Toimittajan urastaan tunnettu Timo Harakka teki kaupat Zuckerbergin kanssa

Toisin kuin monella muulla ministerillä, on liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka lähinnä vaihtanut valtion firmasta toiseen. Noin niin kuin karkeasti määriteltynä. Harakka onkin tullut tutuksi ennen poliittista uraansa toimittajana. Hän työskenteli yli 30 vuotta mm. YLE:llä, kirjailijana ja TV-tuottajana. Häntä voidaankin siis kutsua aktiiviseksi keskustelijaksi, yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi sekä kulttuuripersoonaksi.

Toimittajana Harakka on ollut mm. Helsingin Sanomien, Suomen Kuvalehden ja Talouselämän kolumnisti. Hän on toiminut lisäksi Ylioppilaslehden toimitussihteerinä ja Vihreän Langan päätoimittajana ennen työrupeamaa Yleisradiossa vuoteen 2014 asti. Tunnetuimpia tv-töitä ovat keskusteluohjelmat Musta laatikko ja Pressiklubi sekä 10 kirjaa -sarjat, joista hän sai Kultainen Venla -palkinnon 2011.

Äidinkielenä viittomakieli

Harakka on syntynyt Helsingissä vuonna 1962, mutta on varsinaisesti kotoisin Äänekoskelta. Hän varttui työläiskodissa adoptoituna ainoana lapsena ja molempien vanhempien ollessa kuuroja, oppi hän myös äidinkielekseen viittomakielen. Isä Nikolai Harakka oli Karjalan evakko.

– Olen pakolaisen lapsi, Timo Harakka on todennut.

Jos oli asiaa toiselle perheenjäsenelle, piti hänen luokseen mennä fyysisestä. Huutelu toisesta huoneesta ei auttanut, vaan oli katsottava äitiä tai isää silmiin saadakseen asiansa kerrottua. Harakan mukaan viittomakieli on puhuttua kieltä intensiivisempää ja intiimimpää.

– Siinä luetaan koko ajan toisen kasvoja ja sanoja huulilta sekä ilmeitä ja eleitä, Harakka on sanonut.

Ylioppilaaksi Harakka valmistui Äänekosken lukiosta 1981, jonka lisäksi hän on opiskellut Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä Teatterikorkeakoulussa, josta hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi. – Ilman peruskoulua en olisi saanut elämäni mahdollisuuksia. Perheelläni ei ikinä olisi ollut varaa maksulliseen koulutukseen, yliopistosta puhumattakaan, Harakka kertoo nettisivujensa esittelyssä.

Puoliso Anu Laitila on Keravan toimialajohtaja. Hänen vastuullaan ovat hyvinvointipalvelut, kulttuuri, liikunta ja nuorisotyö. Perheellä on kolme lasta. Harakka kertoo arvostavansa yksityisyyttä, niin omaa kuin läheistensäkin. Tästä syystä hän ei juuri ole antanut henkilöhaastatteluja. Harakka on soittanut huilua ja saksofonia. Hän piirsi myös sarjakuvia ja oli mukana perustamassa Äänekosken Sarjakuvaseuraa. Harrastuksina Harakka luettelee koripallon seuraamisen sekä ikämiessählyssä pelaamisen.

Hän itse on kirjoittanut viisi kirjaa, joista kaksi viimeisintä on keskittynyt kansainväliseen talouteen. Finanssikriisistä kertova Luoton loppu ilmestyi vuonna 2009 sekä eurokriisiä analysoinut Suuri kiristys vuonna 2014.

Kaupat Facebookin kanssa

Eduskuntaan Harakka selvitti tiensä ensimmäisen kerran vuonna 2015. Kansanedustajana hänen taitonsa keskittyvät talouteen ja verotukseen. Harakka on ollut valtiovarainvaliokunnan jäsen sekä suuren valiokunnan jäsen ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen. Marinin hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä hän on toiminut joulukuusta 2019 alkaen ja ennen sitä työministerinä Rinteen hallituksessa.

Liikenne- ja viestintäministerin virassa Harakka pitää keskeisenä teemana nopeita, luotettavia yhteyksiä. Tämä koskee niin liikennettä kuin verkkoakin. Liikenne muuttuu palveluksi ja digitalisaatio on kaiken ytimessä. Digilisaation suhteen Harakka osoitti tilannetajua ja opportunismia alkuvuodesta 2022, kun somejätti Facebook muutti viralliseksi nimekseen Metan. Kuinkas ollakaan, fi-päätteisen osoitteen (meta.fi) omistikin Suomen liikenne- ja viestintäministeri.

Harakka myi päätteen Zuckerbergin yritykselle. Myyntisummaa ei ole julkisesti kerrottu, mutta se käy ilmi Harakan Kansakunta Oy:n tilipäätöstiedoista. Harakan firma tuotti voittoa 368 188 euroa. Jo ennen Facebookin virallista nimenmuutosta sähköpostiin alkoi tulla tarjouksia Venäjältä ja muualta, joita Harakka epäili huijausyrityksiksi tai roskapostiksi. Lopulta Facebookin asioita hoitava kansainvälinen Hogan Lovells -asianajotoimisto otti yhteyttä. Harakka puhuu osoitteen ”pakkolunastuksesta”, sillä hän itse ei olisi voinut verkko-osoitetta edes välttämättä enää käyttää.

Oli miten oli, Harakka nousi kaupan ansiosta nykyisen hallituksen osakekeisariksi ja miljonääriksi.

Lähteet:

Ministerit (valtioneuvosto.fi)

Timo Harakka – Uudistaja
Liikenneministeri Timo Harakka teki meta.fi -kaupallaan 400 000 euron huipputilin ”tyhjästä” – ja on noussut Marinin hallituksen osakemiljonääriksi – Politiikka – Ilta-Sanomat

Kansanedustaja Timo Harakka – kuurojen vanhempien poika (kotiliesi.fi)

Yksi kommentti artikkeliin ”Toimittajan urastaan tunnettu Timo Harakka teki kaupat Zuckerbergin kanssa”

Vastaa