Lähes paljasjalkainen lohjalaisehdokas

Tärkeintä yhteistyössä on se, että kuuntelee mitä toisella on sanottavana.

Kokoomuksen lohjalainen kansanedustajaehdokas Mikko Piirtola

Yhteistyöllä, asiantuntemuksella, kokemuksella ja osaamisella on tulevalla kaudella eduskunnassa erityinen merkitys. Vanhan poliittisen liturgian esittäminen ei enää pure. Piirtola hyväntahtoisena, harkitsevana ja nopeaälyisenä onkin erinomainen valinta, kun eduskuntaan tarvitaan aitoutta ja ihmisten hyvinvoinnista välittämistä.

Mikko Piirtola on lähes syntyperäinen lohjalainen. Hän muutti perheensä kanssa Lohjalle, Suurlohjankadulle, aivan taaperona. Koulunsa hän kävi Tytyrissä, Anttilan koulussa sekä Pohjolanmäellä Lohjan lukiossa. Helsingin yliopistossa suoritetun oikeustieteen maisterin tutkinnon jälkeen hän auskultoi Lohjan käräjäoikeudessa. Työuran Mikko on tehnyt rahoituksen parissa pankeissa ja asianajotoimistossa. Mikko Piirtola on myös kahden lapsen isä. Lasten aikuistuttua aikaa on jäänyt entistä enemmän metsänkasvatustöille ja kotitilanhoitoon Karjalohjalla.

Mikon harrastuksiin on aina kuulunut järjestötoiminta

Lohjan Eräveikoissa ja Uudenmaan partiopiirissä kului nuoruus, opiskelijana hän otti vastuuta ainejärjestö Pykälässä. Metsästys on ollut hänen rakas harrastuksensa yli 30 vuoden ajan ja hän on ollut mm. Suomen metsästäjäliiton Uudenmaan piirin luottamustehtävissä. Nykyisin hän on mm. Karjalohjan Metsästysyhdistyksen ja Lohjan Kokoomuksen puheenjohtaja.
Kokemusta politiikasta

Poliittisten luottamustehtävien lista miehellä on pitkä. Lohjan kaupunginvaltuustossa Piirtola on nyt varajäsenenä, mutta tärkeitä päätöksiä hän on tekemässä mm. HUS:n hallituksessa sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustossa ja hallituksessa. Lisäksi Mikko on Uudenmaan maakuntaliiton hallituksessa.

Länsiuusmaalaisten puolien pitämiseen tarvitaan kansanedustaja Lohjalta. Keskittämällä äänet oikealle – Mikko Piirtolalle – varmistamme asioidemme ajajan Arkandianmäelle.
Mikkoa voi äänestää numerolla 71.

www.piirtola.fi

13-vuotias Beagle Lili on Mikko Piirtolan uskollinen ystävä niin metsällä kuin vaalikentilläkin.

Vastaa