Suomi selvisi EU-puheenjohtajuuskauden sudenkuopista

EU

Uuden komission aloittamisen viivästymisestä ja pääministerin vaihdoksesta huolimatta Suomi selvisi kunnialla EU-puheenjohtajakauden haasteista, arvioi Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori. Suomi onnistui pitämään esillä EU:n tulevalla agendalla Suomelle tärkeitä teemoja: kestävää kasvua, ilmastoneutraalia taloutta ja toimivia sisämarkkinoita.

Timo Vuori / Kuvaaja: Pasi Murto

Vuoren mukaan Suomen EU-puheenjohtajakausi osui erittäin vaikeaan ajankohtaan. Vastavalittu Euroopan parlamentti halusi näpäyttää uutta komissiota nimitysasioissa. Von der Leyenin komissio pääsi kuitenkin hommiin vain pari kuukauden viiveellä. Suomi sai Jutta Urpilaisen vastuulle mielenkiintoisen kansainvälisen kumppanuuden salkun, joka kattaa EU:n yhteistyön Afrikan ohella kaikkiaan 127 maata.


”Tästä yhteistyöstä Suomi itse voi poliittisesti ja taloudellisesti hyötyä, jos pääministeri Sanna Marinin hallitus onnistuu laatimaan Suomelle käytännönläheisen Afrikka -tiekartan kevään 2020 aikana. Näin kehitysapua päästään vahvistamaan ja sitä kautta myös kumppanuusmaiden taloutta”, Vuori sanoo.


Suomen EU-puheenjohtajuuskautta leimasivat myös kauppa- ja geopoliittiset jännitteet Kiinan, Venäjän ja USA:n haastaessa eri tavoin Eurooppaa. Silti kauppasota USA:n kanssa ei kärjistynyt eivätkä autotullit iskeneet Uudenkaupungin autotuotantoon. Kiinan ja Venäjän kanssa EU ja Suomi onnistuivat tasapainottelemaan rakentavan dialogin avulla.


Yksi Suomen puheenjohtajakauden saavutuksia on EU:n yhtenäisyyden ja yksituumaisuuden säilyminen suhteessa Britanniaan. EU onnistui torjumaan lokakuussa uhanneen brittien sopimuksettoman EU-eron ja siirtämään asian Britannian uusien vaalien kautta muutaman vuoden eteenpäin. Myös kauppapolitiikassa EU jatkoi kunnianhimoisia neuvotteluita ja Mercosur-sopimus onnistuttiin pitämään hengissä, vaikka Amazonin metsäpalot jo uhkasivat polttaa saavutetun Mercosur-sovun alkuunsa.


Yritysten näkökulmasta Suomen EU-puheenjohtajuuskauden merkittävimpiä saavutuksia ovat ehdottomasti uuden komission kunnianhimoisen ohjelman julkistaminen vuosille 2019-2024. Ohjelma sisältää Suomelle tärkeitä painotuksia, kuten toimivien sisämarkkinoiden kehittäminen ja tuloksellisen kauppapolitiikan jatkaminen protektionismin vahvistuessa.


Haasteita, mutta myös mahdollisuuksia tarjoava EU:n vihreän, ilmastoneutraalin talouden strategia otti jättiharppauksen eteenpäin. Tähän liittyvä vastuullista sijoitustoimintaa koskeva kestävän rahoituksen paketti eteni myös syksyn aikana.


EU:n uudistumisen ja tulevaisuuden kannalta tärkeässä EU:n rahoitusraamissa löydettiin alustava sopu, jonka kanssa myös Suomi ja sen talous pystyy elämään jatkossa.


”EU:n vakauden kannalta tärkeässä oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisessa ja sen kytkemisessä EU-rahoituksessa päästiin eteenpäin. Vakaa ja ennakoitava hallinto sekä uskottava oikeusjärjestelmä EU-maissa on tärkeä kilpailukykyvaltti eurooppalaisille yrityksille”, Vuori sanoo.


”Yritykset joutuvat pohtimaan kaupankäyntiään ja investointejaan epävakauden vahvistuessa maailman taloudessa. ”Yritysten kannalta on tärkeää, että Euroopan unioni säilyttää oman vakautensa ja vahvistaa sitä eri keinoin”, Vuori sanoo.

Lähde: STT Info

Vastaa