Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela iski eduskunnan välikysymyskeskustelussa pöytään luvut ja syyt: pääministeri Petteri Orpon hallituksen lupaus 100 000 uudesta työllisestä on hänen mukaansa karannut käsistä, ja Suomi katsoo nyt työttömyyskriisiä silmästä silmään. Koskela väittää, että oikeistohallituksen leikkauslinja on heikentänyt kotimaista kysyntää, lisännyt epävarmuutta ja ajanut ihmisiä irtisanomis- ja työttömyysaaltoon – samalla kun veronkevennykset on kohdennettu suurituloisille.
Puheenvuoro osuu hetkeen, jossa Suomen työttömyysaste on kivunnut eurooppalaisessa vertailussa kärkisijoille ja konkurssien määrä on rikkonut pitkän aikavälin ennätyksiä. Väite ei siis elä tyhjiössä: taustalla on kasvava datamassa, joka piirtää synkkenevän kuvan vuoden 2025 työmarkkinoista.
Orpon 100 000 työpaikan tavoite ja arjen todellisuus
Orpon hallitusohjelmaan kirjattu 100 000 lisätyöllisen tavoite oli alun perin tarkoitettu kääntämään julkinen talous vahvempaan suuntaan. Tavoite oli kunnianhimoinen mutta ei mahdoton – jos talouskasvu, työllisyystoimet ja palkkakehitys osuisivat kohdilleen. Sittemmin toimintaympäristö on muuttunut: työmarkkinoiden viileneminen, korkojen pysytteleminen korkealla ja vientiteollisuuden haasteet ovat rasittaneet näkymiä, samalla kun kotimainen kulutus on kärsinyt. Kun työttömyysaste on noussut ja työllisten määrä laskenut, politiikan arviointi siirtyy väistämättä lupauksista tuloksiin.
Koskela käyttää tätä kontrastia omassa argumentaatiossaan: hän väittää hallituksen työllisyystoimien olleen ennen kaikkea normien purkamista työntekijän kustannuksella – ilman näyttöä, että toimet lisäisivät työllisyyttä taantuvassa suhdanteessa.
Työmarkkinamittarit punaisella – mitä tilastot kertovat?
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen ja muiden viranomaistilastojen mukaan työllisten määrä on vuoden mittaan pienentynyt ja työttömien määrä kasvanut. Kesällä 2025 työttömiä oli lähes 300 000, ja työllisyysasteen trendi heikkeni. Eurostatin tuore vertailu kertoo, että Suomen työttömyysaste on kivunnut EU:n korkeimpien joukkoon – poikkeuksellinen asema maalle, joka on pitkään profiloitunut pohjoismaisella työllisyysmallilla.
Lukumäärien takana ovat myös ihmiset ja yritykset. Konkurssien määrä nousi alkuvuonna tasolle, jota ei kuukausivertailussa ole nähty sitten 1990-luvun lopun. Samaan aikaan työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin ennuste maalasi kuvan, jossa työttömien työnhakijoiden lukumäärä pysyy tänä vuonna aiempaa korkeammalla, ja helpotusta näkyy vasta tulevina vuosina – jos silloinkaan nopeasti.
Kokonaisuus piirtää Koskelan kritiikille maaperän: jos talous hoippuu, leikkauslinja voi heikentää kotimaista kysyntää lisää ja siten pahentaa ongelmaa.
Suojaosan poisto reväytti poliittisen kiistan
Työttömyysturvan suojaosan poisto on noussut yhdeksi kiistellyimmistä uudistuksista. Suojaosan idea oli, että työtön saattoi ansaita pienen summan kuussa ilman, että etuus väheni. Poiston myötä jokainen ansaittu euro leikkaa etuutta heti ensimmäisestä eurosta lähtien. Yksittäiset kassat ja kyselyt kertovat, että osa-aikatyön tekeminen on vähentynyt ja epävarmuus kasvanut. Toisaalta taloustutkimus on havainnut, ettei osa-aikatyö romahtanut suoraviivaisesti – mutta järjestelmä on muuttunut ankarammaksi ja monen arki hankalammaksi.
Koskela hyödyntää tätä ristiriitaa: hänen linjansa on, että suojaosat pitäisi palauttaa sekä työttömyysturvaan että asumistukeen, jotta työn vastaanottaminen ja sivutulot olisivat aidosti kannattavia. Vaikutus olisi sekä työllisyyden että ostovoiman tukeminen, hänen mukaansa.
Vanhoista opinkappaleista irti – aktiivimallin varjo
Vasemmistoliitto on jo pitkään kritisoinut 2010-luvun lopulla käyttöön otettua aktiivimallia, jonka arviointien mukaan leikkuri kohdistui etenkin iäkkäämpiin työttömiin ilman selkeää näyttöä merkittävistä työllisyysvaikutuksista. Koskelan viesti on, ettei 2010-luvun ratkaisuja kannata kierrättää 2020-luvun taantuman reseptiksi: jos työn kysyntä hyytyy, kuritoimet eivät muutu työpaikoiksi.
Vasemmiston vastalääkkeet: investointeja, työtakuu ja asuminen
Koskela listaa joukon lääkkeitä, joilla suunnan voisi hänen mukaansa kääntää. Paketin ydin nojaa kysyntää tukeviin toimiin: pienituloisille suunnattujen leikkausten peruminen, kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisääminen, rakennusalan tukeminen sekä julkisten palvelujen rahoituksen vahvistaminen. Pitkäaikaistyöttömille esitetään työtakuuta: jokaiselle työpaikka viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.
Lisäksi palkkatuen laajempi käyttö ja aikuiskoulutuksen vahvistaminen rakentaisivat siltaa työmarkkinoille niille, joiden osaaminen kaipaa päivitystä. Ajatus on selkeä: työtä syntyy, kun ostovoima kantaa ja kun yrityksillä on kysyntää, johon palkata.
Eurooppa kulkee eri tahtia – Suomi jäänyt kyydistä?
Euroalueen työttömyys on pysynyt historiallisen matalana, vaikka yksittäisissä maissa on heiluntaa. Keskiarvon lasku tai pysähtyminen korostaa Suomen poikkeuksellista kehitystä: kun muualla työttömyys matelee, Suomessa käyrä on noussut. Siksi Koskela hylkää selityksen, jonka mukaan “pelkät suhdanteet” selittäisivät tilanteen; hänen mielestään politiikalla on ollut merkityksensä, ja se näkyy etenkin kotimaisessa kulutuksessa.
On reilua todeta, että selityksiä on muitakin: taloussuhdanteet, vientikysynnän heikkous, korot ja energiamarkkinoiden pidempi aaltoliike. Mutta eduskunta arvioi hallitusta ensisijaisesti sen omien päätösten perusteella.
Politiikan suunta ja signaalit – mitä hallitus viestii?
Työlainsäädäntöä on viety kohti joustavampaa irtisanomista ja paikallista sopimista; ay-liikkeen asema on kirvoittanut kiistoja, ja hallituksen sekä työmarkkinajärjestöjen välinen luottamus on ottanut iskut vastaan. Talouspolitiikan puolella leikkauslistat on perusteltu julkisen talouden kestävyydellä. Kriitikot – Koskela etunenässä – katsovat, että säästölinja osuu väärään kohtaan suhdannetta, kun samaan aikaan nähtiin historiallisen korkeita konkurssimääriä ja työttömyyden pitkittämistä.
Keskustelu huipentui Koskelan esittämään epäluottamuslauseeseen, jossa hallituksen työllisyyspolitiikka tuomittiin epäonnistuneeksi. Politiikan sisältöjen lisäksi kyse on signaaleista: millaista Suomea rakennetaan – kustannuskilpailun vai osaamisen, kysynnän ja turvaverkkojen varaan.
Miltä vaihtoehtoinen ohjelma voisi näyttää?
Koskela pelaa kahdella kentällä: lyhyellä aikavälillä ostovoimaa ja työllisyyttä tukevat päätökset, pidemmällä aikavälillä koulutukseen ja tuottavuuteen tähtäävät investoinnit. Hän korostaa vihreän siirtymän mahdollisuuksia – teollisia hankkeita, energiajärjestelmän kehittämistä ja uuden työn syntyä – joissa julkisella ohjauksella ja varhaisilla panostuksilla olisi vipua.
Samalla Vasemmistoliitto muistuttaa asuntopolitiikasta: ilman kohtuuhintaista tarjontaa kasvukeskuksissa työvoiman liikkuvuus jähmettyy, mikä heijastuu myös yritysten rekrytointeihin. Rakentamisen kriisin helpottaminen on siksi osa työllisyysratkaisua.
Politiikan kolikon molemmat puolet
Kritiikillä on kuitenkin vastapainonsa: hallitus sanoo tekevänsä välttämättömiä päätöksiä velkaantumisen pysäyttämiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi pitkällä aikavälillä. Työmarkkinoiden jäykkyyksiä pyritään purkamaan, jotta rekrytoinnit helpottuvat seuraavan kasvuvaiheen koittaessa. Kiista onkin lopulta ajotuksesta, mittakaavasta ja siitä, kuka kantaa kustannukset.
Koskela haastaa hallitusta juuri tässä: jos lasku kaatuu pienituloisten niskaan ja johtaa kulutuksen hyytymiseen, kasvu siirtyy ja työllisyys heikkenee lisää. Politiikan tavoitteet ja keinot sotivat toisiaan vastaan.
Mitä Vasemmistoliitto sanoo tekevänsä seuraavaksi?
Seuraavassa tiivistettynä Koskelan linjaukset, joilla hänen mukaansa työttömyyskriisin suuntaa voisi kääntää:
- Sosiaaliturvaleikkausten peruminen, etenkin suojaosien palauttaminen
- Kohtuuhintaisen asuntotuotannon huomattava lisääminen ja rakennusalan tukeminen
- Palkkatuen käytön laajentaminen ja aikuiskoulutuksen vahvistaminen
- Pitkäaikaistyöttömien työtakuu: työpaikka viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen
- Hyvinvointialueiden rahoituksen vahvistaminen ja hoitoalan työllisyyden tukeminen
- Työmarkkinapolitiikan kääntäminen pohjoismaiseen suuntaan: yhteistyö ja ennakoitavuus
Loppupäätelmä: politiikan suunta ratkaisee, eivät vain suhdanteet
Koskela piirtää kuvan, jossa suunta on viime kädessä poliittinen valinta: leikata vai tukea, kiristää vai investoida. Työttömyyskriisin keskellä kysymys ei ole vain tilastoista – vaan ihmisten kyvystä suunnitella tulevaisuuttaan. Välikysymyskeskustelussa puntarissa on hallituksen uskottavuus, mutta myös se, millä reseptillä Suomi palaa kasvu-uralle.
