SDP Oulun piirin syyskokous: Terveys ja hyvinvointi etusijalle, oli kyseessä city tai syrjäkylä

SDP:n Oulun piirin syyskokous valitsi piirin puheenjohtajaksi jatkamaan Mika Pietilän Oulusta ja varapuheenjohtajiksi Jari Männikön Oulaisista sekä Markku Oikarisen Kajaanista. Kannanotossaan sosialidemokraatit korostavat sosiaali- ja terveysuudistuksen suurta merkitystä.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen toteuttama sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on merkittävä askel suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeiden sote-palveluiden parantamiseksi. Laadukkaat ja kohtaavat lähipalvelut on oltava jokaisen saavutettavissa. Se on parasta vastinetta veronmaksajien rahoille.

Sosialidemokraattien hoitolupauksena on edistää nopeaa hoitoonpääsyä, oli kyse sitten fyysisistä tai mielenterveydellisistä ongelmista. Perusterveydenhuollossa hoidon tarve tulee arvioida saman päivän aikana, ja kiireettömään hoitoon tulee päästä seitsemässä päivässä. 

Sote-uudistuksen myötä vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden, sekä pelastustoimen järjestämisestä, siirtyy tammikuussa 2022 pidettävien vaalien myötä ensimmäistä kertaa Suomen historiassa uusille hyvinvointialueille.

Tammikuun vaaleissa päätetään hyvin merkittävistä suomalaisten jokapäiväiseen elämään, hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista asioista. Päätöksiä tehdään hoitoon ja palveluihin pääsyn nopeudesta, ja siitä kuinka saavutettavia sote-palvelut tulevat olemaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.

On syytä muistaa, ettei laadukkaita palveluita ole mahdollista toteuttaa ilman hyvinvoivaa henkilöstöä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilökunnan hyvinvointi vaikuttaa suoraan siihen, millaista hoitoa ja palvelua asiakkaat saavat. Henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtiminen on siten jokaisen etu. Alaa uhkaavaan työvoimapulaan on vastattava määrätietoisesti palkkausta, työoloja, koulutusta ja johtamista kehittämällä.

Tulevissa vaaleissa suomalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa oman hyvinvointialueensa tulevaisuuteen. Oulun piirin sosialidemokraatit nimesivät 27.11.2021 pidetyssä piirikokouksessa aluevaaliehdokkaita Pohjois-Pohjanmaalle 92 ja Kainuuseen 33. Ehdokaslistoja vielä täydennetään. Osaavien ehdokkaiden voimin sosialidemokraatit lähtevät rakentamaan hyvinvointialueita, jotka asettavat ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden etusijalle.

Samaisessa syyspiirikokouksessa Oulun sosialidemokraattisen piirijärjestön puheenjohtajaksi valittiin jatkokaudelle oululainen Mika Pietilä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Männikkö Oulaisista ja Markku Oikarinen Kajaanista.

Piirihallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Marjo Kangasharju/Kajaani, Aila Mäkisalo/Siikajoki, Anne-Mari Orava/Raahe, Päivi Käkelä/Kuusamo, Kerttu Mömmö/Kempele, Jari Nahkanen/Haapajärvi, Heidi Lehtonen/Ylivieska, Pirjo Sirviö/Oulu, Kristina Ahl/Oulu ja Janne-Pekka Niemimäki/Oulu.

Varajäseniksi valittiin Pasi Perkiö/Muhos, Tiina Kyllönen/Kajaani ja Tuula Okkonen/Oulu.

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta:

Huawei Watch 3 Pro -älykellossa paljon ominaisuuksia

Huawei Watch 3 Pro -älykellolla voit käydä puheluita eSIM-teknologian avulla, ilman että tarvitsisit puhelintasi. Se käyttää puhelinliittymäsi numeroa, ja siinä on myös useita muita ominaisuuksia, kuten 100 urheilutilaa sisä- ja ulkotiloihin, monipuolinen terveysseuranta Huawei Health -sovelluksella, sekä langaton lataus.

Myydyimnät älypuhelimet ja älykellot vuonna 2022

Esimerkiksi DNA:n tammikuun myydyimpien laitteiden listat täyttyivät suomalaisten suosikkimalleista. 5G-laitteet jatkavat puhelinlistan hallintaa. DNA Älykellojen ja aktiivisuusrannekkeiden hankinta on kiinnostanut hyvinvoinnista kiinnostuneita kuluttajia tammikuussa. Olisiko dna älykello sinulle sopiva?

Vastaa