Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho kiittelee pääministeri Petteri Orpon hallitusta lakiesityksestä, jolla kielletään lumen kaataminen mereen. Siika-aho katsoo, että eduskunnassa parhaillaan käsittelyssä oleva esitys on edennyt juuri Petteri Orpon ansiosta.
-Keskusta on jo vuosia peräänkuuluttanut lumen kaatokieltoa. Eräs Keskustan kansanedustaja teki taannoin jopa rikosilmoituksen Helsingin kaupungin tavasta kaataa roskia, tupakantumppeja ja mikromuovia sisältäviä lumikasoja suoraan mereen.
-Tuolloin Helsingin kaupungin kokoomusjohto Juhana Vartiaisen ja Daniel Sazonovin johdolla eivät lotkauttaneet asialle korviaan, mutta nyt kielto onneksi etenee. Petteri Orpoa ja hallitusta on syytä kiittää johtajuuden ottamisesta ympäristön puolustamisessa.
Keskustan puoluesihteeri antaa pääministeri Petteri Orpolle myös laajemmin tunnustusta.
-Petteri Orpo johtaa varsin omituista hallituskokoonpanoa mahdollisuuksiensa rajoissa. Epävarmassa turvallisuustilanteessa pääministerin kylmähermoisuus on keskeistä koko Suomen kannalta.
Antti Siika-aho kuitenkin muistuttaa, että kehuihin ei pidä tuudittautua.
-Orpon hallituksen aikana yrityksiä ajautuu konkurssiin ennätystahtia, keskituloisten suomalaisten verotus on korkeimmillaan vuosiin, velkaralli kiihtyy ja työttömyys on hurjissa lukemissa. Kasvun aikaansaamiseen ei ole panostettu. Hallituksen politiikka on näköalatonta ja suomalaisten kannalta kestämätöntä.
Kevään kunta- ja aluevaaleissa Keskusta aikoo tarjota vaihtoehdon paremmaksi suunnaksi Suomelle ja puoluesihteeri Siika-aho alleviivaa, että vaaleissa voi äänestää muutoksen puolesta.
-Talouspolitiikassa kokoomus on hyvä renki, mutta huono isäntä.