Marraskuun harmaa sää on saanut seurakseen entistä synkemmän poliittisen ilmapiirin. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuore raportti koronapandemian aikaisista menoista on toiminut sytykkeenä kiivaalle sanasodalle hallituksen ja opposition välillä, jossa panoksena on totuus Suomen talouden nykytilasta.

Keskiviikkona julkaistu VTV:n raportti on herättänyt eduskunnan käytävillä ja mediassa poikkeuksellisen vilkkaan keskustelun. Raportti, joka tarkastelee vuosien 2020–2023 valtion budjettipolitiikkaa, on noussut Orpon hallituksen käsissä lyömäaseeksi edellistä hallitusta vastaan. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ei kuitenkaan niele hallituksen syytöksiä, vaan pitää niitä epätoivoisena yrityksenä kääntää huomio pois nykyisistä ongelmista. Hänen mukaansa hallituspuolueet tarttuvat menneisiin tapahtumiin kuin oljenkorsiin, koska oma talouspolitiikka on ajanut karille.

Tilanne on poliittisesti tulenarka, sillä Suomen talousluvut eivät ole mairittelevia. Tuppurainen näkee hallituksen hyökkäyksen taktisena vetona, jolla yritetään peittää näkyvistä 2000-luvun ennätysmäiset konkurssiluvut ja sitkeästi korkealla pysyttelevä työttömyys. SDP:n leiristä muistutetaan, että nykyinen hallitus on istunut vallankahvassa jo yli puolet kaudestaan, joten vastuu nykytilanteesta kuuluu kiistatta sille. Menneisyyteen tuijottaminen ei ratkaise yhtäkään tämän päivän työttömän ongelmaa tai pelasta yhtäkään konkurssiuhkaista pk-yritystä.

Vauhtisokeus yllätti hallituspuolueet

Poliittisessa debatissa nopeus on usein valttia, mutta tällä kertaa hallituspuolueet näyttävät kompastuneen omaan kiireeseensä. Heti raportin julkaisun jälkeen kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat riensivät tuomitsemaan edellisen hallituksen rahankäytön holtittomaksi, mutta kritiikki näyttää perustuneen raportin pintapuoliseen lukemiseen. Tuppurainen kuvailee ilmiötä vauhtisokeudeksi, joka esti hallitusta perehtymästä asian todelliseen laitaan ennen voimakkaiden lausuntojen antamista.

Todellisuus alkoi valjeta torstaina, kun raportin luvut joutuivat tarkempaan syyniin. Erityisen merkittäväksi käänteeksi muodostui valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän ulostulo, jossa hän oikaisi raportissa esitettyjä lukuja varsin kovalla kädellä. Niemelän mukaan väitteet pysyvien menojen massiivisesta kasvusta olivat liioiteltuja, ja todelliset luvut ovat vain murto-osa julkisuudessa esitetyistä. Tämä on harvinainen tilanne, jossa virkamieskunta joutuu toppuuttelemaan poliittista retoriikkaa faktoilla.

Nopean viestinnän aikakaudella on helppo sortua klikkiotsikoiden tavoitteluun, mutta valtiontalouden kaltaisissa vakavissa asioissa maltti olisi valttia. Tuppurainen korostaa, että vaikka poliittinen peli on kovaa, asioihin perehtyminen on kansanedustajan perusvelvollisuus. Nyt näyttää siltä, että halu päästä ”näpäyttämään” edeltäjiä ajoi tosiasioiden tarkistamisen ohi, mikä syö hallituksen uskottavuutta talousosaajana.

Koronakriisin unohdettu konsensus

On helppoa olla jälkiviisas vuosia kriisin jälkeen, mutta Tuppurainen palauttaa mieliin kevään 2020 tunnelmat. Kun koronapandemia iski Suomeen ja maailmalle, vallitsi poliittisessa kentässä ja talousasiantuntijoiden keskuudessa laaja yksimielisyys elvytyksen tarpeesta. Tavoitteena oli suojata ihmishenkiä ja estää talouden täydellinen romahdus, joka olisi johtanut massatyöttömyyteen ja yrityskuolemien aaltoon.

Suomi selvisi koronakriisistä kansainvälisessä vertailussa hyvin sekä terveydellisesti että taloudellisesti, mikä on osittain juuri nopean reagoinnin ansiota. Tuppurainen muistuttaa, että nykyiset hallituspuolueet, jotka tuolloin istuivat oppositiossa, olivat itse vaatimassa ja hyväksymässä suurinta osaa tukitoimista. Esimerkiksi kokoomus profiloitui vaatimalla äänekkäästi entistä suurempia tukia yrityksille, mikä tekee nykyisestä kritiikistä onttoa.

Historian uudelleenkirjoittaminen on poliittinen taktiikka, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia toimia. Vuonna 2022, koronan hellitettyä, alijäämät alkoivat pienentyä automaattisesti työllisyyden ja talouskasvun kohentuessa. Tämä osoittaa, että elvytyspolitiikka toimi juuri kuten sen pitikin: se piti talouden rattaat pyörimässä pahimman yli, jotta kasvu pääsi vauhtiin rajoitusten poistuttua.

Orpon hallituksen arvovalinnat syynissä

Keskustelu on siirtynyt nopeasti menneisyydestä nykyhetken arvovalintoihin. Marinin hallituksen linja oli panostaa kriisin keskelläkin koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan, jotta yhteiskunnan perusrakenteet eivät murenisi. Nykyisen hallituksen lääkkeet talouden hoitoon ovat olleet täysin päinvastaisia, ja Tuppurainen pitää niitä suorastaan vahingollisina Suomen tulevaisuudelle.

Orpon hallitus on keskittynyt alentamaan hyvätuloisten verotusta samalla kun se on leikannut pienituloisilta ja sosiaaliturvasta. Erityisen kovaa kritiikkiä saa hallituksen tapa rahoittaa veronalennukset velalla ja eläkerahastojen varoilla. Tuppurainen käyttää termiä ”pikavippi eläkerahastosta” kuvaamaan hallituksen toimintaa, jossa tulevien sukupolvien eläkevaroja käytetään nykyhetken veropopulismin rahoittamiseen. Tämä on herättänyt huolta laajasti myös taloustieteilijöiden keskuudessa.

Hallituksen hellimät ”dynaamiset vaikutukset” ovat osoittautumassa toiveajatteluksi. Hyväosaisten veronalennukset eivät siirry kulutukseen samalla tehokkuudella kuin pieni- ja keskituloisten ostovoiman tukeminen, sillä hyvätuloiset säästävät suuremman osan lisätuloistaan. Talous ei kasva, jos kotimainen kysyntä hyytyy, ja juuri näin on käynyt Orpon ja Purran hallituskaudella ostovoiman heikentyessä ja leikkausten iskiessä.

Talouspolitiikan täydellinen haaksirikko

Suomen taloutta ovat koronakriisin jälkeen ravistelleet Ukrainan sota ja energiakriisi, mutta hallituksen vastaus näihin on ollut passiivinen tai väärin kohdennettu. Tuppurainen heittää ilmoille kysymyksen: olisiko hallituspuolueiden mielestä näihin ulkoisiin shokkeihin pitänyt jättää reagoimatta? Viime kauden hallitus joutui torjumaan iskuja, mutta nykyinen hallitus näyttää lamautuneen omien ideologisten tavoitteidensa vangiksi.

Ironista kyllä, ”velkaantumisen pysäyttämisellä” vaalikampanjansa ratsastanut Orpon hallitus on jäämässä historiaan eniten velkaa kasvattaneena hallituksena. Velkasuhde ei ole taittunut, vaan se kasvaa entisestään, mutta nyt velkaa otetaan ilman, että sillä investoidaan tulevaan kasvuun tai osaamiseen. Tuppurainen puhuu hallituksen talouspolitiikan täydellisestä haaksirikosta, jota yritetään nyt peitellä syyttämällä edellisiä hallituksia.

Hallituksen oma tulostaulu on karua luettavaa: Euroopan heikoimmat kasvuluvut, konkurssiaallot ja kasvava työttömyys. Nämä eivät ole enää selitettävissä pelkästään kansainvälisellä suhdanteella, vaan ne kertovat kotimaisen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Rakennusala on syvässä kriisissä, ja teollisuuden tilauskannat ovat ohentuneet, mutta hallituksen toimet ovat jääneet kosmeettisiksi.

Uhkaava EU:n alijäämämenettely

Kaiken tämän taustalla kummittelee EU:n alijäämämenettely, jolta Suomi on tähän asti välttynyt. Hallituksen aggressiivinen viestintä VTV:n raportista voidaankin nähdä yrityksenä kääntää huomio pois tästä todellisesta uhkasta. Jos Suomi joutuu tarkkailuluokalle, se tarkoittaa talouspoliittisen itsemääräämisoikeuden kaventumista ja pakotettuja sopeutustoimia, jotka voivat olla kivuliaita.

SDP:n näkemys on, että hallitus ei ole onnistunut luomaan uskottavaa polkua talouden tasapainottamiseksi, koska se on laiminlyönyt kasvun. Pelkkä leikkaaminen ei riitä, jos bruttokansantuote ei kasva. Tytti Tuppurainen peräänkuuluttaa vastuullisempaa otetta, jossa myönnetään nykyiset virheet ja aletaan korjata kurssia aidosti kasvua tukevilla toimilla, sen sijaan että keskitytään poliittiseen teatteriin ja menneiden kaiveluun.

Tulevaisuuden kannalta on huolestuttavaa, jos hallitus ei kykene näkemään omien toimiensa seurauksia. Velkaantumisen taittaminen vaatii työllisyyden kohentumista, ja työllisyys vaatii investointeja sekä uskoa tulevaan. Nyt hallitus on onnistunut luomaan epävarmuutta ja näköalattomuutta, mikä heijastuu suoraan yritysten investointihalukkuuteen ja kotitalouksien kulutuspäätöksiin.

Talouspolitiikan varoitusmerkit 2025

Hallituksen talouspolitiikan onnistumista voidaan mitata useilla mittareilla, jotka tällä hetkellä vilkkuvat punaisella. Seuraavat indikaattorit kertovat karua kieltä Suomen suunnasta:

• Konkurssien ennätysmäärä: Vuodet 2024 ja 2025 ovat nähneet konkurssiaallon, joka hakee vertaistaan 2000-luvun historiassa. Erityisesti pk-sektori ja rakennusala ovat kärsineet raskaasti.
• Kasvun puute: Suomi laahaa jäljessä muusta Euroopasta talouskasvussa. BKT:n kehitys on ollut aneemista, ja ennusteet lupaavat vain hidasta toipumista ilman merkittäviä elvytystoimia.
• Työttömyyden kasvu: Hallituksen työllisyystoimet eivät ole purreet, ja työttömyysaste on pysynyt sitkeästi korkealla tasolla. Rakenteelliset uudistukset eivät ole tuoneet luvattuja työpaikkoja.
• Velkaantumisen jatkuminen: Lupauksista huolimatta valtionvelka kasvaa edelleen, ja velanhoitokulut syövät yhä suuremman osan budjetista korkotason pysyessä koholla.
• Investointilama: Epävarmuus tulevasta ja leikkauspolitiikka ovat saaneet yritykset lykkäämään investointejaan, mikä heikentää Suomen kilpailukykyä pitkällä aikavälillä.

Tuppurainen päättääkin puheenvuoronsa painokkaaseen vetoomukseen hallitukselle. Hänen mukaansa nyt ei ole aika etsiä syyllisiä menneisyydestä, vaan kantaa vastuu nykyhetkestä. ”Kun hallituksen oma tulostaulu kertoo rumaa kieltä Euroopan heikoimmista kasvuluvuista, korkealla pysyvästä työttömyydestä, 2000-luvun ennätyskonkursseista ja näiden myötä yhä kasvavasta velkaantumisesta, niin ei ole ihme, että haluaa kääntää keskustelun pois oma politiikkansa täydellisestä haaksirikosta.”