SDP:n Paula Werning: Kymenlaaksolaisten oikeus yhdenvertaisiin terveyspalveluihin tulee turvata

Kansanedustaja Paula Werning (sd) korostaa, että Kymenlaakso on valmis sote-uudistukseen. Kymenlaaksossa on tehty valtavasti töitä sen eteen, että alueen terveys- ja sosiaalipalvelut tuotetaan yhdenvertaisesti jokaiselle asukkaalle, jokaisena hetkenä. Kymsote on perustettu juuri tätä varten ja toimintaa kehitetään edelleen, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi entistäkin paremmin.

– Kymenlaaksolaisena kansanedustajana kannan kuitenkin erityistä huolta siitä, että onko maakunnassamme tulevaisuudessa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalaa ja turvataanko maakunnan sote-palvelut, sanoo Werning.

– Mielestäni Kymenlaaksoa ei pidä kohdella eriarvoisesti, vaan Kymenlaakson hyvinvointialueen tulee olla tasavertainen muiden hyvinvointialueiden kanssa ja myös Kymenlaaksossa kuuluu myös olla laajan päivystyksen sairaala. Sote-uudistuksen keskeisinä tavoitteina ovat palveluiden yhdenvertaisuus, saatavuus, saavutettavuus ja laatu. Sote-uudistuksen tavoitteiden ja velvoitteiden perusteella Kymenlaakson hyvinvointialueelle kuuluu laajan ympärivuorokautisen päivystyksen keskussairaala, painottaa Werning.

Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalan asema ja järjestelyt juontavat juurensa Sipilän hallituksen tekemästä esityksestä eduskunnalle, jossa terveydenhuoltolakia ja sosiaalihuoltolakia muutettiin. Tällä tavoiteltiin erikoissairaanhoidon ja terveydenhoitopalveluiden keskittämistä, jotta saataisiin suuria säästöjä. Nämä säästötavoitteet johdattivat ajatukseen vain 12 laajan ympärivuorokautisen päivystyksen keskussairaalasta.

Kymenlaakson tilannetta voidaan hyvin verrata samankokoisen Pohjois-Karjalan tilanteeseen, jossa on laajan ympärivuorokautisen päivystyksen keskussairaala. Vaasan sairaanhoitopiirin lähtötilanteeseen Kymenlaaksoa voidaan myös verrata. Marinin hallituksen aikana Pohjanmaan maakunta ja Vaasan sairaanhoitopiiri pystyivät kumoamaan vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Sipilän hallituksen linjaukset päivystysasetuksessa.

– Vaasan keskussairaalan päivystysaseman muuttaminen oli mielestäni täysin oikea ratkaisu Marinin hallitukselta. Samalla tämä on mielestäni osoitus siitä, että eduskunta pystyy parantamaan myös Kymenlaakson tilannetta siten, että Kymenlaakson keskussairaala voisi toimia tulevaisuudessa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalana.

– Kymenlaaksossa asuu reilusti yli 160000 asukasta ja alueen päivystyspalvelut tulee turvata, eikä niitä saa säästösyistä vaarantaa. Tasapuolisuuden näkökulmasta olisi hyvin eriarvoistavaa, jos kymenlaaksolaiset joutuisivat sydänkohtauksen, aivoveritulpan tai vakavan tapaturman sattuessa turvautumaan Helsingin, Lahden tai Lappeenrannan palvelujen varaan tilanteissa, joissa aika on kultaakin kalliimpaa elämän suojaamisessa, täsmentää Werning.

Lähde: STT Info

Vastaa