EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Josep Borrell Fontelles ja EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen ovat kutsuneet jäsenmaiden kehitysministerit epäviralliselle lounaalle Brysseliin 13. helmikuuta keskustelemaan EU:n tulevasta Afrikka-strategiasta. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari edustaa Suomea tapaamisessa.
Afrikka on erittäin vahvasti viime vuonna nimitetyn EU:n komission asialistalla, sillä mantereen strateginen, globaali, poliittinen ja taloudellinen merkitys on kasvanut viime vuosina. Komissio on parhaillaan laatimassa kokonaisvaltaista Afrikka-strategiaa, jossa on tarkoitus huomioida osapuolten uudet prioriteetit muuttuneessa toimintaympäristössä.
Suomi katsoo, että EU:n on oltava vahva geopoliittinen toimija Afrikassa, eikä sen tule luovuttaa paikkaansa Afrikan tärkeimpänä kumppanina. Poliittisia ja taloudellisia suhteita Afrikkaan on vahvistettava ja manner on nostettava aidosti EU:n tasavertaiseksi kumppaniksi.
”EU:n Afrikka-strategia on erittäin ajankohtainen. Myös Suomi on samanaikaisesti laatimassa hallitusohjelmamme mukaisesti omaa Afrikka-strategiaansa. Niiden tarkoituksena on vahvistaa EU:n ja Afrikan välistä tasaveroista strategista kumppanuutta sekä poliittisia ja kaupallisia suhteita,” toteaa ministeri Ville Skinnari.
Ministerien keskustelu antaa evästystä jatkotyölle ja pohjustaa päämiestason strategista Afrikka-keskustelua kesäkuun Eurooppa-neuvostossa. Nämä kaikki valmistelevat lokakuulle suunniteltua EU:n ja Afrikan unionin välistä seuraavaa huippukokousta.
Lisätietoja: kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. 050 574 1729 sekä yksikönpäällikkö Katja Ahlfors, kehityspolitiikan yksikkö, puh. 050 571 7313.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi
Lähde: STT Info