Hyvinvointialueiden talous, rakenteet ja vanhuspalvelut ovat jälleen nousseet keskusteluun, kun perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on ottanut kantaa siihen, mihin hyvinvointialueiden voimavarat tulisi käyttää. Reijosen viesti on suora: iäkkäiden hoidon mitoituksen pitää hänen mukaansa aina perustua todelliseen palvelutarpeeseen, eikä järjestelmässä ole hänen mielestään varaa siihen, että lain velvoitteet jäävät puheiden tasolle.

Samalla Reijonen on nostanut esiin laajemman kysymyksen hyvinvointialueiden hallinnosta. Hänen mielestään alueilla on poliittisia tehtäviä ja rakenteita, joille ei ole varsinaista lakisääteistä tarvetta, vaikka samaan aikaan hoitohenkilöstöä, vuodeosastoja ja terveysasemia tarvittaisiin lisää. Keskustelu kertoo hyvinvointialueiden ytimessä olevasta jännitteestä: raha on tiukassa, mutta palvelutarve ei ole kadonnut mihinkään.

Suomalaiset Vaalit seuraa alue- ja sosiaalipolitiikan kysymyksiä ajankohtaisten vaaliteemojen näkökulmasta. Hoivasta ja terveyspalveluista käytävä keskustelu vaikuttaa suoraan siihen, millaisia ratkaisuja tulevina vuosina halutaan nähdä niin alueilla kuin valtakunnan politiikassakin.

Mistä keskustelu lähti

Reijosen mukaan olennaista ei ole vain se, kuinka paljon hoitajia on paperilla, vaan se, että mitoitus vastaa käytännössä asiakkaan tai potilaan todellista tarvetta. Hän painottaa, että hyvinvointialueiden on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä ja huolehdittava siitä, että iäkkäät saavat lain edellyttämää hoitoa ja huolenpitoa.

Keskustelu hoitajamitoituksesta on ollut Suomessa pitkään kiivas. Hoivan laatu, henkilöstöpula ja vanhuspalvelujen resurssit ovat yhdistelmä, joka palaa julkiseen puheeseen lähes aina, kun hyvinvointialueiden säästöpaineet kiristyvät. Reijosen puheenvuoro osuu juuri tähän kipukohtaan: kuinka varmistetaan, että heikoimmassa asemassa olevien palvelut eivät kärsi hallinnollisten säästöjen keskellä?

Reijosen näkökulma ei keskity vain budjettilukuihin, vaan myös siihen, miten poliittisia päätöksiä tehdään. Hänen mukaansa on syytä arvioida kriittisesti, tarvitseeko hyvinvointialueilla olla sellaisia poliittisia toimia tai rakenteita, jotka eivät suoraan liity lakisääteisten palvelujen järjestämiseen.

Poliittinen rälssi ärsyttää

Reijosen tuoreessa kannanotossa korostuu ajatus siitä, että hyvinvointialueilla on hänen mielestään liian paljon hallinnollista painolastia. Hän on aiemmin esittänyt, että niin sanottua poliittista rälssiä pitäisi karsia rajusti. Käytännössä tämä tarkoittaisi hänen mukaansa sitä, että alueilla olisi vähemmän poliittisia toimielimiä, vähemmän luottamustehtäviä ja enemmän suoria panostuksia palveluihin.

Ajatus on poliittisesti voimakas, sillä hyvinvointialueet on rakennettu juuri demokraattista ohjausta varten. Toisaalta kriitikot ovat pitkään muistuttaneet, että uuden hallintotason kustannukset eivät saa kasvaa liian suuriksi. Kun samaan aikaan vanhuspalveluissa puhutaan henkilöstövajeesta ja palveluasumisesta, moni kysyy, pitäisikö raha ohjata ensisijaisesti hoivaan eikä hallintoon.

Perusviesti on selvä: jos valinnan paikka on poliittisen järjestelmän tai palvelujen välillä, Reijosen mukaan palvelujen pitäisi mennä edelle. Tämä näkemys resonoi erityisesti niiden äänestäjien kanssa, jotka haluavat nähdä hyvinvointialueiden olevan ennen kaikkea hoidon järjestäjiä, ei uuden hallintokerroksen rakentajia.

Hoitajamitoitus ja laki

Hoitajamitoitus on asia, joka liittyy suoraan vanhuspalvelujen laatuun ja turvallisuuteen. Kun henkilöstöä on liian vähän, arjen perushoito, lääkitys, ruokailu, liikkuminen ja inhimillinen vuorovaikutus kärsivät helposti. Siksi mitoituksesta keskusteltaessa kyse ei ole vain numerosta, vaan siitä, pystytäänkö iäkkäille tarjoamaan arjen kannalta riittävä hoito.

Reijosen mukaan tärkeintä on huolehtia siitä, että voimassa olevaa lakia myös noudatetaan käytännössä. Tämä on olennainen huomio, sillä lainsäädäntö ei yksin takaa laadukasta hoivaa, jos henkilöstöä ei ole riittävästi tai jos alueet joutuvat tinkimään palveluista talouden vuoksi. Silloin sääntöjen ja arjen väliin syntyy kuilu.

Keskustelussa korostuu myös asiakkaan yksilöllinen palvelutarve. Ikääntyneiden toimintakyky vaihtelee paljon, ja siksi yhden mitan malli ei toimi kaikille. Reijosen mukaan hoitajamitoituksen on oltava sellainen, että se vastaa aina todellista tarpeeseen, ei keskimääräiseen tai teoreettiseen tilanteeseen.

Hyvinvointialueet paineessa

Hyvinvointialueet ovat joutuneet nopeasti vaikeaan asemaan. Niiden pitäisi samanaikaisesti sopeuttaa talouttaan, turvata lakisääteiset palvelut ja vastata väestön ikääntymiseen. Vanhuuspalvelut ovat monilla alueilla juuri se sektori, jossa paineet tuntuvat ensimmäisenä.

Kun rahat loppuvat, joudutaan tekemään valintoja. Näissä valinnoissa poliittinen johto on keskiössä. Reijosen viesti on, että päättäjien pitää tarkastella kaikkia menoja kriittisesti ja keskittää resurssit sinne, missä tarve on suurin. Hänen mukaansa vuodeosastot ja terveysasemat eivät saa jäädä hallinnon jalkoihin.

Moni suomalainen seuraa hyvinvointialueiden kehitystä juuri käytännön kokemusten kautta. Jos ajanvaraus venyy, palveluohjaus on vaikeaa tai hoivapaikkaa ei löydy tarpeeksi nopeasti, keskustelu hallintorakenteista muuttuu nopeasti hyvin konkreettiseksi. Siksi myös vaalitilanteessa hyvinvointialueiden toiminta on aihe, joka kiinnostaa laajasti. Lisää taustaa ja seurattavia aiheita löytyy myös uutisosastoltamme.

Hallinto vai hoiva

Reijosen avaama keskustelu kiteytyy lopulta kahteen sanaan: hallinto vai hoiva. Hänen näkemyksensä mukaan hallinnon paisuminen vie helposti tilaa palveluilta, joihin rahat pitäisi käyttää. Tämä on linja, joka puhuttelee erityisesti niitä, joiden mielestä julkisen sektorin pitää olla mahdollisimman tehokas ja mahdollisimman lähellä käytännön palvelua.

Toisaalta on selvää, että hyvinvointialueilla tarvitaan myös johtamista, valmistelua ja päätöksentekoa. Ilman sitä palvelut eivät pyöri. Kysymys kuuluu, kuinka suureksi hallinnon osuus saa kasvaa ennen kuin se alkaa syödä itse itseään. Juuri tätä rajaa Reijonen näyttää haluavan haastaa.

Politiikassa tällaiset avaukset ovat usein tehokkaita, koska ne tiivistävät laajemman turhautumisen yhteen selkeään viestiin. Kun kansalaiset kokevat palvelujen heikkenevän, vaade hallinnon keventämisestä saa helposti vastakaikua. Siksi Reijosen puhe poliittisten virkojen vähentämisestä ei ole vain yksittäinen ehdotus, vaan osa laajempaa keskustelua julkisen sektorin painopisteistä.

Listaus: mitä Reijosen viestistä nousee esiin

• Hoitajamitoituksen on vastattava iäkkään todellista palvelutarvetta.
• Hyvinvointialueiden on noudatettava voimassa olevaa lakia.
• Hallinnollisia ja poliittisia rakenteita pitäisi arvioida kriittisesti.
• Resursseja kaivataan enemmän vuodeosastoille ja terveysasemille.
• Vanhuspalvelut ovat yksi hyvinvointialueiden keskeisistä painepisteistä.

Yhteenveto

Reijosen kannanotto nostaa esiin teeman, joka ei näytä katoavan suomalaisesta politiikasta: miten rajalliset resurssit jaetaan niin, että vanhusten hoiva, perusterveydenhuolto ja alueellinen päätöksenteko pysyvät tasapainossa. Hänen viestinsä on selvä ja helposti ymmärrettävä: ensin on huolehdittava siitä, että laki toteutuu ja hoito toimii, vasta sitten voidaan tarkastella hallinnon rakenteita.

Keskustelu hoitajamitoituksesta on lopulta keskustelua siitä, millaisena yhteiskunta haluaa kohdella ikääntyviä ihmisiä. Se on samalla myös vaalikysymys, sillä hyvinvointialueiden linjaukset ja palveluiden painotukset heijastuvat suoraan siihen, millaisia päättäjiä suomalaiset jatkossa äänestävät.

Lähteet

Suomen Uutiset: Sillanpää: Hoitajamitoituksen tulee aina vastata iäkkään palvelutarpeeseen

Kuvatiedot

Alkuperäinen kuva: https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2026/03/IMG_2526-scaled-e1773916392110.jpeg

Kuvateksti: Sillanpää: Hoitajamitoituksen tulee aina vastata iäkkään palvelutarpeeseen – tärkeintä on huolehtia siitä, että hyvinvointialueet noudattavat voimassa olevaa lakia.

Kuvan krediitti: Suomen Uutiset