Entisen ilmasto- ja ympäristöministerin Krista Mikkosen kovaääninen vaatimus hallituksen ilmastopaperien välittömästä julkistamisesta on nostanut esiin Suomen ilmastopolitiikan läpinäkyvyyteen liittyvät huolet. Suomalaiset ympäristöjärjestöt ja Ympäristöministeriö ovat ajautuneet oikeudelliseen kiistaan, jonka ytimessä on kysymys siitä, pitäisikö hallituksen ilmastopoliittiset asiakirjat ja muistiot luokitella julkisiksi. Mikkonen ei säästele sanojaan, kun hän pitää ministeriön toimintaa käsittämättömänä, sillä kansalaisyhteiskunnan ja median kyky seurata ilmastolain noudattamista on hänen mukaansa uhattuna. Keskustelu julkisuusperiaatteen toteutumisesta on jälleen kerran kiihtynyt, ja sen vaikutukset ulottuvat kauas arkipäivän politiikan ulkopuolelle.

Hallinto-oikeus ja julkisuusperiaate koetuksella

Julkisuuslain mukaan asiakirjat ovat Suomessa lähtökohtaisesti julkisia, ja viranomaisten on perusteltava jokainen salassapitoa koskeva päätös äärimmäisen tarkoin. Mikkonen korostaa tätä periaatetta ja vetoaa omaan kokemukseensa ministerinä niin ympäristö- kuin sisäministeriössäkin. Hän ymmärtää täysin, että tietyt asiakirjat, jotka liittyvät esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen, täytyy luonnollisesti salata. Hän kuitenkin ihmettelee syvästi, miksi ministerityöryhmän muistiot ilmastopolitiikasta eivät täyttäisi julkisuuden kriteerejä. Hän vihjailee suoraan salailun mausta, mikä luo varjon hallituksen aikeiden ylle.

Viranomaisen on yleensä toimittava julkisuusmyönteisesti, mikä tarkoittaa, että tiedonsaannin rajoittamiselle täytyy olla todella asiallinen ja lakiin perustuva syy. Julkisuuslain 24 § listaa keskeiset salassapitoperusteet, mutta ympäristöjärjestöt ovat haastaneet ministeriön tulkinnan hallinto-oikeudessa. Kiista koskee erityisesti ilmastopolitiikan valmisteluun liittyviä dokumentteja, joiden julkisuutta tarvitaan, jotta kansalaiset voivat aidosti ymmärtää päätöksenteon taustat ja seuraukset. Kansalaisvaikuttaminen ja avoin hallinto edellyttävät, että tieto on helposti saatavilla, eikä se piiloudu byrokratian verhoihin.

Ilmastolain tavoitteet uhan alla

Suomen ilmastolaki asettaa maalle kunnianhimoiset tavoitteet, sillä Suomen on oltava hiilineutraali viimeistään vuonna 2035. Laki määrittelee myös konkreettisia päästövähennystavoitteita: kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, 80 prosenttia vuoteen 2040 mennessä ja 90–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tämän lainsäädännön ohjausvaikutus perustuu kattavaan ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmään, johon kuuluu neljä valtakunnallista suunnitelmaa, kuten keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmat. Laki korostaa myös eduskunnan ja yleisön mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua suunnitteluun.

Mikkonen muistuttaa, että hallituksen vuoden 2025 ilmastokertomuksessa kuvataan ilmastopolitiikan kokonaisuus riittämättömäksi ilmastolain tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tämä on vakava signaali siitä, että nykyinen etenemistahti ei riitä. Luvatut energia- ja ilmastostrategia sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KIPU) ovat entisen ministerin mukaan olleet jumissa hallituksen pöydällä jo useita kuukausia. Ilmastolaki edellyttää näiden suunnitelmien laatimista, jotta päästövähennykset ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen toteutetaan eri hallinnonaloilla koordinoidusti.

Tämä viivästys vaikeuttaa paitsi päästövähennystavoitteisiin pääsemistä, myös julkisen keskustelun käymistä tarvittavista toimenpiteistä. Ilman ajantasaisia ja julkisia suunnitelmia on mahdotonta arvioida, miten hallitus aikoo kuroa umpeen sen kuvaaman riittämättömyyden. Ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän tavoitteena on varmistaa myös ilmastotoimien oikeudenmukaisuus ja kestävä kehitys, minkä toteutuminen vaatii avoimuutta. Suomi pyrkii olemaan edelläkävijä hiilineutraaliuden tavoittelussa, mutta salailu ja viivyttely heikentävät kansainvälistäkin mainetta.

Suunnitelmat karille, kriisi syvenee

Aika todellakin loppuu, sillä hallituksen kautta on jäljellä enää alle puolet, eikä ilmastopolitiikassa Mikkosen mukaan ole päästy edes kunnolla alkuun. Hallituksen kyky noudattaa itse asettamiaan lainsäädännöllisiä velvoitteita joutuu kyseenalaiseksi, kun keskeiset suunnitelmat seisovat pöydällä. Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa (KIPU) määritellään toimet, joilla päästöjä vähennetään taakanjakosektorilla, kuten liikenteessä ja maataloudessa. Mikkonen kysyykin osuvasti, onko hallitus ylipäätään tekemässä mitään ilmastokriisin pysäyttämiseksi, jos edes perusasiakirjoja ei saada valmiiksi eikä pöytäkirjoja julkisteta.

Kansallisen ilmastopolitiikan ohjausvälineet, kuten KIPU ja energia- ja ilmastostrategia, ovat ratkaisevan tärkeitä, sillä niissä päätetään konkreettisista toimenpiteistä tuleville vuosille. Ilmastolaki velvoittaa Suomen hiilineutraalisuuden saavuttamiseen, ja kun nämä strategiat viivästyvät, koko tavoitteen uskottavuus horjuu. Viivästykset voivat johtaa kalliisiin ja kiireellisiin korjausliikkeisiin myöhemmin, kun aikataulu pakottaa nopeisiin ratkaisuihin. Hallituksen toiminnan hitaus antaa huolestuttavan kuvan sitoutumisesta asetettuihin tavoitteisiin.

Avainasiakirjat – Mikä on kiistan kohteena?

Oikeuskiistan ja Mikkosen vaatimusten ytimessä ovat asiakirjat, jotka luovat perustan hallituksen ilmastotoimille ja niiden seurannalle. Kansalaisyhteiskunta haluaa varmistaa, että päätöksentekoprosessi on rehellinen ja tavoitteellinen.

Tiedonsaannin kohteena ovat olleet erityisesti:

• Ministerityöryhmien muistiot ja luonnokset: Nämä sisältävät hallituksen sisäisen keskustelun ja päätösten valmistelutiedot.
• Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KIPU) luonnosmateriaalit: Suunnitelma sisältää yksityiskohtaiset toimet, joilla hiilineutraalisuus tavoitellaan vuoteen 2035 mennessä.
• Energia- ja ilmastostrategian valmisteluasiakirjat: Strategia ohjaa energiantuotannon ja -kulutuksen muutosta.
• Viranhaltijoiden väliset sähköpostit ja viestit: Ne voivat paljastaa valmisteluprosessin pullonkaulat ja asenteet.
• Hallituksen sisäiset arviot ilmastotoimien riittävyydestä: Arviot, jotka eivät ole vielä saaneet virallista leimaa, mutta kuvaavat tilanteen kriittisyyttä.

Miten avoimuus vahvistaisi demokratiaa

Ilmastokriisi on globaali ja yhteiskunnallinen haaste, joka vaatii laajaa hyväksyntää ja ymmärrystä kaikille toimenpiteille. Avoimuus ei ole pelkkä byrokraattinen prosessi, vaan se on demokratian perusedellytys. Kun hallituksen suunnitelmat ja keskustelut ovat julkisia, kansalaisilla, tutkijoilla ja toimittajilla on mahdollisuus analysoida ja kyseenalaistaa ehdotettuja ratkaisuja. Tämä johtaa parempaan ja kestävämpään ilmastopolitiikkaan, sillä päätökset kestävät päivänvalon ja kriittisen tarkastelun. Avoin hallinto lisää luottamusta, mikä on elintärkeää pitkäjänteisen ilmastotyön kannalta.