Kokoomuksen Vestman: Hallitus korottaa pakkolunastuksista maksettavia korvauksia

kansanedustaja Heikki Vestman

Orpon hallitus esittää muutoksia maan pakkolunastuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tulevaisuudessa pakkolunastuksista maksettaisiin markkina-arvon mukainen korvaus nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä + 25 prosentin korotus. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman katsoo, että käsillä on merkittävä parannus suomalaisten maanomistajien oikeuksissa.

Orpon hallitus esittää maan pakkolunastuksien korvausperusteiden muuttamista siten, että tulevaisuudessa korvauksen arviointiperusteena toimisi maan markkina-arvo nykyisen käyvän arvon sijaan. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä + 25 prosentin korotus. Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman iloitsee käsillä olevasta merkittävästä parannuksesta.

– Lakiesityksellä suojataan suomalaisten yksityistä omaisuutta nykyistä tehokkaammin. Maanomistajat ja muut omaisuudenhaltijat ovat kokeneet nykyiset lunastuskorvaukset epäoikeudenmukaisiksi. On oikea periaate, että omaisuudesta maksetaan jatkossa markkina-arvon mukainen täysi korvaus. Se on vähintä pakkolunastustilanteissa. Lisäksi kautta linjan tehtävä + 25 prosentin korotus lunastuskorvauksiin vahvistaa yksityisten maanomistajien neuvotteluasemaa. Vastaava muutoshan tehtiin Ruotsissa yli 10 vuotta sitten, muistuttaaVestman.

Yhteiskunnan kehittyessä esimerkiksi liikenneyhteyksien, sähkönsiirtolinjojen ja uusien asuntojen rakentamiseen tarvitaan väistämättä maata. Vaikka lunastus on täyttä korvausta vastaan viime kädessä mahdollista, Vestman muistuttaa, että ensisijaista tulisi olla neuvottelu. Julkinen maanhankinta ei saa tarkoittaa yksityisten maanomistajien oikeuksien polkemista.

– Kuntien maanhankinnassa tulisi ensisijaisena vaihtoehtona olla neuvottelu maanomistajan kanssa. Nykytilanne, missä maanomistajan näkökulmasta uhkana on aina mahdollisuus pakkolunastukseen ja alimitoitettuun korvaukseen, ei johda aitoihin neuvotteluihin. Suomen miltei 600 000 yksityiselle maanomistajalle muutos on merkittävä. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja julkisten hankkeiden yleisestä hyväksyttävyydestä, Vestman toteaa.

– Pakkolunastettavan maan arvon määritys on aina epävarmaa. Siksi lunastuskorvauksiin on lisätty kiinteä + 25 prosentin korotus, jotta riski arvonmäärityksen epävarmuudesta ei jäisi maanomistajan kannettavaksi. Esimerkiksi tuulipuistojen siirtolinjojen rakentamisesta maksettavat korvaukset nousevat siten varmuudella, Vestman päättää.

Vastaa