Keskustan torstaina julkistetussa sisäisen turvallisuuden ja oikeuspolitiikan linjauksessa on selkeä vaatimus siitä, että poliisien määrää pitää pystyä nostamaan 7200 poliisin tasosta 7850 poliisin tasoon vuoteen 2023 mennessä.
-Suomessa on tähän saakka ollut valmiutta uudistaa vain poliisin hallintorakenteita, jopa kolmeen kertaan lyhyessä ajassa. Kunnollisiin tehtävälähtöisiin kokonaisuudistamisiin ei ole ollut valmiutta. Vaikka Suomi on laaja maa, on poliiseja silti väkimäärään nähden vähiten verrattuna muihin Pohjoismaihin, sanoo linjatyöryhmää johtanut kansanedustaja Antti Kurvinen.
-Harvaanasuttujen alueiden turvallisuuden parantamiseksi tulisi selvittää mahdollisuus lähipoliisijärjestelmän käyttöönottamiseen. Tässä mallissa poliisiviranomainen olisi kokonaistyöajassa. Tehtävään voitaisiin mahdollisesti sisällyttää myös lupapalveluita, jatketaan linjauksessa.
Maahanmuuton hallittavuudelle ja inhimillisyydelle on luotava vakaa järjestelmä.
-Maahanmuuton painopistettä on vakaasti siirrettävä kohti kiintiöpakolaisuutta EU:n tehokkaan ulkorajojen valvonnan avulla. On myös selvää, että turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja on saatava merkittävästi lyhennettyä, Kurvinen jatkaa linjauksen sisällöstä.
-On myös muistettava, että maahanmuutossa ei ole kyse vain turvapaikanhakijoista ja kiintiöpakolaisista. Suomeen tullaan myös työn ja opintojen perässä. Keskustan mielestä jokainen, jolla on valmis työ- tai opiskelupaikka on lähtökohtaisesti tervetullut. Jokainen, joka tekee työtä, maksaa veroja, noudattaa yhteiskunnan yhteisiä sääntöjä, on tasavertainen suomalainen. Työperäisen maahanmuuton tarveharkinnasta on luovuttava asteittain, päättää Kurvinen.
Keskustan linjauksen oikeuspoliittisessa osuudessa otetaan kantaa keskituloisten oikeusturvaan, jota pitää parantaa. Tällä hetkellä oikeusturvan toteutumisen uhkana on, että kuluriskin takia vain julkisen oikeusavun piiriin pääsevät tai hyvätuloiset saavat oikeusturvaa. Nyt keskituloisten oikeusturva on uhattuna. Tähän tarvitaan muutos.
-Selvitettäviksi asioiksi nostamme muun muassa enimmäistaksojen säätämistä tiettyjen riita-asioiden oikeudenkäyntikuluihin ja yksityisten henkilöiden oikeudenkäyntikulujen arvolisäverosta vapauttaminen, kun kyse on yksityisen henkilön asian ajamisesta tuomioistuimessa. Yhtenä keinona parantaa keskituloisten oikeusturvaa on syytä selvittää myös oikeusavun saamisen perusteena olevien tulorajojen korottamista, sanoo oikeuspoliittisen linjauksen työryhmää vetänyt, kansanedustaja Markus Lohi.
Koko linjaus täällä: www.keskusta.fi/turvallisempisuomi