Puolustusministeriö asetti 6.4.2018 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida Jehovan todistajien asevelvollisuuden suorittamisesta vapauttamista koskevan lainsäädännön muutostarpeet ja valmistella tarvittaessa ehdotus sääntelyn uudistamiseksi. Työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotus, jolla varmistetaan, että Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamista koskeva lainsäädäntö täyttää perustuslain vaatimukset. Työryhmän tuli lisäksi varmistaa, ettei ehdotettava sääntelyratkaisu vaaranna yleistä asevelvollisuutta ja Puolustusvoimien kykyä tuottaa Suomen puolustusjärjestelmän edellyttämät sodan ajan joukot. Työryhmä luovutti mietintönsä puolustusministeri Jussi Niinistölle tänään 2.7.2018.
Työryhmä päätyi mietinnössään ehdottamaan Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista. Työryhmä ehdottaa, että laki kumottaisiin siirtymäaikana siten, että henkilöt, jotka ovat ennen kumoamislain voimaantuloa hakeneet kyseisen lain mukaista lykkäystä palveluksen aloittamiselle, voisivat kuitenkin edelleen hakea vapautusta asevelvollisuuden suorittamisesta. Siirtymäajan jälkeen vapautuksia ei enää myönnettäisi. Jehovan todistajien vapautuslain kumoamisen myötä kaikkia uskonnollisia ja muita vakaumuksia kohdeltaisiin Suomen asevelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä yhdenvertaisesti.