Malm kummeksuu SY:n Pentikäisen kampanjaa

SDP:n imatralainen kansanedustaja ja myös puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Niina Malm ihmettelee Suomen Yrittäjien ja sen toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen jälleen toistamaa väläytystä Yleisen työttömyyskassan eli YTK:n jäsenmaksun maksamista työntekijöille työsuhde-etuna.

– Eihän työnantaja voi valita työntekijän puolesta esimerkiksi lounassetelin käyttökohdetta, vaan työntekijä saa valita itse, mistä ravintolasta lounaansa hankkii. Miksi ihmeessä siis työsuhde-etuna maksettu jäsenmaksu voitaisiin osoittaa vain tiettyyn työttömyyskassaan, mutta ei esimerkiksi liiton kassaan, lataa ex-pääluottamusmies Malm blogissaan.

– Perustuslaki on Pentikäiselle vain paperia, jonka kirjaimen ja hengen kunnioitus näyttää olevan yrityspomolle täysin toissijaista. Ja kuolleita kirjaimia, jatkaa Malm.

– Oudolta tuntuu myös työnantajapuolen innokkuus uusien etuuksien maksamiseen, kun tunnetaan poikkeustilaankin Suomen ajaneen pandemian haitat ja menetykset palkanmaksuvaraan sekä työllistämiseen. Kiky-sopimuksessa siirrettiin työttömyysvakuutuksen työnantajamaksuja työntekijöiden maksettavaksi. Eikö reilumpaa olisi palauttaa näitä 0,85 prosenttiyksikön siirtoja takaisin työnantajien velvollisuudeksi? Suomen vientiteollisuuden hyväksi tehtyä tulonsiirtoa pidettiin tärkeänä viennin kannalta. Onko tilanne nyt muuttunut siten, että työntekijän työttömyysvakuutusmaksu voidaan siirtää työnantajan vastuulle? Mielestäni näin ei voi olla, jos samaan aikaan vaaditaan yhteiskuntaa jakamaan ja kantamaan vastuuta poikkeusajan aiheuttamista vaikeuksista yrityksille, kuten nyt on keväästä saakka toimittu, kirjoittaa Malm.

-Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus on tukenut yrityksiä todella suurilla summilla ja näin myös huomannut yrittäjien hädän. Siksi nämä toimitusjohtaja Pentikäisen irtiotot tuntuvat olevan irrallisia ja eri linjassa, sanoo Malm.

Lähde: STT Info

Vastaa