SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) on iskenyt hanat auki ja vaatii ripeitä toimenpiteitä työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi Suomen metsäalalta. Hän painottaa voimakkaasti, että maamme metsäteollisuuden korkea maine ja metsien sertifiointijärjestelmien uskottavuus eivät yksinkertaisesti voi levätä halpatyön, alipalkkauksen tai epämääräisten alihankintaketjujen varassa. Rantanen korostaa, ettei metsien raaka-ainetta tule voida markkinoida sertifioituna, jos työntekijöiden perusoikeudet eivät ole täysin turvattuja ja toteutuneet koko tuotannon alkuketjussa.

Metsäalalta paljastuneet lukuisat hyväksikäyttötapaukset, systemaattinen alipalkkaus, hämärät kynnysrahat, epäselvät sopimukset ja yhä pidemmiksi venyvät, uuvuttavat alihankintaketjut, ovat Rantasen mukaan selvä osoitus syvälle juurtuneesta järjestelmän rakenteellisesta ongelmasta. Tilanne on kestämätön ja vaatii lainsäädäntöön asti ulottuvaa perinpohjaista remonttia, jotta rehelliset toimijat ja työntekijät saadaan suojattua. Kansanedustaja nostaa esiin epäkohdat, jotka uhkaavat koko metsäsektorin mainetta.

Sertifiointi ei saa olla viherpesua

Kansanedustaja Rantasen mukaan on täysin mahdotonta hyväksyä nykytilannetta, missä metsien raaka-ainetta voidaan markkinoida maailmalla vastuullisena, kun samaan aikaan ketjun alkupään metsätyö tehdään alipalkalla tai suorassa pelossa työnantajan mahdollisista kostotoimista. Hän linjaa suoraan, että metsäsertifiointi ei saa missään tapauksessa olla pelkkää viherpesua eli keino peitellä epäeettisiä toimintatapoja kauniin kuoren alle. Työntekijöiden oikeuksien täysimääräisen toteutumisen täytyy ehdottomasti olla sertifioinnin kaikkein keskeisin kriteeri.

Rantanen vetoaa siihen, että metsää ei voida hyvällä omallatunnolla myydä eteenpäin vastuullisesti hakattuna, jos esimerkiksi metsänistuttaja tai raivaaja joutuu elämään pakkoyrittäjänä ilman minkäänlaista sosiaalista tai taloudellista turvaa. Puun käytön ja markkinoinnin ehdoksi täytyy asettaa vaatimus siitä, että koko tuotantoketjun työehdot ovat kerta kaikkiaan asianmukaisessa kunnossa ja lainsäädännön sekä työehtosopimusten mukaiset. Vain näin metsäalalle saadaan luotua tasapuoliset ja eettiset pelisäännöt.

Työperäisen hyväksikäytön problematiikka metsäalalla on valitettavasti ollut esillä julkisuudessa jo pitkään. Erityisesti ulkomaalaistaustaisen työvoiman käyttö istutus- ja harvennustöissä on herättänyt huolta, ja ammattiliitot ovat korostaneet vaikeutta puuttua tilanteeseen juuri pitkien ja läpinäkymättömien alihankintaketjujen vuoksi. Näiden ketjujen läpi kilpailutetaan työt usein siihen pisteeseen, että työehtoja rikkova toiminta tulee ainoaksi voitokkaaksi vaihtoehdoksi. Vaikka valvova viranomainen pyrkii puuttumaan epäkohtiin, monimutkaiset ketjut vaikeuttavat työntekijöiden ja työkohteiden löytämistä.

Rakenteellisten porsaanreikien sulkeminen

Rantanen painottaa jämäkästi, että ongelmat eivät todellakaan ratkea ilman konkreettisia ja kattavia lainsäädännöllisiä toimia. Hän on valmis tarjoamaan ratkaisuja ja nostaa esiin kolme keskeistä askelta, joiden avulla hyväksikäyttö saadaan loppumaan. Hän vaatii alipalkkauksen kriminalisointia, esimerkkejä voidaan hakea suoraan Norjan mallista, sekä työsuojeluviranomaisten valvontavaltuuksien ja resurssien tuntuvasti vahvistamista. Lisäksi hän ehdottaa tilaajavastuun laajentamista koskemaan koko alihankintaketjua, jolloin vastuu ei hämärry ketjun pituuteen.

Kansanedustajan mukaan hyväksikäyttö päättyy vasta silloin, kun sen jokainen mahdollistava rakenteellinen porsaanreikä saadaan suljettua. Tästä syystä hän korostaa, että alipalkkauksen on oltava yksiselitteisesti rikos, josta seuraa tuntuvat ja ennaltaehkäisevät sanktiot. Norjassa esimerkiksi alipalkkaus (palkkavarkaus) kriminalisoitiin rikoslaissa vuoden 2022 alussa. Yleisestä palkkavarkaudesta voi seurata enintään kahden vuoden ja törkeästä jopa kuuden vuoden vankeusrangaistus. Suomessa vastaavaa rangaistussäännöstä ei ole, ja kansalaisaloite alipalkkauksen kriminalisoimiseksi on kerännyt kannatusta.

Viranomaisten resurssit ja tilaajavastuu

Viranomaisten rooli on kriittinen, ja Rantasen mielestä työsuojeluviranomaisille on annettava riittävät resurssit sekä valtuudet tarkastaa työpaikat ja monimutkaiset alihankintaketjut yllättäen, ilman mitään ennakkoilmoituksia. Tämä mahdollistaa nopean puuttumisen heti, kun väärinkäytöksiä ilmenee. Nykytilanteessa ilman ennakkoilmoituksia tapahtuvat tarkastukset voivat olla hankalia toteuttaa, mikä antaa epärehellisille toimijoille mahdollisuuden peitellä jälkiään.

Lisäksi pääurakoitsijan on kannettava täysi ja kokonaisvaltainen vastuu koko ketjusta, kattaen niin palkanmaksun, työluvat kuin työehtojen toteutumisen. Tämä laajennettu tilaajavastuu varmistaisi sen, että vastuuta ei voi enää vierittää kauemmas ketjussa oleville alihankkijoille. Kun vastuu on selkeästi määritelty ja valvonta tehokasta, hyväksikäytölle ei enää jää minkäänlaista liikkumatilaa metsäalan toiminnassa.

Taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset

Työperäinen hyväksikäyttö ei ole vain inhimillinen tragedia, vaan se aiheuttaa myös merkittäviä kustannuksia koko yhteiskunnalle. Rantanen muistuttaa, että hyväksikäytön seurauksena syntyy veromenetyksiä, kun palkoista jää verot ja sosiaaliturvamaksut maksamatta, ja samalla kasvattaa sosiaaliturvamenoja työntekijöiden joutuessa turvautumaan yhteiskunnan tukeen. Hyväksikäyttö vääristää samalla markkinoita.

Hyväksikäyttö on halvimmalla kilpailemista ja rehellisten yritysten syrjäyttämistä.

Tämä epäreilu kilpailuasetelma heikentää rehellisesti toimivien yritysten mahdollisuuksia menestyä. Rantanen päättää vetoomuksensa toteamalla, että Suomen metsät voivat olla kestävän tulevaisuuden voimavara vain ja ainoastaan silloin, jos työntekijöiden oikeudet toteutuvat jokaista puuta myöten ja vastuullisuus ulottuu metsästä aina lopputuotteeseen saakka.

Keskeiset vaatimukset metsäalan eettisyyden parantamiseksi

Kansanedustaja Piritta Rantasen esittämät toimenpiteet työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi:

• Alipalkkauksen kriminalisointi: Norjan mallin mukaisesti alipalkkaus tulisi säätää rikoslaissa rangaistavaksi teoksi, josta seuraisi tuntuvia sanktioita.
• Työsuojeluviranomaisten resurssien vahvistaminen: Viranomaisille on annettava riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit sekä valtuudet suorittaa yllätystarkastuksia.
• Tilaajavastuun laajentaminen: Pääurakoitsijan täytyy kantaa täysi vastuu koko alihankintaketjusta, mukaan lukien palkanmaksu, työlupien asianmukaisuus ja työehtojen toteutuminen.