Suomessa on toistuvasti kiinnitetty huomiota yksityisen terveydenhuollon palveluntarjoajille maksettavien korvausten suuruuteen ja palvelujen hintoihin. Etenkin laboratorio- ja kuvantamispalveluissa yksityisen terveydenhuollon hinnat voivat olla jopa monikymmenkertaisia palveluiden tuottamisen todellisiin kustannuksiin nähden. Julkista rahaa näiden ylihinnoiteltujen palveluiden maksamiseen vaikuttaa kanavoituvan etenkin työterveyshuollon kautta.
Sairausvakuutuslain mukaan sairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset korvataan siltä osin kuin hoito tarpeettomia kustannuksia välttäen, vakuutetun terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta, olisi tullut vakuutetulle maksamaan. Työnantajalle maksettavien korvausten perusteena laissa korostetaan paitsi korvattavien kustannusten tarpeellisuutta myös niiden kohtuullisuutta.
Lain peräänkuuluttamaa kohtuullisuutta on vaikea nähdä: esimerkiksi yksittäisen laboratoriotutkimuksen hinta saattaa julkisessa terveydenhuollossa olla noin euron kun sama testi voi maksaa yksityisen yrityksen toteuttamana jopa 38 euroa. Myös kuvantamispalveluiden osalta hintaerot ovat merkittäviä. Yksityisen yrityksen tarjoamana esimerkiksi magneettikuva voi olla useita satoja euroja julkista sairaalaa kalliimpi. Kun asiakas käyttää esimerkiksi työterveyshuoltoa, hänen ei pidäkään joutua huolehtimaan yksittäisen palvelun hintaa vaan huomio on ymmärrettävästi omassa terveydessä. Tätä käytetään nyt hyväksi.
On arvioitu, että terveydenhuollon laboratoriopalveluiden markkina on Suomessa vuositasolla noin 800 miljoonaa euroa. Tästä työterveyspalveluiden osuus on merkittävä. Alalla on menossa myös voimakas yksityisten toimijoiden roolin kasvu. Soten markkinamalli vain vahvistaa tätä kehitystä.
Kuntalehti selvitti jo vuonna 2013, että yksityisen yrityksen perimät hinnat laboratoriotutkimuksista voivat olla jopa 24-kertaiset julkisessa omistuksessa olevan toimijan hintoihin nähden. Ylen kuningaskuluttaja selvitti vuonna 2014, että palvelun hintaero saattoi halvimman ja kalleimman yksityisen yrityksen välillä olla lähes nelinkertainen. Aamulehti puolestaan on kiinnittänyt asiaan huomiota viimeksi viime vuonna.
Kelan järjestelmällisen välinpitämätön suhtautuminen asiaan tuntuu käsittämättömältä. Luulisi olevan päivänselvää, että sote-palvelujen rahoitus on tiukilla eikä varaa tällaisiin ylikompensaatioihin ole. Etenkään nyt.
Samaan aikaan vaikuttaa yksityinen terveydenhuolto olevan Suomessakin varsin kannattavaa liiketoimintaa. Esimerkiksi vuoden 2017 liikevoitot olivat monilla suurilla terveyspalveluyrityksillä kymmeniä miljoonia euroja. Ei ole salaisuus, että hallituksessa etenkin kokoomus on monin tavoin kytköksissä yksityisiin terveysfirmoihin ja hallitus tuntuu kovasti uskovan soten markkinamalliin eduskunnassakin.
Ylihinnoiteltujen palveluiden korvaaminen verorahoista kannustaa pitämään hinnat korkealla. Kun yksityisen puolen hinnat ovat monin kerroin tuotantokustannuksia korkeammat, on tarpeen kysyä, kuinka paljon verorahoja käytetään ylihinnoiteltujen palveluiden korvaamiseen. Tällä hetkellä korvatut summat vaikuttavat valuvan suoraan yritysten valmiiksi hyvää tulosta kasvattamaan. Vuositasolla puhutaan vähintään kymmenistä miljoonista euroista ellei enemmän. Näille rahoille olisi varmasti muutakin käyttöä.
Vaadin hallitukselta vastauksia siihen, kuinka suurilla summilla vuodessa Kansaneläkelaitos korvaa työterveyshoidon laboratorio- ja kuvantamispalveluja. Hallituksen on myös syytä selventää aikooko se selvittää keinoja, joilla laboratorio- ja kuvantamispalveluista maksettavat korvaukset saataisiin lain edellyttämällä tavalla vastaamaan tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia sen sijaan, että korvaukset tällä hetkellä perustuvat potilailta ja työnantajilta perittäviin kohtuuttomiin maksuihin. Olen jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi.
Olli-Poika Parviainen
kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja