Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen haluaa, että Itä-Suomen apteekkien tuotoista kertyvä hyöty jää aiempaa selvemmin alueelle. Reijosen mukaan apteekkitoiminnan taloudellisia rakenteita pitäisi tarkastella uudelleen niin, että esimerkiksi Joensuun yliopistoapteekin asema ja tuottojen jakautuminen tukisivat nykyistä paremmin Itä-Suomea.

Keskustelussa on samalla noussut esiin Helsingin yliopiston apteekkitoiminnan pitkäaikainen erityisasema. Reijonen pitää sitä mallina, jota ei enää voida pitää itsestäänselvyytenä. Hänen mukaansa apteekkimarkkinoiden järjestelyjä on syytä arvioida tilanteessa, jossa alueellinen yhdenvertaisuus ja palveluiden saatavuus korostuvat erityisesti harvemmin asutuilla seuduilla.

Kirjallinen kysymys

Reijosen avaus tuli esiin kirjallisessa kysymyksessä, jossa hän pyytää hallitukselta selvitystä yliopistoapteekkien asemasta ja mahdollisista muutoksista. Tavoitteena on selvittää, voitaisiinko Joensuun yliopistoapteekki liittää Itä-Suomen yliopiston apteekkiin sekä millaisin perustein apteekkitoiminnan nykyistä rakennetta pitäisi päivittää.

Kysymyksen taustalla on ajatus siitä, että apteekkien toiminnasta syntyvien tuottojen tulisi hyödyttää aluetta, jossa toiminta tapahtuu. Reijosen mukaan tämä näkökulma on tärkeä erityisesti Itä-Suomessa, jossa väestökehitys, etäisyydet ja palvelujen keskittäminen näkyvät arjessa vahvasti.

Apteekkien rooli ei rajoitu pelkkään lääkkeiden myyntiin. Niillä on merkitystä myös lääkeneuvonnassa, alueellisessa palveluverkossa ja lääkkeiden saatavuuden varmistamisessa. Siksi kysymys omistus- ja tulorakenteista ei ole vain hallinnollinen, vaan liittyy laajemmin siihen, miten terveydenhuoltoa ja lääkehuoltoa Suomessa järjestetään.

Itä-Suomen asema

Reijonen korostaa, että Itä-Suomen kaltaisilla alueilla jokainen taloudellinen päätös voi näkyä pitkällä aikavälillä paikallisessa kehityksessä. Jos apteekkitoiminnasta syntyviä varoja käytetään alueen koulutukseen, tutkimukseen tai palveluihin, niiden vaikutus voi ulottua laajasti koko maakuntiin.

Hänen viestinsä on, että nykyiset rakenteet suosivat joissakin tapauksissa perinteisiä keskuksia tavalla, joka ei enää vastaa aluekehityksen tavoitteita. Tämä herättää kysymyksen siitä, pitäisikö yliopistoapteekkien tuottoketjuja tarkastella uudelleen myös tasa-arvon näkökulmasta.

Itä-Suomen näkökulma on ollut esillä monissa keskusteluissa, joissa on pohdittu, miten yliopistojen, sairaaloiden ja muiden julkisten toimijoiden kytkentä alueelliseen talouteen voidaan säilyttää vahvana. Reijosen mukaan myös apteekkien kohdalla tästä periaatteesta olisi syytä pitää kiinni.

Helsingin erityisasema

Yksi Reijosen esiin nostamista kysymyksistä liittyy Helsingin yliopiston pitkään jatkuneeseen erityisasemaan apteekkimarkkinoilla. Hänen mukaansa asetelmaa pitäisi arvioida avoimesti, sillä historialliset perusteet eivät välttämättä enää sellaisenaan riitä nykyjärjestelmän oikeutukseksi.

Erityisasema on hänen näkemyksensä mukaan aihe, joka ansaitsee poliittisen keskustelun ilman ennakko-oletuksia. Kun terveydenhuollon ja lääkehuollon kokonaisuutta uudistetaan, myös vanhoja rakenteita voidaan tarkastella uudella tavalla. Reijosen puheenvuoro asettuu juuri tähän kohtaan: hän ei esitä vain yksittäistä apteekkia koskevaa muutosta, vaan laajempaa periaatteellista kysymystä siitä, miten järjestelmän hyödyt jakautuvat.

Samalla keskustelu liittyy siihen, millä tavoin julkisiin tehtäviin kytkeytyvät liikelaitokset ja apteekit palvelevat yhteiskuntaa. Jos toiminnan taloudellinen etu keskittyy vain harvoille, alueellinen tasapaino voi kärsiä. Tämän vuoksi aihe on herättänyt kiinnostusta myös laajemmin kuin pelkästään farmasian alalla.

Lääkkeiden saatavuus

Vaikka Reijosen kysymys koskee ennen kaikkea omistusta ja tuottoja, taustalla on myös huoli lääkehuollon toimivuudesta poikkeusoloissa. Farmaseuttitaustainen kansanedustaja on todennut, että lääkkeiden saatavuus voi vaikeutua nopeasti tilanteissa, joissa yhteiskunta kohtaa häiriöitä, logistiikka pettää tai palveluketjut katkeavat.

Tällaisissa oloissa apteekkien verkosto, niiden varastointi sekä niiden kyky jakaa lääkkeitä korostuvat entisestään. Siksi keskustelu apteekkien rakenteista ei ole pelkkää hallinnollista yksityiskohtaa, vaan osa huoltovarmuutta. Poikkeusaikoina jopa pienet muutokset toimitusketjussa voivat näkyä potilaiden arjessa.

Reijosen näkökulmasta vahva alueellinen lääkehuolto on osa turvallisuutta. Jos apteekkien toiminta on sidottu alueelliseen vastuuseen ja tuottoja käytetään paikallisesti, järjestelmä voi hänen mukaansa olla kestävämpi sekä normaalioloissa että häiriötilanteissa.

Poliittinen asetelma

Apteekkien rooli on Suomessa ollut pitkään tarkasti säädelty. Tämä tekee keskustelusta kiinnostavan myös poliittisesti, koska kyse on sektorista, jossa markkinaehtoisuus, julkinen ohjaus ja alueellinen palvelu kohtaavat toisensa. Reijosen kysymys haastaa pohtimaan, palveleeko nykyinen malli riittävästi kaikkia alueita tasapuolisesti.

Kirjallinen kysymys on keino saada hallitukselta vastauksia ja perusteluja ilman välitöntä lainsäädäntöesitystä. Usein tällaiset avaukset toimivat myös keskustelun käynnistäjinä. Nyt huomio kohdistuu siihen, miten paljon liikkumatilaa hallituksella on tarkastella yliopistoapteekkien rakennetta ja millä aikataululla asiaa voitaisiin viedä eteenpäin.

Poliittisesti aihe yhdistää aluepolitiikan, terveydenhuollon ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden. Siksi se voi saada laajempaa kannatusta myös niiden keskuudessa, jotka eivät muuten seuraa apteekkisääntelyä kovin tarkasti.

Mahdolliset vaikutukset

Jos yliopistoapteekkien järjestelyjä muutettaisiin, vaikutukset voisivat ulottua usealle tasolle. Ensinnäkin alueellinen rahoitus voisi vahvistua Itä-Suomessa. Toiseksi päätös vaikuttaisi apteekkien omistusrakenteisiin ja mahdollisesti myös niiden hallintoon. Kolmanneksi muutos voisi avata keskustelun siitä, miten muut vastaavat erityisasemat sovitetaan nykyiseen yhteiskuntaan.

Toisaalta tällaiset muutokset vaativat huolellista valmistelua. Apteekkijärjestelmä on osa laajempaa lääkehuollon kokonaisuutta, eikä yksittäinen uudistus saa vaarantaa palvelujen jatkuvuutta tai lääkeneuvonnan laatua. Siksi selvitysten merkitys korostuu ennen mahdollisia päätöksiä.

Reijosen aloitteessa näkyy käytännönläheinen ajattelu: hän ei tyydy yleiseen huoleen alueellisesta eriarvoisuudesta, vaan nostaa esiin konkreettisen järjestelyn, jota voidaan arvioida lainsäädännöllisesti. Se tekee kysymyksestä selkeän ja helposti seurattavan myös suurelle yleisölle.

Keskeiset kohdat

• Minna Reijonen haluaa yliopistoapteekkien tuottojen hyödyttävän nykyistä selvemmin Itä-Suomea.
• Hän pyytää selvitystä Joensuun yliopistoapteekin liittämisestä Itä-Suomen yliopiston apteekkiin.
• Reijonen nostaa esiin Helsingin yliopiston apteekkimarkkinoiden erityisaseman.
• Taustalla on myös huoli lääkkeiden saatavuudesta poikkeusoloissa.
• Aihe kytkeytyy aluepolitiikkaan, huoltovarmuuteen ja apteekkijärjestelmän rakenteisiin.

Apteekkien tulevaisuus on Suomessa monella tapaa osa suurempaa keskustelua siitä, miten palvelut, tulot ja vastuut jakautuvat alueiden välillä. Reijosen avaus tuo tähän keskusteluun uuden, vahvasti aluepoliittisen näkökulman. Sen myötä katse kääntyy nyt hallituksen mahdollisiin vastauksiin ja siihen, johtaako kysymys konkreettisiin toimiin.

Lisää ajankohtaisia aiheita löydät sivustolta Suomalaiset Vaalit ja uutisosastolta uutiset.

Lähteet

Suomen Uutiset: Farmaseutti-kansanedustaja varoittaa mahdollisista lääkeongelmista poikkeusaikoina – https://www.suomenuutiset.fi/farmaseutti-kansanedustaja-varoittaa-mahdollisista-laakeongelmista-poikkeusaikoina/

Kuvatiedot

Alkuperäinen kuva: https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2025/08/IMG_1114-scaled-e1756219375136.jpeg

Kuva: Farmaseutti-kansanedustaja Minna Reijonen esittää kysymyksiä yliopistoapteekkien tuotoista ja alueellisesta asemasta.