Kokoomus jättää välikysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta

Kokoomus Heikki Vestman

Kokoomus jättää hallitukselle välikysymyksen hallituksen talouspolitiikasta. Kokoomus syyttää hallitusta holtittomasta velkaantumisesta ja talouden ongelmien sysäämisestä seuraavan hallituksen hoidettavaksi. Puolueen mukaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden rahoitus on vaarantunut.

Kokoomuksen kansanedustaja ja energiajuristi Heikki Vestman sanoo, että hallituksen tuore sähkölakiesitys heikentää kotitalouksien ja pienyritysten suojaa sähkön kiskurihinnoilta. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen sähkömarkkinalain uudistamisesta. Yhtenä muutoksena sähköyhtiöille annetaan oikeus tarjota jatkossa ainoana toimitusvelvollisuustuotteena pörssisähköä.

”Nykylain mukaan toimitusvelvollisuussähkön on oltava kohtuuhintaista. Tämä on ainoa pykälä, johon kotitaloudet ja pienyritykset ovat voineet vedota sähkön kiskurihintoja vastaan. Energiavirasto onkin onneksi ottanut tutkittavaksi useita tapauksia, joissa sähköyhtiöt ovat lopettaneet kohtuuhintaiset toimitusvelvollisuussopimukset ja alkaneet myymään vain pörssisähköä. Nyt hallitus on viemässä tämänkin pienen suojan pois. Täysin järjetöntä”, Vestman sanoo.

Vestmanin mukaan pörssisähköpykälän sijaan tarvittaisiin toimitusvelvollisuussähkön hintakattopykälä. Myös hallituspuolueet ovat vaatineet hintakattoa.

Hallituksen lupaukset ja teot ovat ristiriidassa. Puhutaan pokkana hintakatosta mutta tuodaankin eduskuntaan pörssisähköpykälä. Toimitusvelvollisuussähkölle pitäisi sen sijaan säätää määräaikainen hintakatto esimerkiksi 14-19 senttiä kilowattitunnilta, kuten olen esittänyt. Pörssisähkö ainoana toimitusvelvollisuustuotteena tarkoittaa sähköyhtiöiden riskien siirtämistä sähkönkäyttäjille. Pörssisähkö voi olla hyvä vaihtoehto joillekin, mutta kaikki eivät voi tai halua sen riskejä kantaa. Herääkin kysymys, kenen etua tämä hallitus ajaa: sähköyhtiöiden vai suomalaisten perheiden ja yritysten?”, Vestman kysyy.

Vestman on muutoinkin pettynyt hallituksen saamattomuuteen kotitalouksien ja yritysten tukemisessa korkeiden sähkön hintojen keskellä.

”Suomalaiset perheet ja yritykset kurjistuvat korkeiden sähkölaskujen kanssa, kun sähkömarkkina on mennyt rikki. Me kokoomuksessa olemme esittäneet jo alkusyksyllä tukun konkreettisia toimia suomalaisten auttamiseksi. Sähkön hinta pitäisi järjestelmätason muutoksilla saada laskettua, jolloin tulonsiirtoja ei tarvittaisi. Järjestelmän kestävyyttä lisäävien uudistusten sijaan hallitus on syksyn aikana valmistellut kuluttajien asemaa heikentävän pörssisähköpykälän. Käsittämätöntä toimintaa”, Vestman toteaa.

Lähteet: Kokoomus ja STT
Kuva: Kokoomus / Mikko Mäntyniemi


Eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit 2023 järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027.

Vastaa