Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen arvostelee hallituksen datakeskuspolitiikkaa ja katsoo, ettei Suomeen tarvita erillistä datakeskustukea. Hänen mukaansa julkisen vallan pitäisi tukikilpailun sijasta varmistaa, että uudet investoinnit vahvistavat suomalaista ja eurooppalaista tekoälytaloutta, tutkimusta sekä yritysten tuottavuutta.

Holopainen esitti näkemyksensä Vihreiden 1. syyskuuta 2026 julkaisemassa tiedotteessa. Hän perustelee kantaansa sillä, että Suomella on jo ilman erillisiä tukia useita datakeskuksille merkittäviä kilpailuetuja. Näihin kuuluvat viileä ilmasto, puhtaan sähkön saatavuus, vakaa sähköverkko ja turvallinen toimintaympäristö.

Holopaisen mukaan hallituksen keskustelu on painottunut liikaa siihen, kuinka paljon datakeskusinvestointeja Suomeen voidaan houkutella. Olennaisempi kysymys olisi hänen mielestään se, millaista pitkäaikaista arvonlisää investoinneista jää Suomeen ja miten ne liittyvät kotimaiseen osaamiseen, tutkimukseen ja yritystoimintaan.

Suomen kilpailuetuja ei pitäisi korvata tukikilpailulla

Datakeskusten sijoittumisesta käydään kansainvälistä kilpailua, jossa ratkaisevia tekijöitä ovat sähkön hinnan ja saatavuuden lisäksi toimintaympäristön vakaus, tietoliikenneyhteydet, osaava työvoima ja hankkeiden luvituksen sujuvuus. Holopaisen mukaan Suomen lähtökohdat ovat näillä osa-alueilla jo niin vahvat, ettei erillisen julkisen tuen tarvetta ole osoitettu.

Hän kohdistaa kritiikkinsä erityisesti kokoomukseen, joka on hänen mukaansa ajanut datakeskustuen jatkamista vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta. Tiedotteessa ei kuitenkaan esitellä tuen tarkkaa rakennetta, kustannuksia tai hallituspuolueiden ajantasaisia perusteluja. Kyse on siten Holopaisen poliittisesta kannanotosta, ei hallituksen yhteisesti julkistamasta linjauksesta.

Holopainen viittaa myös hallituksen vastaukseen hänen kesäkuussa tekemäänsä kirjalliseen kysymykseen. Hänen mukaansa vastauksessa todettiin, ettei valtiovarainministeriö pysty todentamaan suunnitellun datakeskustuen pitkän aikavälin hyötyjä Suomelle. Holopainen pitää tätä perusteena arvioida kriittisesti, onko julkisten varojen käyttäminen tukeen taloudellisesti järkevää.

Hänen viestinsä on, että investointien lukumäärä tai yhteenlaskettu euromäärä ei yksin kerro niiden kansantaloudellisesta merkityksestä. Datakeskus voi tuoda alueelle suuren rakennushankkeen ja verotuloja, mutta pysyvien työpaikkojen, kotimaisen osaamisen ja uuden liiketoiminnan määrä riippuu hankkeen luonteesta ja sen yhteyksistä ympäröivään talouteen.

Arvonlisä ratkaisee rakennusvaiheen jälkeen

Holopainen erottaa toisistaan datakeskuksen rakennusvaiheen ja investoinnin pitkäaikaiset vaikutukset. Rakentaminen voi kasvattaa kysyntää, työllistää ja piristää paikallista taloutta, mutta vaikutus jää väliaikaiseksi, jos keskuksen ympärille ei synny tutkimusta, innovaatioita, palveluja tai uutta yritystoimintaa.

Hänen mukaansa Suomen vaarana on jäädä tekoälyn kansainvälisessä arvoketjussa lähinnä palvelinkapasiteetin sijaintimaaksi. Tällöin Suomessa tuotettu sähkö ja rakennettu infrastruktuuri palvelisivat pääasiassa kansainvälisten teknologiayhtiöiden liiketoimintaa, kun suurin taloudellinen hyöty syntyisi muualla.

Holopainen nostaa vertailukohdaksi Ruotsin, jonka hän arvioi johtavan Pohjoismaiden kilpailua tekoälyyn perustuvista startup-yrityksistä ja niihin kohdistuvista sijoituksista. Vertaus korostaa hänen vaatimustaan siitä, että Suomen pitäisi houkutella laskentakapasiteetin lisäksi korkean lisäarvon yritystoimintaa, pääomia ja osaajia.

Datakeskukset eivät hänen mukaansa ole keskenään samanarvoisia. Suuresta sähkönkulutuksesta huolimatta yksittäisen hankkeen kansallinen hyöty voi jäädä rajalliseksi, jos se ei tarjoa laskentakapasiteettia kotimaisille toimijoille tai tee yhteistyötä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja kasvuyritysten kanssa. Hallituksen pitäisi siksi arvioida investointien laatua eikä ainoastaan niiden kokoa.

Kasvava sähkönkulutus kytkee datakeskukset energiapolitiikkaan

Datakeskusten energiankäyttö on Holopaisen mukaan sovitettava osaksi Suomen sähköjärjestelmää. Suomeen suunnitellaan paljon uusia datakeskuksia, ja niiden yhteenlasketun sähkönkulutuksen ennakoidaan kasvavan lähivuosina voimakkaasti. Tämä lisää tarvetta tarkastella uusia hankkeita yhdessä puhtaan sähköntuotannon, sähköverkon ja kulutusjouston kanssa.

Kulutusjoustolla tarkoitetaan sitä, että sähkön käyttöä voidaan siirtää tai vähentää tilanteissa, joissa sähköstä on niukkuutta tai järjestelmän tasapaino sitä edellyttää. Holopaisen mielestä uusien datakeskusten pitäisi pystyä joustamaan energiankulutuksessaan. Samalla niiden olisi vahvistettava sähköjärjestelmän toimintaa sen sijaan, että ne ainoastaan kasvattavat peruskuormaa.

Toinen keskeinen kysymys on palvelinten tuottaman hukkalämmön hyödyntäminen. Lämpöä voidaan teknisten ja paikallisten edellytysten täyttyessä ohjata esimerkiksi kaukolämpöverkkoon. Tämä voi parantaa datakeskuksen energiatehokkuutta ja vähentää muun lämmöntuotannon tarvetta, mutta ratkaisut edellyttävät sopivaa sijaintia, infrastruktuuria ja yhteistyötä energiayhtiöiden kanssa.

Holopaisen mukaan tekoäly-, energia- ja talouspolitiikkaa ei pidä valmistella toisistaan irrallisina kokonaisuuksina. Jos laskentainfrastruktuurin kasvu lisää sähkön kysyntää nopeasti, rinnalle tarvitaan uutta puhdasta tuotantoa ja toimivia verkkoyhteyksiä. Samalla päätöksissä on arvioitava hankkeiden vaikutuksia luontoon ja paikallisiin yhteisöihin.

EU:n tekoälyrakenteista halutaan enemmän hyötyä yrityksille

Holopainen muistuttaa, että Suomessa toimii jo useita EU:n tekoälystrategiaan liittyviä rakenteita. Hän mainitsee esimerkkeinä LUMI AI Factoryn, eurooppalaiset digitaaliset innovaatiokeskittymät, tekoälyn testausympäristöt, osaamisverkostot ja sääntelyhiekkalaatikot. Suomessa on lisäksi korkeatasoista tekoälytutkimusta ja kasvavaa laskentakapasiteettia.

Hänen mukaansa ongelmana on, ettei näiden resurssien kansallinen hyödyntäminen ole saanut riittävää poliittista painoarvoa. Hallituksen pitäisi varmistaa, että tutkimuksen ja laskentainfrastruktuurin mahdollisuudet avautuvat suurten teknologiayhtiöiden lisäksi suomalaisille yrityksille, korkeakouluille, tutkimusorganisaatioille ja julkiselle sektorille.

Erityistä huomiota Holopainen kiinnittää mikro- ja pk-yrityksiin. Pienillä yrityksillä ei välttämättä ole samoja taloudellisia tai teknisiä valmiuksia ottaa käyttöön tekoälyä kuin suurilla konserneilla. Jos infrastruktuuria rakennetaan ilman osaamista, rahoitusta, neuvontaa ja kaupallistamisen väyliä, tekoälyn tuottavuushyödyt voivat keskittyä harvoille toimijoille.

Holopaisen mukaan tavoitteen pitäisi olla uusien tuotteiden, palvelujen ja liiketoimintamallien synnyttäminen. Pelkkä nykyisten prosessien automatisointi voi parantaa tehokkuutta, mutta laajempi tuottavuusloikka edellyttää myös kokonaan uusia markkinoita ja vientikelpoisia ratkaisuja.

Holopainen asettaa investoinneille useita ehtoja

Holopaisen puheenvuorosta muodostuu joukko periaatteita, joiden perusteella Suomeen tulevia datakeskushankkeita voitaisiin arvioida. Hänen mukaansa korkean arvon investointien pitäisi täyttää ainakin seuraavia tavoitteita:

• Datakeskusten on kyettävä joustamaan sähkönkulutuksessaan sähköjärjestelmän tilanteen mukaan.
• Palvelinten tuottamaa hukkalämpöä pitää hyödyntää aina, kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista.
• Laskentakapasiteetin tulee palvella myös suomalaisia yrityksiä, tutkimusta ja julkista sektoria.
• Hankkeiden on tuettava kotimaista osaamista, innovaatioita ja uuden liiketoiminnan syntymistä.
• Kasvun tulee olla luonnon, paikallisyhteisöjen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta harkittua.
• Investointien on vahvistettava Suomen ja EU:n digitaalista itsenäisyyttä.

Digitaalisella itsenäisyydellä viitataan tässä siihen, ettei Euroopan kriittinen laskenta, data ja tekoälyosaaminen olisi kohtuuttoman riippuvaista EU:n ulkopuolisista teknologiayhtiöistä tai infrastruktuurista. Holopaisen mukaan Suomeen rakennettavan kapasiteetin olisi vahvistettava myös eurooppalaista kykyä kehittää ja käyttää tekoälyä omista lähtökohdistaan.

Kiista koskee lopulta julkisen rahan vastinetta

Datakeskustuesta käytävässä keskustelussa on kyse laajemmin siitä, millä ehdoilla valtio osallistuu yritysinvestointien houkuttelemiseen. Holopaisen mukaan hallituksen tehtävänä ei ole maksaa yrityksille siitä, että sähköä kulutetaan Suomessa. Julkisen politiikan pitäisi sen sijaan rakentaa yhteys energian, datakeskusten, tutkimuksen ja tekoälyyn perustuvan liiketoiminnan välille.

Hänen kannanottonsa ei torju datakeskuksia sinänsä. Se kohdistuu yleiseen tai erilliseen tukimalliin, jonka hyötyjä ei hänen mukaansa ole kyetty osoittamaan. Holopainen hyväksyy datakeskukset osaksi Suomen kasvustrategiaa, jos niiden vaikutukset ulottuvat rakennusvaihetta pidemmälle ja tukevat korkean osaamisen työpaikkoja, innovaatioita sekä kotimaista arvonmuodostusta.

Holopainen on nostanut julkisuudessa esiin myös muiden poliittisten päätösten taloudellisia vaikutuksia. Aiemmassa uutisessa käsiteltiin hänen vaatimustaan otsikolla Holopainen vaatii korvausmallia sikaruton rajoitusten aiheuttamiin tappioihin. Datakeskuksia koskevassa puheenvuorossa painotus on kuitenkin päinvastainen: uuden tukijärjestelmän sijasta hän vaatii julkisilta investointipäätöksiltä selkeää ja todennettavaa pitkän aikavälin hyötyä.

Keskustelu jatkuu sen ympärillä, millaisia kannustimia Suomi tarvitsee pärjätäkseen kansainvälisessä investointikilpailussa. Holopaisen linja on, että Suomen pitäisi kilpailla puhtaalla sähköllä, vakaalla yhteiskunnalla, teknologiaosaamisella ja korkeatasoisella tutkimuksella eikä ensisijaisesti yrityksille maksettavilla tuilla.

Lähteet

Vihreät – De Gröna: Mari Holopaisen tiedote datakeskustuesta, 1.9.2026