SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Hoitajien ammattitaito tuo ikäihmisten hoitoon inhimillisyyttä ja säästää yhteiskunnan kustannuksia

MTV-uutiset uutisoi perjantaina 6.3., että joka kolmas hoivakotiin tilattu ambulanssi on turha. Nämä turhat ajot aiheuttavat 400 000 euron kustannukset vuodessa.

Sairaanhoitajaliitto on tuonut samaa huolta esille jo pidemmän aikaa. Henkilöstömitoituskeskustelun yhteydessä on puhuttu liian vähän henkilökunnan osaamisesta ja ammattitaidosta. Ikäihmisten hoitoon ja hoivaan tarvitaan moniammatillinen ja koulutettu henkilökunta. Tämä tarkoittaa myös riittävästä sairaanhoitajien määrästä huolehtimisesta.

– Julkisessa keskustelussa usein unohtuu, että esimerkiksi muistisairaiden laadukas hoito vaatii vankkaa osaamista ja ammattitaitoa. Olen Muistiliiton puheenjohtajana huolissani siitä, että sairaanhoitajia ja muistityön osaajia on ikäihmisten hoidossa liian vähän. Edelleen kuulen puhuttavan siitä, että tärkeintä on käsiparien määrä. Mielestäni käsiparien määrästä puhuminen on ammattilaisia aliarvioivaa. Käsiparit eivät yksin takaa laadukasta hoitoa. Laadukkaaseen hoitoon vaaditaan aivoja ja sydäntä, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

– Muistisairaan henkilön kokonaistilanteen arvioiminen vaatii riittävän laaja-alaista koulutusta eli usein sairaanhoitajan ammattitaitoa. Esimerkiksi muistisairaan ollessa aggressiivinen tai levoton, ryhdytään liian usein käyttämään rajoittavia toimenpiteitä ja rauhoittavia lääkkeitä ilman, että mietitään mistä käyttäytyminen johtuu. Usein taustalta löytyy pois hoidettava syy, mutta syyn selvittäminen vaatii vankkaa ammattitaitoa. Rajoittavat toimenpiteet heikentävät elämänlaatua ja rauhoittava lääkitys voi tehdä muistisairaasta vuodepotilaan. Myös kivun tunnistaminen ja hoitaminen vaatii erityisosaamista, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

– Osaamisen puutteet ja jatkuvasti vaihtuva henkilökunta aiheuttavat myös sen, ettei ikäihmisen tilannetta osata arvioida ja hoitaa, ja siksi liian helposti tilataan ambulanssi ja viedään päivystykseen. Usein tämä on turhaa, epäinhimillistä ja yhteiskunnalle kallista, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

– Toivottavasti henkilöstömitoituksen rinnalla lopultakin ryhdytään puhumaan myös siitä, että vanhusten hoidossa on oltava riittävä määrä koulutettua

Lähde: STT Info

Vastaa