Suomalainen turvallisuusarkkitehtuuri nojaa vahvasti vapaaehtoisuuteen ja paikalliseen aktiivisuuteen. Vapaaehtoiset palokunnat eli VPK:t muodostavat pelastustoimen selkärangan erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Sisäministeriön tuoreet suunnitelmat uusista kuntovaatimuksista ovat kuitenkin herättäneet laajaa huolta kentällä. RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson on ottanut voimakkaasti kantaa suunniteltuja tiukennuksia vastaan.
Keskustelun ytimessä ovat niin sanotut FireFit-kuntovaatimukset, joita kaavaillaan pakollisiksi kaikille hälytystehtäviin osallistuville. Nykyisin vaatimukset on kohdistettu ensisijaisesti kaikkein raskaimpiin tehtäviin, kuten savusukellukseen. Uudistus laajentaisi testit koskemaan laajempaa joukkoa vapaaehtoisia pelastajia. Kriitikoiden mukaan tämä voi johtaa kokeneiden toimijoiden joukkopakoon vapaaehtoistoiminnasta.
Paikallinen turvallisuus on monessa kunnassa täysin vapaaehtoisten varassa. Ammattipalokunnat sijaitsevat usein kaukana suurimmissa taajamissa ja kaupunkikeskuksissa. VPK on usein ensimmäisenä paikalla, kun onnettomuus sattuu maaseudulla. He tuntevat paikalliset tiet, vesistöt ja riskikohteet paremmin kuin kukaan muu. Tämän asiantuntemuksen menettäminen olisi kova isku koko maan huoltovarmuudelle.
Kuntovaatimukset jakavat mielipiteitä
Turvallisuus on pelastusalalla tietysti kaiken toiminnan ehdoton lähtökohta. Työturvallisuus edellyttää, että jokainen hälytysosastoon kuuluva kykenee suoriutumaan tehtävistään vaarantamatta itseään tai muita. Sisäministeriö perustelee uudistusta tarpeella yhdenmukaistaa toimintakyvyn arviointia koko maassa. FireFit-järjestelmä on kehitetty nimenomaan pelastushenkilöstön fyysisen toimintakyvyn mittaamiseen ja seurantaan.
Kansanedustaja Otto Andersson muistuttaa kuitenkin arjen todellisuudesta ja käytännön osaamisesta. Hänen mukaansa tiukat kuntovaatimukset savusukeltajille ovat täysin perusteltuja ja tarpeellisia. Ongelmana pidetään sitä, jos yleiset vaatimukset nousevat liian korkeiksi muissa tukitehtävissä. Moni kokenut palokuntalainen hoitaa esimerkiksi liikenteenohjausta, pumppujen käyttöä tai kalustonhuoltoa.
Vapaaehtoistoiminta perustuu haluun auttaa ja kantaa vastuuta yhteisöstä. Jos kynnys osallistua nousee liian korkeaksi, moni saattaa jättää harrastuksen kokonaan. Tämä heikentäisi välittömästi palokuntien kykyä vastata hälytyksiin ja ylläpitää valmiutta. Andersson korostaa, ettei vapaaehtoisia tule kohdella samalla tavalla kuin täysipäiväisiä ammattipelastajia.
Taloudellinen paine ja kustannustehokkuus
Hyvinvointialueet etsivät tällä hetkellä säästöjä lähes kaikista mahdollisista kohteista. Pelastustoimi ei ole säästöpaineiden ulkopuolella, vaikka kyseessä on kriittinen peruspalvelu. VPK-toiminta on tutkitusti yksi yhteiskunnan kustannustehokkaimmista tavoista tuottaa turvallisuutta. Pienellä taloudellisella panostuksella saadaan käyttöön suuri määrä motivoitunutta ja koulutettua henkilöstöä.
Uudet säädökset saattavat paradoksaalisesti lisätä hyvinvointialueiden kustannuksia pitkällä aikavälillä. Jos vapaaehtoisten määrä vähenee, joudutaan tilalle palkkaamaan enemmän ammattilaisia tai pidentämään vasteaikoja. Kumpikin vaihtoehto on huono joko talouden tai turvallisuuden kannalta. Andersson peräänkuuluttaakin sisäministeriöltä kykyä nähdä kokonaiskuva pelkän byrokratian sijaan.
Ministeriön on nyt punkittava tarkkaan, missä kulkee raja turvallisuuden ja ylisääntelyn välillä. Vapaaehtoisten motivoiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin heidän karkottamisensa uusilla säännöillä. Suomalainen sopimuspalokuntajärjestelmä on kansainvälisestikin ainutlaatuinen ja arvostettu toimintamalli. Sitä tulisi vaalia ja kehittää vapaaehtoisten ehdoilla, ei heitä vastaan.
VPK:n merkitys paikallisyhteisöissä
Palokuntatalo on monessa kylässä ja pikkukaupungissa muutakin kuin pelkkä kalustohalli. Se toimii nuorisotyön keskuksena, harrastuspaikkana ja yhteisöllisyyden rakentajana sukupolvien välillä. Nuoriso-osastot kouluttavat uusia jäseniä, joista moni suuntaa myöhemmin pelastusalan ammattilaiseksi. Tämä jatkumo on elintärkeä koko suomalaiselle pelastustoimelle ja sen tulevaisuudelle.
Otto Andersson korostaa, että paikallistuntemusta ei voida korvata millään kuntotestillä tai säädöksellä. Kun hätä on suuri, jokainen minuutti ja sekunti merkitsee ihmishenkien pelastamisessa. Paikalliset vapaaehtoiset tietävät oikotiet ja tuntevat vesistöjen rantapaikat, joihin raskaalla kalustolla pääsee. Tämä hiljainen tieto on korvaamatonta kriisitilanteissa ja suurpalojen hallinnassa.
Sääntelyn pitäisi Anderssonin mukaan tukea ja kannustaa uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Nykyinen kehityssuunta tuntuu kuitenkin olevan päinvastainen ja byrokratiaa lisäävä. On tärkeää, että vapaaehtoiset kokevat työnsä arvostetuksi ja mahdollistetuksi valtiovallan taholta. Turvallisuus syntyy yhteistyöstä, jossa jokaisella on oma tärkeä ja sopiva roolinsa.
FireFit-järjestelmän keskeiset haasteet
Suunniteltu uudistus sisältää useita teknisiä ja käytännöllisiä epäkohtia vapaaehtoisten näkökulmasta. Järjestelmä on alun perin luotu ammattilaisten tarpeisiin, eikä se ota huomioon vapaaehtoisten moninaisuutta. Moni pelkää, että testauksesta tulee itsetarkoitus, joka vie aikaa varsinaiselta harjoittelulta. Myös testien valvonta ja resursointi herättävät kysymyksiä vapaaehtoiskentällä.
Vapaaehtoisten palokuntien edustajat ovat tuoneet esiin, että fyysinen kunto on vain yksi osa ammattitaitoa. Kokemus, rauhallisuus ja tekninen osaaminen ovat usein vähintään yhtä tärkeitä tekijöitä tehtävässä. Jos kokenut moottoriruisku-asiantuntija hylätään juoksutestin perusteella, koko ryhmän toimintakyky voi kärsiä. Tämän vuoksi joustavuus ja roolitus ovat avainasemassa säädöksiä valmisteltaessa.
- Vapaaehtoisten määrä: Suomessa toimii noin 700 vapaaehtoista palokuntaa, joissa on kymmeniä tuhansia jäseniä.
- Hälytystehtävät: VPK:t osallistuvat vuosittain kymmeniin tuhansiin pelastustehtäviin ympäri Suomea.
- Nuorisotyö: Tuhannet nuoret saavat VPK-toiminnassa arvokkaita turvallisuustaitoja ja kansalaiskasvatusta.
- Kustannussäästöt: Ilman vapaaehtoisia pelastustoimen menot nousisivat sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain.
- Alueellinen kattavuus: Sopimuspalokunnat hoitavat turvallisuutta noin 90 prosentissa Suomen maapinta-alasta.
Tulevaisuuden näkymät ja ratkaisut
Pallo on nyt sisäministeriössä ja säädöksiä valmistelevilla virkamiehillä. On selvää, että turvallisuudesta ei voida tinkiä, mutta keinot sen saavuttamiseksi vaativat hienovaraisuutta. Anderssonin ja monen muun viesti on selvä: sääntelyn on oltava tarkoituksenmukaista ja kohtuullista. Vapaaehtoisten ääntä on kuultava herkällä korvalla, jotta järjestelmä ei romahda omaan mahdottomuuteensa.
Ratkaisuna voisi olla malli, jossa kuntovaatimukset on porrastettu tiukemmin nimenomaan tehtävän vaativuuden mukaan. Näin varmistetaan työturvallisuus vaarallisimmissa paikoissa, mutta pidetään ovi auki kokeneille konkareille. Suomen turvallisuus on yhteinen asia, ja vapaaehtoiset ovat siinä korvaamaton voimavara. Tämän voimavaran säilyttäminen on koko yhteiskunnan etu ja velvollisuus tulevina vuosina.
Tietolähteet:
- Sisäministeriö: Pelastustoimen uudistukset ja säädöshanke.
- Suomen Sopimuspalokuntien Liitto (SSPL): Lausuntopalvelu ja tiedotteet.
- Eduskunta: Kansanedustaja Otto Anderssonin tiedotteet ja puheenvuorot.
- Pelastustieto-lehti: FireFit-järjestelmän kehitys ja soveltaminen.
