Mikä puolue lähtee viemään rahapeliuudistusta?

Jos asiaa tarkastelee puhtaasti verotulojen kautta, on vastaus selvä, Suomen tulisi edetä lisenssimallissa nopeasti. Jos asiaa tarkastelee työllisyyden kautta ja samalla tiedostaen, että Veikkaus on juuri lopettanut ravintolapelit ja vähentänyt henkilökuntaa, on vastaus selvä, Suomen tulisi edetä lisenssimallin kanssa.

Mutta jos tarkastelun lähtökohdaksi laittaa puolueiden erilaisten lisätoimintojen rahoittamisen suomalaisten rahapelaajien tappioilla, voi vastaus olla nykyisen monopoliaseman säilyttäminen.

Siinä missä erilaiset Casino Bonus tarjoukset ovat tarkoitettu pelaajien iloksi, niin nykyinen suomalaisen Veikkausvoittoraha bonus on monena vuotena ollut varsinainen rahasampo puolueiden nuorisjärjestöille ja monelle muulle puolueiden liitännäistoiminnoille. Jos nykyinen sadan vuoden aikana kehitetty rahanjakojärjestelmä ajetaan alas, on suurelle osalle tätä järjestelmän tukevia toimintoja etsittävä täysin uusi rahoitus.

Häviörahoista sponsorointiin ja verotuloihin

Se, että monet tahot saavat rahoituksen Veikkauksen varoista on ollut hyvä asia, mutta läheskään kaikki rahansaajat eivät halua oikeasti tietää mistä raha tulee – sen sijaan nämä tahot voivat seistä yhteisessä rintamassa puhumassa rahapelien huonosta vaikutuksesta nuorisoon ja siitä, kuinka monelle rahapelit ovat ongelma – rahapelit ovat ongelma pienelle osalle niitä pelaavia. Aivan samalla tavalla on kaikessa ammattitekemisessä ja harrastamisessa – toisille siitä tulee ongelma, mutta useimmat osaavat pelata omien rajojensa mukaisesti tavoitellen sitä varsin mahdotonta unelmaa isosta voitosta.

Esimerkiksi sponsorointimarkkinointi Euroopassa, Aasiassa sekä USA:ssa rahapeleillä operoivat yritykset hakevat näkyvyyttä nimelleen urheilijoiden ja tapahtumien yhteydessä – aivan kuten Veikkaus tekee Suomessa, mutta yksinoikeudella ja pienillä panostuksilla, koska kilpailua ei ole. Jos tämä tilanne vapautettaisiin, saisivat monen lajin ykkösliigajoukkueet entistä enemmän tukea, jos haluavat markkinoida rahapeliyrityksiä. Avoimet markkinat mahdollistaisivat suomalaisen osaamisen myös kansainvälisille markkinoilla – nyt sadat suomalaiset alan ammattilaiset tekevät töitä ruotsalaisille, englantilaisille ja maltalaisille operaattoreille, mutta ei suomalaisille – sillä kansainväliset operaatiot ovat mahdollisia vain Ahvenanmaan PAF:ille, jolla onkin hyviä kokemuksia laajenemisest. PAF on muuten ainoa rahapelioperaattori, Veikkaus mukaan lukien, joka on asettanut pelaajille tappiokaton, eli pelaaja ei voi hävitä rajaa enempää! PAF:illa tämä tarkoittaa, ettei yksittäinen pelaaja voi hävitä yli 25 000 euroa vuodessa, määrä saattaa tuntua isolta, mutta isoilla pelimäärillä pelaaville pelaajille se ei ole summa eikä mikään ja esimerkiksi ammatikseen urheiluvedonlyöntiä tai pokeria pelaavalle ammattilaiselle kyseessä on yhden kuukauden panostukset.

Kaikki nettikasinot ja kivijalkakasinot ovat pääsääntöisesti mahdollistaneet pelaajien omien rajojen asettamisen, eli jokainen pelaaja voi halutessaan rajoittaa omaa pelaamistaan sekä rahan että ajan suhteen, mutta tämä toiminta edellyttää pelaajan omaa aktiivisuutta. Siinä missä suurin osa rahapelaajista ymmärtää rahanarvo ja oman talouden todellisuudet, riskipelaajat ovat unohtaneet nämä ja PAF:in tyyliin ainoa keino hillitä näiden pelaajien pelaamista on pakollinen tunnistautuminen kaikessa rahapelaamisessa ja tappiorajojen asettaminen myös Veikkauksen asiakkaille.

Verotuloilla ja lisenssirahoilla tukijärjestelmä

Jos eduskunta päättäisi muuttaa suomalaista arpajaislakia ja mahdollistaisi kansainvälisten toimijoiden tulon Suomen markkinoille, tietäisi se noin 1-2 vuoden kovaa mainostamista, kunnes markkinat olisivat asettuneet. Suomeen tulisi alussa noin 80-100 lisenssin hakijaa ja nettikasinoa, jotka toimisivat Suomen markkinoilla sen 1-2 vuotta maksaen veronsa ja lisenssimaksunsa, mutta tilastollisesti näistä  ehkä 30-50 nettikasinoa jäisi kamppailemaan markkinaosuuksista Veikkauksen kanssa, jolla kuitenkin olisi jatkossakin selkeä ykköspaikka.

Erona vain se, että vapautumisen yhteydessä myös Veikkaus pääsisi kansainvälisille markkinoille, syntyisi uusia suomalaisia yrityksiä kasinopelialalle pelien suunnittelun ja muiden tukitoimien muodossa, mutta myös vanha tukirahajärjestelmä muuttuisi yhdistelmäksi valtion verotulojen uudelleen ohjaamista, lisenssitulojen ohjaamista eteenpäin sekä Veikkauksen voittorahojen nykyisen kaltaista ohjaamista. Erona vain se, että jatkossa tiedettäisiin, mitä suomalaiset oikeasti pelaavat ja minne sillä lisenssijärjestelmän kautta muu nettipelaaminen loppuisi. Miksi siis asiaa ei yksikään puolue lähde aktiivisesti viemään eteenpäin?

Vastaa