Keskuskauppakamari ja yhteensä 19 alueellista kauppakamaria eri puolilta Suomea julkaisivat tänään yhteiset eduskuntavaalitavoitteensa ”Tulevaisuuden ratkaisut”. Kauppakamarit muun muassa lisäisivät osaamisperusteista maahanmuuttoa merkittävästi nykyisestä, keventäisivät ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa, mahdollistaisivat paikallisen sopimisen kaikissa yrityksissä ja nostaisivat liikenneinfran rahoituksen tasoa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan Suomi seisoo nyt vedenjakajalla, josta on noustava takaisin pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi Ruotsin rinnalle.
Kauppakamarit julkaisivat tänään yhteiset eduskuntavaalitavoitteensa ”Tulevaisuuden ratkaisut”. Tavoitteet sisältävät neljä teemaa, joita kauppakamarit pitävät ratkaisevina Suomen kilpailukyvyn ja menestymisen kannalta. Keskeisessä roolissa ovat osaaminen, vahva julkinen talous ja kannustava verotus, investointien ja vihreän siirtymän vauhdittaminen sekä Suomen saavutettavuus ja logistinen kilpailukyky.
Kauppakamarit muun muassa lisäisivät osaamisperusteista maahanmuuttoa merkittävästi nykyisestä, keventäisivät ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa, mahdollistaisivat paikallisen sopimisen kaikissa yrityksissä ja uudistaisivat sosiaaliturvan. Myös liikenneinfran rahoitustasoa nostettaisiin ja ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinta poistettaisiin kokonaan.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan Suomi on ajautunut lähemmäksi eteläeurooppalaisia velkaantuneita valtioita, yhä kauemmaksi pohjoismaisista verrokeistamme, kuten Ruotsista ja Tanskasta. Talouspolitiikkaa on hänen mukaansa ohjannut viime vuosina ajatus siitä, että vahva valtio hoitaa kaiken yleensä lisäämällä rahoitusta.”Suomi seisoo nyt vedenjakajalla. Julkinen talous on kestämättömällä pohjalla ja sen seurauksena hyvinvointimme rahoituspohja on uhattuna. Olemme tilanteessa, jossa Suomen taakkana on edelleen kasvava julkinen velka, valtion talouden paisuneet menot, edelleen ratkaisemattomat rakenteelliset ongelmat, heikko tuottavuuskehitys, kireä verotus ja ikääntyvä väestö”, sanoo Romakkaniemi.
Romakkaniemen mukaan kauppakamarien eduskuntavaalitavoitteissa korostuu toimeliaisuuteen ja kasvuun kannustava toimintaympäristö, joka houkuttelee yrityksiä investoimaan, kasvamaan, innovoimaan ja työllistämään.
”Me tarjoamme ratkaisuja Suomelle. Suomella on kaikki edellytykset rakentaa käynnissä olevalla vuosikymmenellä uusi versio menestystarinastaan ja palata pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, Ruotsin rinnalle”, sanoo Romakkaniemi.
Kauppakamarien tulevaisuuden ratkaisut:
• Osaaminen ratkaisee Suomen menestyksen
• Vahvistetaan julkisen talouden kestävyyttä, lisätään työllisyyttä ja varmistetaan kannustava verotus
• Vauhditetaan investointeja ja vihreää siirtymää sujuvilla kaavoitus- ja luvitusprosesseilla
• Varmistetaan koko Suomen saavutettavuus ja logistinen kilpailukyky
Yksi kommentti artikkeliin ”Kauppakamarit julkaisivat yhteiset eduskuntavaalitavoitteensa – Suomi takaisin pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi”