RKP

Kansanedustaja Mikko Ollikainen
Tänään eduskunnassa on keskusteltu selonteosta kansainvälisistä taloussuhteista ja kehitysyhteistyöstä. Kansanedustaja Mikko Ollikainen piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron. Puheessaan Ollikainen korosti, että
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist järjesti keskustelutilaisuuden teemalla media ja monikieliset nuoret. Keskustelu jatkoi viime kesäkuussa järjestetyn
Kansanedustajat Eva Biaudet ja Kimmo Kiljunen
Valko-Venäjällä käydään jälleen vaalit epädemokraattisissa oloissa, kun Aljaksandr Lukashenka valituttaa itsensä seitsemännen kerran presidentiksi 26.1.2025. Vaalit ovat pelkkää teatteria, kun
Tänään päättyi valtionbudjetin palautekeskustelu, ja eduskunta on nyt hyväksynyt valtion talousarvion vuodelle 2025. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja Sandra
Adlercreutz
Hallitus on tänään hyväksynyt ehdotuksen suurten investointien verovähennykseksi. Kevään 2024 kehysriihessä päätettiin aloittaa valmistelutyö suurten teollisten investointien verovähennykseksi Suomen kasvun
oona hagman
Oona Hagman on vastuulliseen markkinointiin ja viestintään keskittyvä yrittäjä, jonka tausta nojaa yli neljän polven ylittävään yrittäjyyteen. Politiikassa hän vaikuttaa
Suomen ruotsalainen kansanpuolue Uudellamaalla toimitti maanantaina 20. helmikuuta vahvan ehdokaslistan. Uudenmaan RKP lähtee vuoden 2023 eduskuntavaaleihin täydellä 37 ehdokkaan listalla.
Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) piti Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta päivän täysistunnossa käsitteli opposition välikysymystä suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen
Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Päivän yhteydessä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist muistuttaa, kuinka tärkeää on, että isille on mahdollisuus
Harva tunnistaa pelkän kuvan perusteella pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvistia. Tammikuussa 2021 Ilta-Sanomien tekemässä testissä vain 39 %