Suomen hyvinvointialueet kamppailevat taloushaasteiden kourissa, ja tilanne on kiristynyt uhkaavasti. Vihreiden kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Bella Forsgrén on nostanut kissan pöydälle. Hänen mukaansa hallitus on työntänyt alueet mahdottomaan ristiriitaan: rikotaanko taloussääntöjä vai perustuslakia, jonka mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin? Tilanne on kriittinen, ja paine rahoitusmallin korjaamiseksi kasvaa päivä päivältä.

Talous ja perustuslaki törmäyskurssilla

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) järjestämisvastuun siirryttyä kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa, Suomeen syntyi 21 itsehallinnollista aluetta (sekä Helsinki ja Ahvenanmaa erillisjärjestelyineen). Näiden alueiden rahoitus perustuu pääosin valtion yleiskatteiseen laskennalliseen rahoitukseen, eikä niillä ole toistaiseksi verotusoikeutta. Rahoitus on sidottu moniin tekijöihin, kuten asukasmäärään, palvelutarpeeseen, väestön ikärakenteeseen ja alueellisiin olosuhteisiin, mutta järjestelmän alkutaipaleella on ilmennyt vakavia puutteita.

Bella Forsgrén korostaa, että sote-uudistuksessa otettiin käyttöön uusi, monimutkainen rahoitusjärjestelmä, jonka ei oletettu olevan heti täydellinen.

On alusta saakka ollut selvää, että näin isossa uudistuksesta mallista ei voi tulla kerralla täydellistä vaan matkan varrella on syytä tehdä järjestelmään korjauksia, Forsgrén huomauttaa.

Hänen mukaansa nykyinen hallitus on kuitenkin vitkastellut ja jättänyt puuttumatta havaittuihin ongelmiin, mikä on johtanut syvenevään kriisiin. Hän patistelee hallitusta lopettamaan edellisen hallituksen syyttelyn ja ottamaan vastuun hallituskaudellaan ilmenneistä haasteista.

Kansanedustaja muistuttaa perustuslaillisesta velvoitteesta. Perustuslain 19 §:n 3 momentti ja 22 § edellyttävät julkisen vallan turvaavan riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö, kuten hyvinvointialuelaki ja laki hyvinvointialueiden rahoituksesta, sisältävät myös talousnormiston, joka velvoittaa alueet kattamaan taseeseen kertyneen alijäämän enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kun valtion rahoitus ei riitä kattamaan palvelujen lakisääteistä järjestämisvastuuta, syntyy vakava ristiriita.

Oikeuden päätös osoittaa haasteet

Tilanteen vakavuutta alleviivaa Itä-Suomen hallinto-oikeuden tuore päätös, jossa Etelä-Karjalan hyvinvointialueen talousarvio todettiin lainvastaiseksi. Tämä päätös ei ole vain paikallinen pulma, vaan se heijastelee laajempaa, koko maan kattavaa ongelmaa rahoitusmallin riittävyydessä.

Forsgrénin mukaan kyseessä on nimenomaan oikeusvaltion ja kansalaisten palvelujen turvaamisen kysymys, ei puoluepolitiikka. Useat alueet, kuten hänen oma kotialueensa Keski-Suomi, painivat riittämättömän valtion rahoituksen kanssa, mikä pakottaa niitä harkitsemaan mittavia palveluiden leikkauksia ja sopeutustoimia.

Hyvinvointialueita ei voi asettaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat valitsemaan, laiminlyövätkö ne taloussääntöjä vai perustuslakia, Forsgrén linjaa painokkaasti.

Esimerkiksi Etelä-Karjalan tapauksessa on arvioitu, että alijäämän kattamiseksi tarvittavat sopeutukset voisivat merkitä jopa kahden kolmasosan henkilöstön irtisanomista. Tällainen toimenpide romuttaisi palvelut ja olisi Forsgrénin mukaan suoraan perustuslain vastainen. Jos hallinto-oikeus toteaa lainsäädännön ja todellisuuden olevan ristiriidassa, on lainsäätäjien – eli eduskunnan ja hallituksen – velvollisuus korjata lainsäädäntöä, ei vain sulkea siltä silmiään.

Ratkaisuja pöydälle: Aikaa, tarvetta ja itsehallintoa

Ratkaisuna välittömään kriisiin Forsgrén esittää konkreettisia toimenpiteitä. Hänen mukaansa alueille tulisi antaa lisäaikaa alijäämien kattamiselle. Nykyinen tiukka kahden vuoden takaraja on osoittautunut mahdottomaksi saavuttaa ilman, että peruspalvelut vaarantuvat.

Vihreät ovat seuranneet rahoitusmallin kehitystä tarkasti ja esittäneet korjauksia jo aiemmissa ohjelmissaan. Forsgrénin mukaan rahoitusmallia on kehitettävä siten, että se huomioi entistä paremmin alueiden todelliset tarpeet ja kustannukset. Valtion rahoituksen riittävyys ja oikea kohdentaminen ovat Perustuslakivaliokunnankin mukaan ratkaisevassa asemassa palvelujen turvaamisessa.

Erityisesti on kiinnitettävä huomiota:

• Palvelutarpeen painotukset: Rahoitusmalliin on lisättävä oikeudenmukaiset painotukset, jotka perustuvat sairastavuuteen, ikärakenteeseen ja alueellisiin erityispiirteisiin.
• Tietopohjan luotettavuus: Luotettava tietopohja on välttämätön rahoituksen oikeaan kohdentamiseen. Tutkijat ovat ehdottaneet, että Kelan Kanta-rekisterin tietojen hyödyntäminen voisi antaa paremman kuvan sote-alueiden todellisesta tarpeesta.
• Alueellinen itsehallinto: Alueiden itsehallintoa ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan talouteensa on vahvistettava, esimerkiksi myöntämällä verotusoikeus. Tämä antaisi alueille paremmat edellytykset sopeuttaa talouttaan ja vastata asukkaidensa tarpeisiin.

Hallituksen olisi Forsgrénin mielestä aika kuunnella alueita, hallinto-oikeutta ja tutkijoita, joiden viesti on yhtenevä. Pelkkä lisärahoitushakemusten hylkääminen ei ratkaise ongelmaa. Rahoitusmalli on uudistettava, jotta yhdenvertaiset, laadukkaat ja saavutettavat palvelut voidaan taata kaikkialla Suomessa.

Kohti oikeudenmukaisempaa rahoitusta

Hyvinvointialueiden rahoitusmalliin liittyy monia monimutkaisia tekijöitä ja kehittämistarpeita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jatkaa rahoitusmallin tarvetekijöiden ja painokertoimien tutkimusta ja kehittämistä, ja lain mukaan malleja tarkistetaan vähintään neljän vuoden välein. Seuraavan kerran tavoitteena on saada muutokset voimaan vuoden 2027 alusta.

Rahoitusmallin tavoitteena on ottaa huomioon alueiden väliset erot palvelutarpeissa, hyödyntäen tarvevakioituja kriteerejä. Määräytymistekijöitä ovat muun muassa:

• Asukasmäärä
• Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarve (ikä, sairastavuus, sosioekonomiset tekijät)
• Alueelliset olosuhteet (esim. asukastiheys, kaksikielisyys, saaristoisuus)
• Pelastustoimen alueelliset riskitekijät

Lisäksi koko maan tasolla tehdään jälkikäteistarkistus kahden vuoden viiveellä, jolla rahoituksen taso korjataan vastaamaan toteutuneita kustannuksia. Esimerkiksi vuoden 2025 rahoitukseen kohdennetaan noin 1,41 miljardin euron jälkikäteistarkistus vuoden 2023 toteumatietojen perusteella. Tämä mekanismi ei kuitenkaan ratkaise yksittäisten alueiden välitöntä rahoitusvajetta ja perustuslain vaarantumista.

Hyvinvointialueiden talous on siis kahden tulen välissä: hallituksen on hillittävä julkisen talouden kustannusten nousua, mutta samalla turvattava perustuslain vaatimat kansalaisten palvelut. Forsgrénin viesti on selkeä: perusoikeudet eivät voi jäädä taloussääntöjen jalkoihin. Hallituksen on kannettava vastuunsa ja korjattava järjestelmä.