Perholehto vaatii työuupumuksen aseman selvittämistä

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii työuupumuksen aseman ja sen sosiaalivakuutusvaikutusten pikaista selvittämistä. Hänen mukaansa keskustelu pidemmistä työurista ja eläkeiästä jää epäuskottavaksi, ellei samalla vahvisteta työntekijöiden mahdollisuuksia pysyä työkykyisinä.

Perholehto nostaa 2. lokakuuta päivätyssä tiedotteessaan esiin Ammattiliitto Pron viestin suomalaisen työelämän kuormittavuudesta. Pro on nimennyt lokakuun alun ajankohdaksi, jolloin työn aiheuttaman kuormituksen voidaan kuvainnollisesti katsoa ylittävän työntekijöiden vuosittaisen kantokyvyn. Perholehdon mukaan huomio pitäisi nähdä varoituksena sekä työpaikoille että poliittisille päättäjille.

Hän pitää erityisen huolestuttavana sitä, että noin joka neljännellä työikäisellä arvioidaan olevan vakavaa työuupumusoireilua. Perholehdon mielestä lukua pitäisi tarkastella yhtä järjestelmällisesti kuin työllisyyttä, velkasuhdetta ja muita julkisen talouden tunnuslukuja, koska työkyvyn heikkeneminen näkyy sekä ihmisten hyvinvoinnissa että kansantalouden suorituskyvyssä.

Työkyky nousee eläkeiän rinnalle

Suomessa on viime vuosina keskusteltu toistuvasti työurien pidentämisestä. Taustalla vaikuttavat väestön ikääntyminen, julkisen talouden rahoituspaineet ja tarve pitää mahdollisimman moni työikäinen mukana työelämässä. Keskustelussa ovat olleet esillä muun muassa työllisyysaste, työperäinen maahanmuutto, eläkejärjestelmän kestävyys ja mahdolliset muutokset eläkkeelle siirtymisen ehtoihin.

Perholehto katsoo, ettei tavoitteita voida saavuttaa pelkästään nostamalla työntekijöille asetettuja odotuksia. Jos ihmiset uupuvat jo kesken työuran, muodollinen eläkeikä ei hänen mukaansa kerro siitä, kuinka pitkään he todellisuudessa kykenevät työskentelemään. Siksi työurakeskustelun rinnalle pitäisi nostaa aiempaa näkyvämmin työn organisointi, johtaminen, henkilöstömitoitus, palautuminen ja riittävän varhainen tuki.

Perholehdon viesti on, että työkykyyn käytetyt varat pitäisi nähdä investointina eikä vain menona. Työterveyden, mielenterveyspalvelujen tai työpaikkojen ennaltaehkäisevien toimien kustannuksia arvioitaessa pitäisi samalla laskea, kuinka paljon niillä voidaan vähentää poissaoloja, työkyvyttömyyttä ja ennenaikaista poistumista työelämästä.

Sairauspoissaoloilla on suuri taloudellinen vaikutus

Perholehto perustelee vaatimustaan sairauspoissaolojen määrällä. Suomessa menetetään hänen tiedotteensa mukaan vuosittain noin 25 miljoonaa työpäivää sairauspoissaolojen vuoksi. Määrä sisältää erilaisista sairauksista ja työkyvyn ongelmista aiheutuvia poissaoloja, joten sitä ei voida sellaisenaan rinnastaa työuupumukseen. Kokonaisluku kertoo silti työkykyongelmien laajuudesta.

Tiedotteessa viitataan Tanskasen, Ripatin ja Rytivaaran vuonna 2026 julkaistuun vertaisarvioituun tutkimukseen. Siinä yhden sairauspoissaolopäivän aiheuttaman työpanoksen menetyksen arvioidaan olevan 257–420 euroa. Jos arvio kerrotaan 25 miljoonalla poissaolopäivällä, puhutaan laskennallisesti useiden miljardien eurojen vuotuisesta työpanoksesta.

Yksinkertainen kertolasku ei kuitenkaan sellaisenaan osoita sairauspoissaolojen nettovaikutusta julkiseen talouteen. Työpaikat voivat järjestellä tehtäviä uudelleen, osa työstä voidaan tehdä myöhemmin ja eri toimialojen kustannukset poikkeavat toisistaan. Perholehdon poliittisen vaatimuksen ydin on silti se, että nämä vaikutukset pitäisi sisällyttää nykyistä kattavammin päätösten taloudellisiin arviointeihin.

Hänen mukaansa vaikutusarvio jää puutteelliseksi, jos ehkäisevän työn tai hoidon hinta kirjataan menoiksi mutta mahdolliset säästöt poissaoloissa, työkyvyttömyydessä ja tuottavuuden menetyksissä sivuutetaan. Näkökulma liittyy laajempaan keskusteluun siitä, tarkastellaanko hyvinvointipalveluja lyhyen aikavälin kustannuksina vai pitkän aikavälin taloudellisina panostuksina.

Työuupumuksen asemaa halutaan selvittää

Perholehto kannattaa kiireellistä selvitystä siitä, voitaisiinko työuupumus määritellä sairaudeksi ja mitä tällainen muutos tarkoittaisi sosiaalivakuutusjärjestelmälle. Nykyisin työuupumus ei Suomessa ole itsenäinen sairausdiagnoosi eikä se lähtökohtaisesti yksin oikeuta sairauspäivärahaan. Uupuneella työntekijällä voi kuitenkin olla samanaikaisesti muita diagnosoitavia sairauksia tai oireita, joiden perusteella työkyvyttömyyttä arvioidaan.

Mahdollinen muutos olisi laaja kysymys. Se vaikuttaisi paitsi sairauspäivärahan ehtoihin myös työterveyshuollon käytäntöihin, lääkärien tekemiin työkykyarvioihin, työnantajien vastuisiin ja vakuutusjärjestelmän kustannuksiin. Selvityksessä olisi siksi arvioitava tarkasti, miten työuupumus määriteltäisiin, millä perusteilla työkyvyttömyys todettaisiin ja kuinka työn sekä muun elämäntilanteen vaikutukset erotettaisiin toisistaan.

Perholehto painottaa, ettei keskustelua pitäisi rajata etuuksien myöntämiseen. Hänen mukaansa työuupumus muuttuu liian helposti yksittäisen työntekijän ongelmaksi, vaikka taustalla voi olla työpaikan rakenteita: kohtuuton työmäärä, epäselvät vastuut, jatkuvat keskeytykset, puutteellinen johtaminen tai heikot mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön.

Työnantajilla on jo velvollisuus puuttua kuormitukseen

Työturvallisuuslainsäädäntö velvoittaa työnantajia tunnistamaan työstä aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä sekä reagoimaan terveyttä vaarantavaan kuormitukseen. Perholehdon mukaan nykyinen sääntely ei ole kuitenkaan käytännössä onnistunut ehkäisemään ongelmia riittävän tehokkaasti.

Hänen puheenvuoronsa siirtää huomion yksilön palautumiskeinoista työpaikkojen toimintatapoihin. Lepo, liikunta ja oman ajankäytön hallinta voivat tukea jaksamista, mutta työntekijä ei yleensä voi yksin korjata liian vähäistä henkilöstömäärää, jatkuvaa ylityötarvetta tai organisaation epäselviä tavoitteita. Työuupumuksen ehkäiseminen edellyttää tämän vuoksi myös työnantajan tekemiä muutoksia.

Työkykyyn liittyvä keskustelu kytkeytyy samalla muihin yhteiskunnan pitkän aikavälin riskeihin. Perholehdon kannanottoja käsittelevässä artikkelissa Perholehto varoittaa Euroopan metsäpalojen viestistä Suomelle tarkastellaan puolestaan ilmastoriskeihin varautumista. Molemmissa aiheissa korostuu ennakoinnin merkitys: kustannukset voivat kasvaa huomattavasti, jos toimiin ryhdytään vasta vahinkojen toteuduttua.

Ammattiliittojen rooli jakaa poliittisia näkemyksiä

Perholehto pitää Pron avausta esimerkkinä siitä, miksi vahvoja ammattiliittoja hänen mielestään tarvitaan. Hän korostaa, etteivät liitot neuvottele ainoastaan palkoista, vaan tuovat julkiseen keskusteluun työntekijöiden kokemuksia, työoloihin liittyviä ongelmia ja ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi.

SDP:n tavoitteisiin kuuluvat Perholehdon mukaan työelämän osapuolten tasapainon vahvistaminen, luottamusmiesten aseman parantaminen sekä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisääminen yritysten päätöksenteossa. Kyse on selvästi puoluepoliittisesta linjauksesta. Työmarkkinajärjestelmän roolista, paikallisesta sopimisesta ja työntekijöiden edustajien asemasta on Suomessa erilaisia näkemyksiä, ja aihe on ollut keskeinen jakolinja hallituksen ja opposition välillä.

Perholehdon avaus kohdistaa paineita myös siihen, miten työelämän laatua mitataan. Pelkkä työllisten määrä ei kerro, kuinka moni pystyy jatkamaan työssään terveenä, kuinka paljon poissaoloja kertyy tai millä ehdoilla tuottavuus syntyy. Jos työkykyä halutaan käsitellä talouspolitiikan kysymyksenä, päätöksenteko tarvitsee vertailukelpoista tietoa eri toimien kustannuksista ja hyödyistä.

Selvitykseltä odotettaisiin vastauksia useaan kysymykseen

Työuupumuksen mahdollinen tunnustaminen sairaudeksi ei ratkaisisi yksin työelämän kuormitusongelmia. Se voisi kuitenkin muuttaa tapaa, jolla oireita tunnistetaan, hoidetaan ja korvataan. Perholehdon vaatiman selvityksen olisi perusteltua käsitellä ainakin seuraavia kokonaisuuksia:

• miten työuupumus määriteltäisiin lääketieteellisesti ja miten se erotettaisiin muista mielenterveyden häiriöistä,
• millaisin ehdoin uupumus voisi oikeuttaa sairauspäivärahaan tai muihin sosiaalivakuutusetuuksiin,
• miten muutos vaikuttaisi työnantajien, työntekijöiden ja julkisen talouden kustannuksiin,
• mitkä työpaikkojen toimet ehkäisevät kuormitusta tutkitusti ja kustannustehokkaasti,
• kuinka työnantajan vastuu ja työntekijän oikeus tukeen toteutuisivat käytännössä,
• miten työkykyvaikutukset sisällytettäisiin lakien ja budjettipäätösten vaikutusarvioihin.

Perholehdon mukaan työelämän laadusta ei pitäisi puhua päätöksenteon pehmeänä sivukysymyksenä. Hänen perustelunsa nojaa siihen, että uupuminen, poissaolot ja työkyvyttömyys vaikuttavat suoraan yritysten toimintaan, palvelujen saatavuuteen, verotuloihin ja sosiaalivakuutuksen menoihin.

Jatkokeskustelussa ratkaisevaa on, johtaako vaatimus hallinnolliseen selvitykseen ja saadaanko työuupumuksen kustannuksista nykyistä tarkempaa tietoa. Samalla joudutaan arvioimaan, kuinka paljon vastuuta kuuluu lainsäädännölle, kuinka paljon työpaikoille ja millä tavoin työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työnsä kuormittavuuteen voidaan vahvistaa.

Perholehdon kannanotto tiivistää opposition viestin: pidemmät työurat eivät synny vain eläkeikää tai työllisyystavoitteita muuttamalla. Jos työkyky heikkenee jo vuosia ennen vanhuuseläkettä, tavoite karkaa kauemmaksi. Siksi työntekijöiden jaksamisesta on hänen mukaansa tehtävä olennainen osa talous-, työmarkkina- ja sosiaalipolitiikkaa.

Lähteet

SDP:n tiedote 2.10.2026: SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Turha puhua työurien pidentämisestä, jos työntekijöiden patterit loppuvat jo lokakuussa.