SOTE-sopimus luo raamit sosiaalialan työvoimapulan ratkaisulle

Uusi virka- ja työehtosopimus SOTE-sopimus tulee voimaan 1.9.2021. SOTE-sopimusta sovelletaan henkilöihin, jotka toimivat kunnissa tai kuntayhtymissä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä.

Ensimmäisen 1.9. alkaen voimaan tulevan SOTE-sopimuksen määräykset vastaavat pääosin sisällöltään KVTES:n vastaavia määräyksiä. Nykyinen työnantaja ja sovitut työehdot eivät muutu eikä olemassa olevia työsopimuksia ole tarvetta päivittää. Sopimuskausi päättyy kuitenkin jo 28.2.2022, joten uutta sopimusta neuvotellaan parhaillaan.  

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentialle tärkeää on, että SOTE-sopimuksen palkkausrakenteessa huomioidaan sosiaalialan korkeasti koulutettujen asiantuntijatehtävien vaativuus.  

–  SOTE-sopimuksessa sosiaalihuollon ammattilaisilla on valtava rooli. Kyseessä ei todellakaan ole mikään terveydenhuollon oma sopimus, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.  

Erityisen merkityksellisen sopimuksesta tekee se, että nyt asetetaan raamit sille, halutaanko sosiaalialan työntekijäpulaa aidosti ratkaista.   

– Naisvaltaisen sosiaalialan palkkojen jälkeenjääneisyyttä ei korjata yleiskorotuksilla. Katsomme, että monivuotinen palkkaohjelma on välttämätön, ja palkankorotusten on oltava prosentuaalisia, Karsio tiivistää.  

Lähde: STT Info

Vastaa