastasyklistä suhdannepolitiikkaa. Toisin sanoen, kriisitilanteessa tai taantumassa tiukka velkasääntö saattaisi pakottaa leikkaamaan menoja tai kiristämään verotusta juuri silloin, kun talous tarvitsisi elvytystä. Vaikka sopimukseen onkin kaavailtu poikkeuslausekkeita kriisitilanteita varten – samoin kuin koronakriisin aikana jouduttiin joustamaan – kritiikkiä on esitetty siitä, että mekanismi voisi pahimmillaan aiheuttaa kielteisen kysyntäshokin ja syventää taantumaa, paradoksaalisesti heikentäen velkasuhdetta sen sijaan, että se sitä parantaisi.

Silti, parlamentaarisen sovun laajuus antaa toivoa sille, että Suomen talouspolitiikka saa kaivattua pitkäjänteisyyttä. Velkajarrun tarkoituksena ei ole poistaa politiikan mahdollisuutta päättää keinoista, vaan luoda kehys, joka pitää huolen siitä, että velka ja tulevaisuuden hyvinvointi pysyvät poliittisen päätöksenteon keskiössä. Kyse on sukupolvien välisestä reiluudesta ja siitä, että taloudellinen kestävyys nousee arvoasteikolla korkeammalle. Tämän päivän päätös merkitsee askeleen kohti vastuullisempaa tulevaisuutta.