Tutkimus: Suomalaisilla kunnilla kirittävää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden hyödyntämisessä

YK:n kestävän kehityksen tavoitteista eli Agenda 2030:sta on tullut tärkeä suunnannäyttäjä pohjoismaisille kunnille. Tavoitteet nähdään erityisesti ponnahduslautana uusien ratkaisujen kehittämiselle, erilaisille yhteistyömahdollisuuksille ja ymmärryksen lisäämiselle yhteiskunnassa. Harvat kunnat osaavat kuitenkaan hyödyntää koko kestävän kehityksen tavoitteisiin liittyvää potentiaalia. Suomessa tarvitaan lisää rohkeutta tuoda tavoitteet osaksi kuntien paikallista toimintasuunnitelmaa.

Agenda 2030 -tavoitteita hyödynnetään muualla enemmän

Kestävä kehitys koetaan kuntatasolla tärkeäksi kaikissa Pohjoismaissa. YK:n kestävän kehityksen eli Agenda 2030 -tavoitteiden tunnettuus on kuitenkin Deloitten tutkimuksen mukaan suomalaisissa kunnissa selvästi heikompi kuin muualla. Suomessa vain osa tutkimukseen haastatelluista kunnista kertoo, että heidän kestävän kehityksen toimintasuunnitelmansa on yhdistetty suoraan Agenda 2030 -tavoitteisiin. Muualla Pohjoismaissa ymmärretään paremmin, että globaali ympäristö vaatii yhteisen kielen.

”Suomessa kunnat keskittyvät usein omiin kansallisiin hankkeisiinsa. Suurimmalla osalla kunnista on ohjelmia, joiden tarkoituksena on tukea kestävää kehitystä. Nämä jäävät kuitenkin helposti omiksi irrallisiksi toimenpiteikseen. Kunnat eivät vielä osaa hyödyntää kunnolla Agenda 2030 -viitekehystä”, toteaa Deloitten kestävän kehityksen palveluita Suomessa johtava Riikka Poukka.

Yhteinen kieli ja suunta helpottavat tavoitteisiin sitoutumista

Kansainvälinen ja tunnettu kehys helpottaa keskustelua eri sidosryhmien välillä, lisää kuntien välistä läpinäkyvyyttä ja helpottaa vertailua ja muutoksen seuraamista. ”Kunnat voisivat käyttää Agenda 2030 -tavoitteita kompassina, josta voi katsoa, ollaanko menossa oikeaan suuntaan,” Poukka toteaa.

Yritysten yhteistyön ja investointihalukkuuden edistämiseksi kuntien pitäisi pystyä konkretisoimaan ja mittaamaan kestävän kehityksen hankkeiden vaikuttavuus.

”YK:n kestävän kehityksen tavoitteet luovat vahvan viitekehyksen, jonka merkitys kasvaa maailmanlaajuisesti vuosi vuodelta. Suomalaiset kunnat voivat vain saada etua sen hyödyntämisestä: selkeät tavoitteet auttavat kuntia seuraamaan omien tavoitteiden kehitystä ja kansainvälisille sijoittajille sen käyttäminen tekee suomalaisesta kuntasektorista kiinnostavamman sijoituskohteen”, sanoo Kuntarahoituksen varainhankinnasta ja yhteiskuntavastuusta vastaava osastonjohtaja Antti Kontio.

Tavoitteiden toteuttaminen tuo innovaatio- ja yhteistyömahdollisuuksia

Erilaiset verkostot ja kehitys- ja innovaatiotoiminta ovat tärkeässä roolissa kestävän kehityksen tavoitteissa. Uusia ratkaisuja yhteiskunnallisiin tai ympäristöhaasteisiin löytyy hyödyntämällä uusia kumppanuuksia tai resursseja.

Muissa Pohjoismaissa yhteistyössä ollaan Suomea pidemmällä, ja yhdessä tekeminen nähdään välttämättömänä osana kestävän kehityksen strategioita ja tapaa toimia. Myös Suomessa asiaan on kuitenkin herätty ja kunnissa nähdäänkin, että yhteistyö eri toimijoiden välillä on ainoa tapa päästä perille. Suomalaisista kunnista 70 % uskoo Agenda 2030 -tavoitteiden toteuttamisen tuovan paljon yhteistyömahdollisuuksia eri toimijoiden välille.

”Toivon, että YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niiden saavuttaminen nähtäisiin kunnissa osana kehittämisen kokonaisuutta. Näiden tavoitteiden kautta kunnat saavat lisää investointeja, edistävät innovaatiomahdollisuuksia ja houkuttelevat lisää asukkaita. Tavoitteita ei kuitenkaan saavuteta ilman laaja-alaista sektorit ylittävää yhteistyötä. Lisäksi yhteiset tavoitteet ovat kumppanuuksille aina ensiarvoisen tärkeää – Agenda 2030 antaakin näiden asettamiselle erinomaisen lähtökohdan”, sanoo Poukka.

Nordic Sustainability Development Goals -tutkimus

Kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda 2030 on YK:n vuoden 2015 yleiskokouksessa 193 valtion yhdessä hyväksymä maailmanlaajuinen viitekehys kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Agenda 2030 yhteensä 17 päätavoitetta ja 169 alatavoitetta, joissa huomioidaan kestävän kehityksen kaikki ulottuvuudet. Kansallisilla hallituksilla on päävastuu toimenpiteiden toteuttamisesta, mutta monet tärkeät päätökset ja toimenpiteet tehdään kuntatasolla.

Agenda 2030 kunnissa -tutkimus kokoaa yhteen yli 180 kuntapäättäjän näkemykset YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden tunnettuudesta ja roolista sekä niiden tuomia mahdollisuuksia pohjoismaisessa kuntatyössä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla päättävissä asemissa olevien kuntaedustajien kanssa Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa helmi-huhtikuussa 2018.

Deloitte on yksi maailman johtavista asiantuntijayrityksistä ja tavoitteenamme on vaikuttaa asiakkaisiimme, toisiimme ja yhteiskuntaamme merkityksellisellä tavalla päivittäisen työmme kautta. Palvelemme asiakkaitamme yli 150 maassa tilintarkastuksella, vero- ja lakipalveluilla, liikkeenjohdon konsultoinnilla, riskienhallinnalla ja yritysjärjestelypalveluilla. Suomen 550 deloittelaista tuovat asiakkaillemme globaalia osaamista yli 260 000 kollegan kanssa. www.deloitte.fi

Vastaa