SDP:n kansanedustaja ja Suomen sopimuspalokuntien liiton (SSPL) puheenjohtaja Paula Werning on nostanut esiin erittäin vakavan huolen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tilanteesta. Tilanne uhkaa heikentää olennaisesti pelastustoimen perusvalmiutta koko alueella, mikä on suora seuraus hallituksen tiukasta rahoituspolitiikasta. Werning korostaa, että hallituksen riittämätön rahoitus on ajanut hyvinvointialueet taloudelliseen ahdinkoon, mistä nyt etsitään lyhytnäköisiä ulospääsyteitä. Neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa 13 sopimuspalokunnan, sivuaseman tai puolivakinaisen palokunnan lakkauttamiseen, ovat jo käynnissä. Pahimmillaan tämä tarkoittaisi 17 prosentin vähennystä alueen sopimuspaloasemien määrässä, mikä on täysin kestämätön kehityssuunta.

Kriittinen hetki Varsinais-Suomen turvallisuudessa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päätöksenteko heijastelee valtakunnallista ongelmaa, joka koskee hyvinvointialueiden kykyä hoitaa lakisääteisiä tehtäviään annetulla rahoituksella. Varhan talouskriisi on syvä, sillä alueelle on kertynyt vuosina 2023–2024 massiivinen noin 266 miljoonan euron alijäämä. Tämä huolestuttava velkataakka pakottaa alueen etsimään kipeitä säästöjä, joiden kohteeksi pelastustoimi on nyt valitettavasti joutunut. Valtioneuvosto päätti hylätä Varhan hakemuksen lisärahoituksesta vuodelle 2025, koska sen mukaan palveluiden saatavuus ei ole perustuslain tarkoittamalla tavalla vaarantunut. Aluehallintovirasto on kuitenkin jo aiemmin pitänyt huolestuttavana pelastustoimen henkilöresurssien kehityssuunnan heikkenemistä Varsinais-Suomessa.

Werningin mukaan taloudellinen pakko ohjaa Varhaa tekemään ratkaisuja, jotka ovat kestämättömiä pelastustoimen pitkän aikavälin kestävyyden kannalta. Hän muistuttaa, ettei pelastuslaitoksen toimintaa saa missään olosuhteissa ajaa alas, koska kyseessä on kansalaisten perusoikeuksiin liittyvä palvelu. Sopimuspalokuntien rooli on Suomen turvallisuusrakenteessa korvaamaton, sillä ne toimivat usein ensimmäisenä pelastusyksikkönä. Ne palvelevat ensimmäisenä yksikkönä peräti 46 prosenttia väestöstä ja hoitavat lähes puolet kaikista hälytystehtävistä Suomessa. Varsinkin harvaan asutuilla alueilla, joita Varsinais-Suomessakin riittää, sopimuspalokunnat ovat ainoa tapa turvata nopea ja tehokas avunsaanti onnettomuustilanteessa.

Vapaaehtoisten selkäranka murtumassa

Sopimuspalokuntien merkitys on moniulotteinen, ulottuen syvälle suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyyteen ja yhteisöllisyyteen. Palokunnat kattavat pinta-alaltaan huimat 90 prosenttia koko Suomen maantieteellisestä alueesta. Tämä laaja kattavuus takaa sen, että apu saapuu perille kohtuullisessa ajassa myös niille seuduille, minne vakituinen pelastuslaitos ei yksin ehtisi.

Werning painottaa, että sopimuspalokuntien toiminta on syvälle juurtunut paikalliseen osaamiseen ja vapaaehtoistyön kulttuuriin. Sopimuspalokunnan lakkauttaminen ei ole pelkkä numeroihin sidottu talouspäätös, vaan se merkitsee vuosikymmeniä rakennetun vapaaehtoistyön perinteen ja paikallisen turvallisuusosaamisen katoamista. Kun kerran alas ajettu sopimuspalokunta-asema suljetaan, sen uudelleen rakentaminen takaisin on käytännössä mahdotonta. Palokuntalaiset ovat usein oman kylänsä ja lähiympäristönsä asiantuntijoita, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet, riskit ja ihmiset paremmin kuin kukaan muu.

Nämä vapaaehtoiset ovat valmiudessa ympäri vuorokauden, säällä kuin säällä, turvaten ihmishenkiä ja omaisuutta vähäisellä korvauksella. Heidän työnsä ei rajoitu vain hälytyksiin; he tekevät aktiivista onnettomuuksien ehkäisytyötä, kouluttavat nuoria palokuntalaisia ja vahvistavat yhteisöjen turvallisuusosaamista. He ovat yhteiskunnan hiljainen turvaverkko, jonka arvoa on vaikea mitata euroissa, mutta jonka puuttuminen näkyy heti onnettomuuksien seurauksissa ja pidemmissä vasteajoissa. Pelastustoimen palvelutasopäätösten säästöt heijastuvatkin suoraan tähän elintärkeään vapaaehtoistyöhön.

Laskennallinen rahoitusmalli ajanut umpikujaan

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli, joka on keskeinen ongelmien juurisyy, on valtion yleiskatteellista ja laskennallista rahoitusta. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio ei korvamerkitse rahaa erikseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai pelastustoimeen, vaan aluevaltuusto päättää itse rahojen kohdentamisesta. Pelastustoimen osuus on vain noin kaksi prosenttia koko laskennallisesta rahoituksesta, mutta sen merkitys on kriittinen.

Pelastustoimen rahoitus perustuu laskennallisesti asukasmäärään (65 %), asukastiheyteen (5 %) ja pelastustoimen riskitekijöihin (30 %). Vaikka mallin tarkoituksena on turvata palvelut koko maassa, Varhan kaltaiset alueet ovat joutuneet rahoituksen epätasaisen kohdentumisen uhreiksi. Varsinais-Suomen valtionrahoitukseen on kohdistettu vuosien 2023–2029 aikana lähes 353 miljoonan euron vähennykset, mikä on merkittävä isku alueen taloudelle. Rahoituslain mukaan hyvinvointialueiden tulee saavuttaa talouden tasapaino, mutta budjettirajoitteilla ei saa rajoittaa lakisääteisten palvelujen saatavuutta tavalla, joka vaarantaisi ne perustuslainvastaisesti.

Varhan tilanteessa rahoituspaineet ovat niin suuret, että pelastustoimen asemaverkoston kokonaisarviointi on jouduttu aloittamaan taloudellisen kestävyyden varmistamiseksi. Alueellisten pelastuspalveluiden kehittäminen ja tarvittavat henkilöstölisäykset ovat joutuneet säästölistalle. Esimerkiksi Varsinais-Suomen pelastuslaitos joutui säästösyistä lykkäämään suunniteltuja pelastushenkilöstön lisäyksiä. Tämä siirtää tuleville vuosille tavoitteen nostaa henkilöstöresurssia 50 henkilötyövuodella vuoteen 2030 mennessä, vaikka nykyinen henkilöstömäärä on todettu riittämättömäksi valmiuden ylläpitämiseen.

Kustannustehokkuuden kääntöpuoli: miljardien hyöty vaarassa

Sopimuspalokuntien lakkauttamisella haetut säästöt ovat Werningin mukaan näennäisiä, sillä todelliset menetykset turvallisuudessa ja yhteisöllisyydessä ovat moninkertaisia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ja Sosped Keskuksen selvitykset osoittavat vapaaehtoisen palokuntatoiminnan valtavan yhteiskunnallisen arvon. Tutkimuksen mukaan yksi palokuntatoimintaan sijoitettu euro palautuu yhteiskunnalle 11–14-kertaisena sosiaalisena hyötynä.

Koko Suomen tasolla vapaaehtoiset palokunnat tuottavat yhteiskunnalle arvoa noin 1,25 miljardia euroa vuosittain. Yhden vapaaehtoisen palokunnan vuosikustannukset ovat keskimäärin noin 146 000 euroa, mutta se tuottaa vuosittain arviolta 1,7 miljoonan euron hyödyn. Tämä kustannustehokkuus on suoraan sidoksissa vapaaehtoisten panokseen, jota ei voida korvata muutaman kymmenen tuhannen euron säästöillä.

Merkittävin osa tästä arvosta syntyy pelastetuista ihmishengistä ja omaisuudesta. Pelastettujen ihmishenkien laskennallinen arvo on selvityksen mukaan noin 730 miljoonaa euroa, ja pelastetun omaisuuden arvo on noin 500 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi palokuntalaiset vaikuttavat satojentuhansien kotien turvallisuuteen tekemällä onnettomuuksien ehkäisytyötä ja kouluttamalla. Sopimuspalokuntien toiminta on tunnustettu hallitusohjelmassa ja Sisäministeriön strategiassa pelastustoimen kivijalaksi, mutta tämä tunnustus ei näytä heijastuvan riittävään rahoitukseen kentällä.

Mitä sopimuspalokunnan lakkauttaminen tarkoittaa?

Mikäli sopimuspalokuntien verkostoa karsitaan rahoituspaineiden vuoksi, seuraukset ovat dramaattiset ja pitkäkestoiset. Alueellinen sopeuttamistoimi muuttuu nopeasti kansalliseksi turvallisuusriskiksi, jolla on suora vaikutus kansalaisten turvallisuuden tunteeseen ja hätätilanteisiin vastaamiseen. Vasteajat pitenevät merkittävästi, kun lähin yksikkö joudutaan kutsumaan entistä kauempaa. Suomessa on jo nyt laajoja alueita, joilla pelastusyksikkö ei ehdi ajoissa paikalle, mikäli tilannetta ei korjata.

Werningin mukaan toimivat sopimuspalokunnat ovat ainoa uskottava tapa turvata koko maan kattava ja nopea pelastustoimi kaikissa turvallisuustilanteissa, myös mahdollisissa poikkeusoloissa. Vapaaehtoiset palokuntalaiset muodostavat keskeisen osan yhteiskunnan varautumisen ja väestönsuojelun reservistä. Heidän menettämisensä heikentää Suomen kokonaisturvallisuutta.

Sopimuspalokunnan lakkauttamisen suorat vaikutukset ja riskit ovat:

• Vasteaikojen piteneminen: Onnettomuuspaikalle saapuminen hidastuu, mikä on kriittistä tulipalojen ja onnettomuuksien alkuvaiheessa.
• Paikallisen osaamisen ja vapaaehtoistyön katoaminen: Vuosikymmeniä rakennettu turvallisuuskulttuuri murenee, eikä sitä ole helppo rakentaa takaisin.
• Kansalaisille tuotetun miljardiarvoisen sosiaalisen hyödyn menetys: Pelastetut ihmishenget ja omaisuus jäävät pelastamatta, kun ensimmäinen apu viivästyy.
• Yhteisöllisyyden heikkeneminen: Palokunta on usein kylän tai taajaman sydän, joka tarjoaa toimintaa nuorille ja yhteisön turvaverkon.
• Kokonaisturvallisuuden heikentyminen: Varautuminen poikkeusoloihin ja suuronnettomuuksiin kärsii, kun vapaaehtoisten reservi kutistuu.

Ratkaisuja vaaditaan välittömästi

Paula Werning vaatii hallitusta ymmärtämään tilanteen vakavuuden ja ryhtymään välittömiin toimiin sopimuspalokuntien verkoston turvaamiseksi. Hallituksen on päätettävä riittävästä ja korvamerkitystä rahoituksesta pelastustoimen varmistamiseksi, jotta hyvinvointialueiden talouspaineet eivät johda lakisääteisten palveluiden alasajoon. Werningin sanoin, ellei rahoitustilannetta korjata, Suomi on vaarassa menettää järjestelmän, jota ei ole enää mahdollista saada takaisin. Kyseessä ei ole vain Varsinais-Suomen ongelma, vaan kansallinen kysymys.