Politiikka ja Veikkauksen miljardi euroa

Miljardi euroa on rahasumma, mitä tavalllinen kansalainen ei voi ymmärtää. Kyseessä on siis 1 000 miljoonaa eli 1 000 000 000 euroa. Tällaisista rahoista on siis vuosittain kyse kun Veikkaus antaa voittojaan valtiolle jaettavaksi. Rahat jatkavat matkaansa monimutkaisten kuvioiden ja vuosikymmenten aikana rakentuneiden prosessien kautta jopa sellaisille organisaatioille ja toimijoille, joita ei edes olisi ilman tätä rahaa. Veikkausvoittorahat ovat olleet jo vuosia raha, jota kohden on rakennettu hankkeiden ja yhdistysten verkosto vain sen vuoksi, koska rahaa on saatavilla.

Nyt viimeisten vuosien aikaan arpajaislain suojaaman valtion monopolin voittorahat ovat näyttäneet suuntauksen pienenemään päin. Mitä teki Veikkaus- lopetti ravintolatoiminnan ja potki henkilökunnan pihalle. Asiasta enempää tietämättä voisimme arvata, että osa tästä porukasta on nyt kouluttamassa NetEntin ja Evolution Gamingin kasinostudioilla pokeri- ja rulettihenkilöstöä toimimaan nettikasinoilla.

Eurooppa muuttuu

Suomi on vähitellen tullut Länsi-Euroopan osaksi ja tiukat moraalikäsityksemme ovat jopa valtiollisella tasolle auenneet ja keskiolutta vahvemmat limujuomat saaneet luvan tulla kauppoihin, mutta yhä saamme juoda kauppojen kautta vain klo 21 asti ostaen, vaikka samainen kauppa olisi auki 24 tuntia vuorokaudessa ja vaikka ravintolat voivat olla auki kuinka pitkään haluavat. Peliteollisuus sen sijaan puksuttaa niillä raiteilla, mille se on Suomessa työnnetty viimeisen sadan vuoden aikana. Kaikki alkoi lapsille rahan keräämisestä ja päätyi yli 21 000 peliautomaatin Suomeen ennenkuin julkinen keskustelu pakotti automaattien määrän vähentämiseen, mutta samalla nettipalveluiden kehittämiseen ja saatavilla olevien pelien määrän lisäämiseen – kilpailutilanne on tiukka.

Nopeampi tapa on klikata omaa mobiilisovellusta ja päästä samantien pelien maailmaan, netin maailmaan. Suomessa 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku oli kovaa internetin hehkutusta ja sen kaikkivoivaisuutta, kunnes tajuttiin, että samalla avattiin Bandoran laatikko ja suomalaiset löysivät netin ostosparatiisit. Näin kävi myös Veikkaukselle ja EU:n ja Suomen rahapelilaki mahdollistaa yksityisen suomalaisen pelaamisen missä vain netin pelipaikoissa – nämä pelioperaattorit vain eivät saa mainostaa toimintaansa täällä Suomessa, mutta yksittäinen sana kuten ruletti, pokeri, blackjack Googleen, ja jokainen halukas saa satoja mahdollisia suomenkielisiä, täysin laillisia pelipaikkoja, joista yksikään ei maksa verojaan Suomeen.

Eurooppa muuttuu, Tanska, Englanti, Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Kreikka, Kroatia…. ovat jo muuttanee omia rahapelilakejaan ja myöntäneet nettikasinoille toiminnan mahdollistavia lisenssejä ja näiden kautta saaneet sekä lisenssimaksut että verotuloja – kasinot ovat menettäneet osan tuloistaan ja huonosti toimintansa organisoineet kasinot ovat jopa joutuneet lopettamaan, tai suuntaamaan pelinsä suomalaisille. Jollei valtio vähitellen ota lisenssikorttia käyttöön, verovarojen menetys lisääntyy… lisenssimalli toisi myös varmasti lisää työpaikkoja ja sellaisia työpaikkoja, jotka pohjautuvat oikeasti järkevään ja elinkelpoiseen toimintaan, eikä vain tukirahojen kalastamisen vuoksi muodostettuun joskus jopa täysin nimelliseen ohjelmaan. Kuka ja mikä eduskuntaryhmä oikeasti uskaltaa lähteä viemään asiaa eteenpäin? Tarjolla on muutosta tukevaa kansainvälistä tutkimustietoa monelta eri kantilta, kyse on vain näiden satavuotta vanhojen rakenteiden purkamisesta ja kenties siinä samalla jopa omasta poliittisen uran tuhoamisesta.

Miljardin euro uusi jako

Uuden mallin mukana Suomeen rantautuisi noin 80-100 kansainvälistä nettikasinoa, jotka sitten mainostaisivat 1-2 vuotta voimakkaasti saadakseen osansa markkinoista, jotka ovat Suomessa siis useamman miljardin luokkaa. Näistä kenties noin 50 jatkaisi ensimmäisen vuoden jälkeen ja markkinajohtajana säilyisi Veikkaus. Veikkaus saisi samalla luvan lähteä tuottamaan palveluita kansainvälisille operaattoreille, jotka ovat jo aiemmin ilmaisseet mielenkiintonsa Veikkaukseen kumppanina aivan kuten PAF on jo lähialueilla tehnyt.

Samalla saisimme lisää työpaikkoja suomalaisille alan osaajille. Entäs ne avustusrahat? Valtio saisi pelioperaattoreilta lisenssimaksut ja verotulot, joilla voitaisiin yhä tuke tukijärjestelmän sellaisia osia, jotka oikeasti ovat olemassa olevaa ja kehittyvää tai kehittävää toimintaa. Isot urheiluseurat saisivat jatkossa sponsori- ja tukirahaa suoraan kansainvälisiltä operaattoreilta ja tukiraha olisi selvästi enemmän kuin mitä yksikään on saanut tai olisi saamassa valtion tukina.

Vastustajat nostavat esille nimenomaan oman tukijärjestelmä ja sen tärkeyden monille toimijoille, mutta myös pelihaittojen lisääntymisen. Nyt on jo monessa tutkimuksessa todettu, että rahapelit eivät ole nuorten ongelma samassa mittakaavassa kuin vanhempien pelaajien, jotka pelaavat nimenomaan huoltoasemilla ja kioskeissa. Kansainväliset tutkimukset käyvät tietolähteenä, kun oikeasti lähdetään etenemään – ei ne ruotsalaiset tai tanskalaiset meitä suomalaisia tyhmempiä ole, taitaa olla toisin päin tässä asiassa.

Vastaa