Wickström: Ei lisäleikkauksia terveydenhuoltoon

Henrik Wickström

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström on tyytyväinen siihen, ettei hallitus kohdentanut uusia sopeutustoimia sosiaali- ja terveydenhuoltoon kehysriihen yhteydessä. Wickströmin mukaan tämä on RKP:n määrätietoisen työn tulos hallituksessa.

– Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä meillä oli selkeä tavoite ennen kehysriiheä, ja se oli saada sosiaali- ja terveydenhuollon säästötoimet päätökseen. Hyvinvointialueilla on jo ennestään vaikea taloustilanne, eikä hallitus esittänyt uusia sopeutusvaatimuksia, vaikka siihen oli painetta. RKP onnistui torjumaan nämä vaatimukset, Wickström sanoo.

Wickström kertoo, että hallitus aikoo nyt panostaa omalääkäri- ja tiimimallin kehittämiseen. Muut hallituspuolueet hyväksyivät RKP:n ehdottama lisärahoitus. Tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueet saavat taloudellista tukea mallien kehittämiseksi.

– Me RKP:ssä haluamme, että valtakunnallisesti edistetään aktiivisesti omalääkärimallin tai hoitotiimimallin käyttöönottoa. Nyt valtio myös panostaa taloudellisesti, jotta hyvinvointialueet saavat vauhtia mallien vakiinnuttamiseen. Näin voimme vahvistaa hoidon jatkuvuutta, Wickström sanoo.

Jätä kommentti