Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Timo Heinonen esittää erillisen valtiollisen korjausvelkaohjelman perustamista Suomen liikunta- ja urheilupaikoille. Hänen mukaansa etenkin kuntien omistamat uimahallit, liikuntahallit ja jäähallit ovat monin paikoin saavuttamassa teknisen käyttöikänsä lopun samaan aikaan, kun kuntien mahdollisuudet rahoittaa mittavia peruskorjauksia ovat rajalliset.

Heinonen perustelee 31. elokuuta 2026 julkaistussa Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa ehdotustaan liikuntapaikkaverkoston laajuudella ja rakennusten ikääntymisellä. Suomessa on tiedotteen mukaan noin 49 000 liikunta- ja ulkoilupaikkaa. Niistä noin kolme neljäsosaa on kuntien rakentamia ja ylläpitämiä, joten korjaustarpeiden kasautuminen näkyy ennen kaikkea kuntien investointipaineina.

Ehdotus on tässä vaiheessa poliittinen avaus. Tiedotteessa ei nimetä ohjelmalle euromääräistä kokoa, rahoituslähdettä tai käynnistämisaikataulua. Siinä ei myöskään määritellä, millä perusteilla valtio osallistuisi hankkeisiin tai kuinka suuri kuntien omarahoitusosuus olisi. Heinonen kuitenkin katsoo, ettei nykyistä korjaustarvetta voida ratkaista pelkästään kuntien omin varoin.

Korjausvelan arvio liikkuu sadoissa miljoonissa euroissa

Opetus- ja kulttuuriministeriön arvioon viittaavan tiedotteen mukaan liikuntapaikkojen yhteenlaskettu korjausvelka on Suomessa noin 680 miljoonan ja 1,3 miljardin euron välillä. Arvioiden suuri vaihteluväli kertoo siitä, että kohteiden kunto, korjausten laajuus ja tarvittavien investointien ajoitus vaihtelevat huomattavasti.

Korjausvelalla tarkoitetaan käytännössä korjaus- ja ylläpitotoimien lykkääntymisestä kertynyttä tarvetta. Se ei siten ole yksittäinen lasku, vaan kokonaisarvio siitä, kuinka paljon rakennusten ja muiden liikuntaympäristöjen saattaminen tarkoituksenmukaiseen kuntoon voisi maksaa. Lopullisiin kustannuksiin vaikuttavat muun muassa rakennusten tekninen tila, energiaratkaisut, turvallisuusvaatimukset ja se, kannattaako vanhaa kohdetta enää korjata.

Heinosen mukaan tilanne on kiireellinen, sillä samanikäisten rakennusten korjaustarpeet osuvat useissa kunnissa samoille vuosille. Jos investointeja ei tehdä ajoissa, seurauksena voi hänen arvionsa mukaan olla liikuntapaikkojen sulkemisia ja käytöstä poistamista. Kunnat joutuvat tällöin ratkaisemaan, peruskorjataanko vanha rakennus, rakennetaanko kokonaan uusi kohde vai supistetaanko palveluverkkoa.

Valtion mahdollinen korjausvelkaohjelma olisi toteutuessaan keino jakaa investointien rahoitusvastuuta valtion ja kuntien kesken. Heinosen tiedotteessa ei kuitenkaan vielä arvioida, kuinka monta kohdetta ohjelmaan voitaisiin ottaa tai millaisia vuosittaisia määrärahoja se edellyttäisi.

Uimahallien ikä nostaa peruskorjausten painetta

Erityisen haastava tilanne koskee uimahalleja. Tiedotteen mukaan Suomen noin 190 uimahallista lähes 130 on rakennettu ennen vuotta 1980. Merkittävä osa halleista on siten ollut käytössä useita vuosikymmeniä, vaikka niitä olisi korjattu ja niiden tekniikkaa uusittu rakentamisen jälkeen.

Uimahallien peruskorjaukset voivat olla laajoja, koska korjattavaa on rakennuksen rungon ja pintojen lisäksi vedenkäsittelyssä, ilmanvaihdossa, lämmityksessä sekä kosteudenhallinnassa. Myös energiankulutus korostuu rakennuksissa, joissa veden ja sisäilman lämpötilaa sekä ilmanvaihtoa on hallittava jatkuvasti. Heinonen nostaa tiedotteessaan esiin, että uudempi tekniikka voi pienentää energiankulutusta ja siten myös käyttökustannuksia.

Kunnalle uimahallin korjaaminen ei ole vain rakennustekninen päätös. Hallin mahdollinen sulkeminen korjaustöiden ajaksi vaikuttaa koulujen uimaopetukseen, seurojen harjoitteluun, kuntoutukseen sekä asukkaiden omaehtoiseen liikuntaan. Jos vanha halli päätetään korvata uudella, suunnittelusta rakentamisen valmistumiseen voi kulua pitkä aika.

Heinonen varoittaa tilanteesta, jossa korjausten lykkääminen johtaisi lopulta kohteiden purkamiseen. Tiedotteen perusteella hänen tavoitteensa on saada valtio mukaan ennen kuin rakennusten kunto heikkenee pisteeseen, jossa peruskorjaus ei ole enää taloudellisesti tai teknisesti perusteltu vaihtoehto.

Myös jäähallien tekniikka vanhenee

Korjaustarve ei rajoitu uimahalleihin. Tiedotteen mukaan Suomessa on yli sata jäähallia, joista suuri osa on rakennettu 1970–1990-luvuilla. Rakennusten ikääntyessä huomiota vaativat sekä rakenteet että jäähdytysjärjestelmät ja muu talotekniikka.

Jäähallin käyttö edellyttää runsaasti teknisiä järjestelmiä, joiden toimivuus vaikuttaa energiatehokkuuteen ja käyttövarmuuteen. Kun vanhoja kylmäkoneistoja, ilmanvaihtoa, valaistusta ja lämmön talteenottoa uusitaan, investointikustannukset voivat olla huomattavia. Samalla tekninen uudistaminen voi pienentää energiankulutusta ja vähentää tulevien vuosien käyttökuluja.

Heinosen esityksessä korjausvelkaohjelman tarkoituksena olisi tukea juuri tällaisia laajoja uudistuksia. Kyse ei olisi ainoastaan näkyvien vaurioiden korjaamisesta, vaan myös rakennusten järjestelmien päivittämisestä vastaamaan nykyisiä tarpeita. Tämä voisi pidentää olemassa olevien hallien käyttöikää ja vähentää painetta rakentaa kokonaan uusia tiloja.

Tiedotteessa ei aseteta uimahalleja, jäähalleja tai liikuntahalleja keskinäiseen tärkeysjärjestykseen. Mahdollisen ohjelman valmistelussa olisi siksi ratkaistava, painotettaisiinko kiireellisintä rakennusteknistä tarvetta, käyttäjämääriä, alueellista saavutettavuutta vai hankkeiden energia- ja kustannusvaikutuksia.

Valtion tuki on osa liikuntapaikkojen pitkää rahoitushistoriaa

Valtio on tukenut liikuntapaikkojen rakentamista Suomessa jo vuosikymmenten ajan. Heinosen mukaan liikuntapaikkarakentamiseen suunnatut valtion tuet ovat kuitenkin viime vuosina vähentyneet samaan aikaan, kun vanhan rakennuskannan korjaustarpeet ovat kasvaneet.

Heinonen toimii Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana ja kertoo työskennelleensä neuvostossa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Hän on toiminut myös liikuntapaikkarakentamisen jaoston puheenjohtajana. Hän perustelee ehdotustaan siten sekä kuntien ajankohtaisella investointipaineella että pitkäaikaisella kokemuksellaan liikuntapaikkojen valtionrahoituksesta.

Erillisen ohjelman mahdollinen etu olisi rahoituksen ennakoitavuus. Monivuotinen malli voisi auttaa kuntia ajoittamaan hankkeita ja valmistelemaan niitä ennen rakennusten kunnon kriittistä heikkenemistä. Toisaalta ohjelman vaikuttavuus riippuisi sen rahoitustasosta, tukiehdoista ja siitä, pystyisivätkö kunnat järjestämään oman osuutensa kustannuksista.

Kuntien tilanteet poikkeavat toisistaan. Kasvavilla kaupunkiseuduilla korjausten rinnalla tarvitaan uusia liikuntatiloja kasvavalle väestölle, kun taas väestöltään pienenevissä kunnissa on arvioitava, kuinka laajaa palveluverkkoa voidaan ylläpitää. Valtion tuki ei siten poistaisi tarvetta tehdä paikallisia ratkaisuja hallien määrästä, sijainnista ja käyttötarkoituksesta.

Korjausohjelman yksityiskohdat ovat vielä avoinna

Heinosen tiedotteessa esittämä malli kaipaisi jatkovalmistelussa tarkempia rajauksia. Päätettäväksi tulisivat muun muassa se, myönnettäisiinkö tukea vain kuntien omistamiin kohteisiin vai myös muiden toimijoiden ylläpitämiin yleishyödyllisiin liikuntapaikkoihin. Samoin olisi ratkaistava, voisiko rahoitusta käyttää peruskorjausten lisäksi vanhan rakennuksen korvaamiseen uudella.

Keskeinen kysymys olisi myös hankkeiden priorisointi. Jos korjausvelan kokonaismäärä nousee korkeimman arvion mukaisesti yli miljardiin euroon, kaikkia tarpeita ei todennäköisesti pystyttäisi kattamaan yhdellä rahoituspäätöksellä. Silloin tarvittaisiin vertailukelpoista tietoa rakennusten kunnosta, käyttöasteesta, korjausten kiireellisyydestä ja hankkeiden arvioiduista hyödyistä.

Heinonen esittää lisäksi, että tulevina vuosina resursseja lisättäisiin uusien, pienempien hallien ja muiden liikuntainvestointien tukemiseen. Korjausvelkaohjelma olisi näin hänen mallissaan ensimmäinen askel, jonka rinnalla jatkettaisiin myös uuden liikuntainfrastruktuurin rakentamista.

Ehdotuksen keskeiset luvut ja tavoitteet

• Suomessa on tiedotteen mukaan noin 49 000 liikunta- ja ulkoilupaikkaa.
• Noin kolme neljäsosaa liikuntapaikoista on kuntien rakentamia ja ylläpitämiä.
• Liikuntapaikkojen korjausvelaksi arvioidaan noin 680 miljoonaa–1,3 miljardia euroa.
• Noin 190 uimahallista lähes 130 on rakennettu ennen vuotta 1980.
• Suuri osa yli sadasta jäähallista on rakennettu 1970–1990-luvuilla.
• Heinonen ehdottaa erillistä valtion rahoittamaa ohjelmaa kuntien peruskorjausten tueksi.

Ehdotus edellyttää poliittisia rahoituspäätöksiä

Korjausvelkaohjelman toteutuminen vaatisi valtion talousarvioon perustuvia päätöksiä ja tarkempaa valmistelua. Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteesta ei käy ilmi, onko ehdotus etenemässä hallituksen budjettivalmisteluun tai millä aikataululla mahdollinen ohjelma voitaisiin käynnistää.

Heinosen avaus nostaa kuitenkin esiin kuntien liikuntarakennusten ikääntymisen valtakunnallisena kysymyksenä. Kun suuri osa rakennuskannasta on valmistunut samoina vuosikymmeninä, myös suuret peruskorjaukset ajoittuvat lähelle toisiaan. Tällöin yksittäisten kuntien investointiratkaisuilla on yhdessä vaikutusta koko maan liikuntapaikkaverkon kattavuuteen.

Jatkokeskustelussa ratkaistavaksi jää, kuinka vastuu jaettaisiin valtion ja kuntien kesken ja miten rajallinen rahoitus kohdennettaisiin. Lisäksi olisi arvioitava, missä kohteissa peruskorjaus on järkevin vaihtoehto ja missä uusi rakennus voisi olla koko elinkaaren kannalta tarkoituksenmukaisempi. Heinosen ehdotus ei vielä vastaa näihin kysymyksiin, mutta se pyrkii avaamaan keskustelun erillisestä rahoitusmallista ennen korjaustarpeiden kärjistymistä.

Lähteet

Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedote 31.8.2026: Kokoomuksen Timo Heinonen: Urheilu- ja liikuntainfra tarvitsee oman korjausvelkaohjelman. Artikkelin luvut ja Heinosen kannanotot perustuvat tiedotteeseen.