Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo on tuonut julkiseen keskusteluun kaivostoiminnan sääntelyn ja verotuksen tason Suomessa, sillä hänen mukaansa nykyinen lainsäädäntö on liian löperöä ympäristönsuojelun kannalta. Kaivostoimintaa saa Suomessa harjoittaa liian kevyellä sääntelyllä ympäristöriskeistä piittaamatta, Elo linjaa, ja samalla toimintaa verotetaan aivan liian vähän suhteessa sen yhteiskunnalle aiheuttamiin haittoihin ja riskeihin. Hän vaatii hallitusta kiireellisesti ryhtymään toimiin sääntelyn kiristämiseksi, kaivosveron tason korottamiseksi ja erityisesti kaivannaisjätteiden ottamiseksi jäteveron piiriin, jotta toiminnan todelliset kustannukset ja hyödyt olisivat paremmin tasapainossa. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ja riskit ovat Suomessa herättäneet laajaa huolta jo vuosien ajan, mikä korostaa tarvetta lainsäädännön perusteelliselle uudistukselle ja tiukennukselle.

Löyhä sääntely ja mittavat ympäristöriskit

Elon mukaan kaivostoiminta aiheuttaa väistämättä merkittäviä ympäristöhaittoja ja -riskejä, eikä nykyinen sääntely valitettavasti turvaa luontoa ja vesistöjä riittävällä tavalla. Kaivoslainsäädäntömme mahdollistaa edelleen esimerkiksi malminetsinnän luonnonsuojelualueilla, hän muistuttaa, mikä on ristiriidassa luonnonsuojelun ensisijaisen tavoitteen kanssa ja uhkaa herkkien alueiden ekosysteemejä. Erityisen huolestuttavaa on se, että kaatopaikkojakin säädellään tiukemmin kuin kaivosten jätekivialueita, vaikka kaivannaisjätteet muodostavat Suomessa valtavan jätevirran, joka sisältää usein ympäristölle haitallisia aineita.

Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ovat laajoja, ja ne liittyvät muun muassa vesistöjen kuormitukseen sulfaateilla, metalleilla kuten arseenilla, kadmiumilla, mangaanilla ja nikkelillä, sekä mahdollisilla happamilla kaivosvesillä. Valitettavasti jätevesien vuodot ympäristöön ovat kaivostoiminnassa edelleen valitettavan tavallisia, mutta kaivokset saavat myös luvan kanssa laskea haitallisia kemikaaleja vesistöihin, mikä on Elon mukaan täysin kestämätön tilanne. Esimerkiksi rikastusprosessissa käytetyt kemikaalit tai räjähdysainejäämät sivukivissä voivat aiheuttaa vesien suolaantumista tai typpikuormitusta, mikä heikentää vesien tilaa dramaattisesti. Kaivosviranomaisen, eli Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), onkin pystyttävä valvomaan toimintaa entistä tehokkaammin ja tiukemmin, jotta ympäristöhaitat ja -riskit saadaan minimoitua.

Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt viime aikoina pieniä muutoksia kaivoslakiin, jotka liittyvät lähinnä malminetsintäluvan myöntämisen esteisiin ja maanomistajien oikeuksien turvaamiseen, mutta nämä muutokset eivät vastaa Elon vaatimaan perusteelliseen sääntelyn kiristykseen. Nykyinen sääntely ei aseta riittävän tiukkoja vaatimuksia kaivosten sulkemis- ja jälkihoitotoimille, mikä jättää usein jälkivastuun ja kustannukset pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle, mikä on suuri ongelma. Kaivostoimijoille pitää ehdottomasti jyvittää nykyistä suurempi vastuu kaivosten ympäristöhaitoista ja -riskeistä, mikä kannustaa heitä panostamaan ennaltaehkäisevään työhön ja parhaisiin mahdollisiin ympäristönsuojelutekniikoihin.

Kaivosveron korotus ja jäteveron laajentaminen

Kaivosten verotus Suomessa on ollut pitkään kansainvälisessä vertailussa huomattavan kevyttä, mikä on herättänyt laajaa kritiikkiä siitä, ettei Suomi saa riittävää korvausta uusiutumattomien luonnonvarojensa käytöstä. Kaivoksia verotetaan edelleen liian kevyesti, Elo toteaa, ja nykyinen verotus ei myöskään ohjaa kaivostoimintaa kohti louhintamäärien tai ympäristöhaittojen minimointia, mikä on ympäristöpolitiikan kannalta erittäin tärkeä näkökulma. Hallitus on toki esittänyt kaivosmineraaliveron korotusta, jolla tavoitellaan merkittävää lisätuottoa vuodesta 2027 alkaen, mutta Elon mukaan tämä ei ole riittävää.

ShutterstockSuomen luonnonsuojeluliitto on antanut hallitukselle täyden tuen kaivosveron korotuksesta, joka oli vuonna 2024 vain 31 miljoonaa euroa, mutta sen taso jää silti professorien ja asiantuntijoiden mukaan kansainvälisessä vertailussa alhaiseksi, koska Suomi on kaivosyhtiöille yksi houkuttelevimmista investointikohteista. Tämän vuoksi kaivosveroa pitää päinvastoin nostaa tuntuvasti, Elo vaatii, jotta saadaan todellinen korvaus kansallisen rikkauden hyödyntämisestä. Kaivosveron lisäksi Elon vaatimus kaivannaisjätteiden ottamisesta mukaan jäteveron piiriin on ratkaiseva ohjauskeino, sillä nykyinen jäteverolaki ei koske kaivannaisjätteiden jätealueille loppusijoitettuja jätteitä, vaikka ne muodostavat massiivisen osan kaikesta Suomessa syntyvästä jätteestä.

Jäteveroa maksetaan tällä hetkellä kaatopaikalle toimitettavasta, suppeaan ryhmään kuuluvasta jätteestä 80 euroa tonnilta, ja sen tavoitteena on ohjata jätettä hyödyntämiseen kaatopaikalle sijoittamisen sijaan. Kaivannaisjätteiden massiivinen määrä ja niiden sisältämät ympäristöä kuormittavat aineet, kuten rikastushiekka ja sivukivet, tekevät niiden verottamisesta tärkeän ympäristöpoliittisen keinon. Ympäristöpäälliköt ja asiantuntijat ovat korostaneet, että kaivoksiin kohdistuva jätevero ja kaivosveron laajentaminen kaikkeen louhintaan ohjaisivat kaivoksia kehittämään nykyistä säästävämpiä menetelmiä ja vähentämään siten turhaa ympäristön kuormittamista, mikä on välttämätöntä kiertotalouden edistämiseksi.

Talous ja ympäristö: ristiriidan ydin

Kaivosteollisuus vastustaa luonnollisesti kaikkea sääntelyä, joka kasvattaa sen toiminnan kustannuksia, mikä on ymmärrettävää taloudellisesta näkökulmasta, sillä yhtiöt pyrkivät maksimoimaan voittojaan. Elo kuitenkin korostaa, että jos toiminnan kannattavuus edellyttää tinkimistä ympäristönsuojelusta esimerkiksi jätevesialtaiden asianmukaisten rakentamiskustannuksissa säästämällä, koko kaivos kannattaa jättää perustamatta. Tällainen ajattelutapa asettaa ympäristön ja ihmisten terveyden taloudellisen hyödyn edelle, mikä on Elon mielestä ainoa eettisesti kestävä lähestymistapa. Kaivannaisia toki tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, erityisesti siirryttäessä vihreään siirtymään ja tarvittaessa kriittisiä mineraaleja, mutta niistä ei saa luopua liian halvalla.

Ulkomaiset kaivosyhtiöt vievät usein suuret voitot Suomesta, kun taas suomalainen luonto, vesistöt ja paikalliset ihmiset kuittaavat kaivostoiminnan todellisen hinnan, joka on usein pitkäkestoinen ja kallis ympäristönpuhdistus. Suomen luonnonsuojeluliitto on vaatinut myös valtion ympäristövahinkorahaston vahvistamista sellaisten tilanteiden varalle, joissa kaivosyhtiöt jättävät jälkivastuunsa hoitamatta tai menevät konkurssiin, mikä on todellinen riski. Näiden lisäksi toimintaa tulee ohjata kohti pienempiä louhintamääriä ja siihen, että heikosti tuottavia kaivoksia ei perusteta lainkaan, mikä on järkevää sekä ympäristön että kansantalouden kannalta.

Keskeiset muutostarpeet kaivostoiminnan vastuullisuudessa

Kaivostoiminnan ympäristövastuun ja taloudellisen hyödyn parantamiseksi Tiina Elo ja vihreät vaativat seuraavia lainsäädännöllisiä muutoksia:

• Kaivosveron tuntuvat korotukset: Veroa tulee nostaa nykytasosta selvästi kansainvälistä tasoa vastaavaksi, jotta Suomi saa oikeudenmukaisen korvauksen uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä.
• Kaivannaisjätteiden sisällyttäminen jäteveroon: Kaivannaisjätteet, kuten sivukivet ja rikastushiekka, on otettava jäteveron piiriin, mikä ohjaa yrityksiä vähentämään jätteen määrää ja kehittämään säästävämpiä louhintamenetelmiä.
• Sääntelyn kiristäminen luonnonsuojelualueilla: Malminetsintä ja kaivostoiminta luonnonsuojelualueilla tulee kieltää tai asettaa erittäin tiukan sääntelyn alaiseksi.
• Ympäristövastuun tiukentaminen: Toimijoille on asetettava nykyistä suurempi taloudellinen ja juridinen vastuu kaivosten ympäristöhaitoista, sulkemisesta ja jälkihoidosta.