Eduskuntavaalit 2019

Mistä tiedät ketä äänestää? Äänestätkö puoluetta vai henkilöä? Mistä löydät henkilön omat ajatukset, taustat? Me teemme kaikkemme, että ensi vuoden eduskuntavaalien mahdollisimman monta ehdokasta saavat äänensä esille (maksua vastaan)… ilmaiseksi ei.

Meille on tulossa ehdokaskysymyslistoja + tapaamme ehdokkaat ja teemme henkilöhaastattelut + otamme valokuvat. Jos olet jo nyt kiinnostunut, laita viestiä: kari.oksanen@kettumarkkinointi.fi

Me olemme edellisten vaalien aikana haastatelleet käytännössä kaikkien puolueiden ehdokkaita, mutta emme koskaan jokaista ehdokasta. Vaaleista, budjeteista ja aikatauluista riippuen haastattelumme määrät ovat vaihdelleet. Tulevana vuonna meillä on mahdollisuus kolmen toimittajan käyttöön. Haastattelu tulevat tämän sivuston lisäksi esille myös muihin soveltuviin sivustoihimme kuten paikalliseen kaupunkilehti Ykkös-Lohjan sivustolle. Lehti tekee keväällä 2019 erillisen Eduskuntavaalilehden ja hoitaa sen jakelun mahdollisimman suurelle alueelle vähintään Läntiselle Uudellemaalle, mutta täällä netissä Google hoitaa artikkeleiden löydettävyyden.

Lisäksi tulemme paikallisesti (Lohja) käyttämään myös olemassa olevaa kuntavaalisivustoamme.

Tärkeimmät päivämäärät vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 14.04.2019 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat:

  • vaalipiirien paikkamäärien vahvistuminen: 31.10.2018
  • äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 22.02.2019
  • ehdokashakemusten jättöpäivä: 05.03.2019
  • ehdokasasettelun vahvistaminen: 14.03.2019
  • ennakkoäänestys kotimaassa: 03. – 09.04.2019
  • ennakkoäänestys ulkomailla: 03. – 06.04.2019
  • vaalipäivä: 14.04.2019
  • tulosten vahvistaminen: 17.04.2019

Vaalikelpoisuus

Eduskuntavaaleissa vaalikelpoinen on jokainen äänioikeutettu henkilö, joka ei ole vajaavaltainen eli holhouksen alainen. Kansanedustajaksi ei kuitenkaan voida valita sotilasvirassa olevaa henkilöä. Lisäksi kansanedustajana eivät voi olla seuraavat korkeat virkamiehet: valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsen eikä valtakunnansyyttäjä. He voivat olla ehdokkaina, mutta jos tulevat valituiksi, heidän tulee erota virastaan.

Vaalikelpoisuus on eduskuntavaaleissa riippumaton ehdokkaan kotikunnasta, joten ehdokas voi asettautua ehdokkaaksi missä tahansa vaalipiirissä, kuitenkin vain yhdessä vaalipiirissä.

Ehdokasasettelu

Eduskuntavaaleissa ehdokkaita voivat asettaa
1) puolueet, jotka on merkitty oikeusministeriön ylläpitämään puoluerekisteriin sekä
2) vähintään 100 äänioikeutetun perustamat valitsijayhdistykset.

Kukin puolue voi asettaa kussakin vaalipiirissä enintään 14 ehdokasta tai, jos vaalipiiristä valitaan enemmän kuin 14 edustajaa, enintään niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia. Puolueet voivat muodostaa keskenään vaaliliittoja. Vaaliliiton muodostaneiden puolueiden ehdokkaiden yhteismäärä saa kuitenkin olla enintään sama kuin yksittäisen puolueen ehdokkaiden enimmäismäärä.

Valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistoja, joissa kussakin voi olla enintään 14 ehdokasta tai, jos vaalipiiristä valitaan enemmän kuin 14 edustajaa, enintään niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia.

Tämän mukaisesti ehdokkaiden enimmäismäärät per puolue, vaaliliitto tai yhteislista ovat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa seuraavat:

  • Helsingin vaalipiiri 22
  • Uudenmaan vaalipiiri 35
  • Varsinais-Suomen vaalipiiri 17
  • Satakunnan vaalipiiri 14
  • Hämeen vaalipiiri 14
  • Pirkanmaan vaalipiiri 19
  • Kaakkois-Suomen vaalipiiri 17
  • Savo-Karjalan vaalipiiri 16
  • Vaasan vaalipiiri 16
  • Keski-Suomen vaalipiiri 14
  • Oulun vaalipiiri 18
  • Lapin vaalipiiri 14

Ahvenanmaan maakunnan vaalipiirissä voi yhteislistalla olla enintään neljä ehdokasta.

 

Vastaa