Kulttuuri- ja luovat alat ovat yksi Euroopan nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista, mutta Suomessa kehitys on jäänyt jälkeen verrokkimaista. Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä peräänkuuluttaa kunnianhimoa luovan talouden kasvustrategian toimenpiteiden valmisteluun, jotka valmistellaan osana kulttuuripoliittista selontekoa.
– Kulttuurialan kasvupotentiaali Suomessa on huomattava. Kulttuurialan uudistaminen ja kehityksen tukeminen ovat ratkaisevan tärkeitä Suomen kansalliselle kilpailukyvylle, Aalto-Setälä toteaa.
Aalto-Setälän mukaan kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteet on otettava vakavasti. Kyse ei ole vain kulttuurin itseisarvosta, vaan siitä, miten luomme edellytyksiä kestävälle talouskasvulle myös luovilla aloilla. Suomalainen kulttuuri on vahvuutemme, ja se erottuu edukseen maailmalla.
– Kulttuuri ei ole vain historiaa ja perinnettä, vaan se elää ja uudistuu jatkuvasti. Se tarjoaa meille muun muassa aineksia rakentaa ainutlaatuista maakuvaa niin matkailussa, liiketoiminnassa kuin teknologiassakin, Aalto-Setälä sanoo.
– Esimerkiksi suomalainen design ammentaa monin tavoin kansallisesta ja kulttuurisesta perinteestämme. Myös peliteollisuus, joka on yksi Suomen menestyneimmistä aloista, on ottanut vaikutteita Kalevalasta ja sen mytologiasta, kuten esimerkiksi Rovion ja Supercellin pelimaailmat osoittavat, Aalto-Setälä lisää.
Luovilla aloilla sekä tapahtuma-alalla on merkittävä työllisyys- ja kasvupotentiaali sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin Suomessa selvästi jäljessä sekä muita Pohjoismaita että EU:n keskiarvoa.
– Suomessa on laajaa ja tasokasta osaamista taiteiden ja kulttuurin osa-alueilla. Meillä on kansainvälisen tason tekijöitä ja lahjakkuuksia, eli teemme kyllä oikeita asioita, mutta onko koneemme kunnossa? Aalto-Setälä kysyy.
– Meidän on tartuttava alan kehittymismahdollisuuksiin ja luotava aidosti kunnianhimoinen luovien alojen kasvustrategia, joka yhdistää alan toimijat, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin, Aalto-Setälä päättää