Suomalaista poliittista kenttää ravistelee jälleen kiivas keskustelu kansalaisten ostovoimasta ja ilmastotavoitteista, sillä Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on asettanut oman vaihtoehtobudjettinsa rinnakkaiseksi näkemykseksi hallituksen talouslinjalle. Kansanedustaja Marko Asell (SDP) tarttui Kokoomuksen Heikki Auton kritiikkiin polttoaineiden verokohtelusta painokkaasti, sillä Asellin mukaan keskittyminen pelkkään bensan pumppuhintaan antaa liian kapean kuvan suomalaisten arjen kokonaiskustannuksista. Asell kehottaa poliittista kollegaansa tarkastelemaan SDP:n vaihtoehtoa kokonaisuutena, koska puolueen laskelmien mukaan jopa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta näkisi tulotasonsa paranevan verrattuna hallituksen toteuttamaan talouspolitiikkaan. Keskustelun ytimessä on syvällisempi ero puolueiden välillä siinä, miten ilmastotavoitteet ja kotitalouksien käteen jäävä raha tulisi tasapainottaa.
Näpertelyä polttoaineveroilla vai oikeaa ilmastopolitiikkaa?
Hallitus on pyrkinyt kompensoimaan jakeluvelvoitteen nousua alentamalla nestemäisten polttoaineiden valmisteveroa, sillä hallitusohjelmaan kirjattu veronalennus bensiinille ja dieselille on ollut keskimäärin noin 2,4–2,7 senttiä litralta. Asell kyseenalaistaa tämän toimenpiteen todellisen vaikutuksen, sillä hän uskoo hyvin pienen valmisteverotuksen muutoksen todennäköisesti katoavan jakeluportaan katteisiin eikä siten näkyvän kuluttajille bensan pumppuhinnassa ollenkaan, mikä vain vähentää valtion verotuloja ilman kansalaisille koituvaa hyötyä. SDP ei lähtisi tällaiseen symboliseen näpertelyyn, vaan jättäisi tekemättä kyseisen veronalennuksen, mikä pitäisi valtion fiskaalisesti vahvempana ja jättäisi polttoaineiden hinnan määräytymisen pääosin öljyn maailmanmarkkinahinnan mukaan, jolla on todistetusti suurin vaikutus pumppuhintaan.
Lisäksi jakeluvelvoitteen käsittelyssä puolueiden näkemykset eroavat merkittävästi toisistaan, sillä SDP esittää jakeluvelvoitteen palauttamista alkuperäiselle uralleen, mistä nykyhallitus heti kauden alussa poikkesi. Jakeluvelvoitteen avulla edistetään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä liikenteessä, mikä on tärkeä keino vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä ja edetä kohti kansallisia ja kansainvälisiä ilmastotavoitteita. Asellin mukaan Kokoomus näyttää muistavan ilmastotavoitteet enää vain juhlapuheissa, sillä hallituksen päätökset, kuten jakeluvelvoitteen tason laskeminen, ovat merkittävä riski Suomelle. Liikenteen päästöjä on pienennettävä radikaalisti vuoteen 2030 mennessä, jotta Suomi välttyy mahdolliselta kymmenien miljoonien eurojen takaisinmaksulta EU:n elvytyspaketin tukeen liittyen, minkä laskun tavalliset suomalaiset lopulta joutuvat kuittaamaan, jos hallitus ei onnistu päästövähennystavoitteissa.
Ajoneuvovero ja romutuspalkkio: Ristiriitoja vihreässä siirtymässä
Poliittinen debatti yltää myös autokannan verotukseen, sillä Kokoomuksen Autto väitti SDP:n haluavan korottaa ajoneuvoveroa, johon Asell vastasi puolueen todellisuudessa jättävän keventämättä suuripäästöisten autojen ajoneuvoveroa, toisin kuin hallitus tekee. Orpon hallitus toteuttaa ajoneuvoveron perusveron kevennyksen, joka kohdistuu juuri keski- ja suuripäästöisiin autoihin sekä vanhimpiin autoihin, joilla ei ole päästötietoa. Tämä kevennys on tyypillisesti ollut suuruudeltaan maltillinen, keskimäärin noin 28 euroa vuodessa, mutta periaatteellisesti se on ristiriitainen suhteessa muihin toimiin.
Hallituksen linja onkin ristiriidassa sen samanaikaisesti kannattaman romutuspalkkiopäätöksen kanssa, jossa nimenomaan korostettiin päästövähennyksien tärkeyttä, sillä ajoneuvoveron keventäminen suuripäästöisille autoille antaa vääränlaisen signaalin vihreään siirtymään pyrittäessä. Vaikka verokevennyksen on toivottu hyödyttävän matalatuloisia, jotka omistavat keskimäärin vanhempia autoja, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) lausuntojen mukaan veronalennuksen kohdentuminen pienituloisille ei ole erityisen tehokasta, sillä päästöjen vaihtelu on suurta kaikkien tuloluokkien sisällä. SDP:n linja jättää kevennyksen tekemättä, mikä tukisi puolueen yleistä pyrkimystä kohti ilmastoneutraalia liikennettä ja samalla pitäisi valtion verokertymää yllä.
Työmatkat ja arjen kustannukset – kuka maksaa viulut?
Työmatkaliikenne on kriittinen kysymys erityisesti harvaan asutuilla alueilla asuville, joilla oman auton käyttö on usein välttämätöntä työssäkäynnin turvaamiseksi, minkä vuoksi hallituksen toimet työmatkavähennyksen leikkaamisesta ovat herättäneet suurta huolta. Orpon hallitus on nostanut työmatkakulujen omavastuuta 750 eurosta 900 euroon ja laskenut enimmäismäärää 8 400 eurosta 7 000 euroon, mikä on heikentänyt tuhansien pitkää työmatkaa ajavien verovähennysoikeutta. Asell korostaa, että Kokoomuksen huoli työmatkaliikenteestä on ristiriitaista, kun he ovat itse leikanneet välttämätöntä vähennystä.
SDP:n vaihtoehto pyrkii tukemaan työn vuoksi ajavia laajennetulla verovähennysoikeudella, mikä sisältäisi omavastuun pitämisen alhaisempana ja enimmäismäärän nostamisen, jolloin työssäkäynti ei muodostuisi liian kalliiksi välttämättömille autoilijoille. Lisäksi SDP haluaa panostaa joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, sekä palauttaa hallituksen hylkäämät työhuonevähennyksen ja polkupyöräedun verovapauden, sillä nämä toimet parantaisivat ostovoimaa ja tukisivat samalla ilmastotavoitteita erityisesti kaupunkialueilla.
Keskustelu laajenee myös yleiseen hintatasoon, sillä Autto oli ilmaissut huolensa polttoainekustannusten nousun vaikutuksesta inflaatioon, mutta Asellin mukaan todellinen arjen kustannusten nostaja on hallituksen päätös nostaa arvonlisäveroprosentti (ALV) EU:n huipputasolle. Yleisen ALV-kannan nostaminen 24 prosentista 25,5 prosenttiin, sekä alennettujen verokantojen korotukset, kohdistuvat suoraan kotitalouksiin ja nostavat päivittäistavaroiden ja palveluiden hintaa, mikä syö ostovoimaa huomattavasti enemmän kuin pieni muutos valmisteverossa. SDP:n vaihtoehdossa alennettuja ALV-kantoja ei korotettaisi, mikä tukisi suomalaisten käteen jäävää rahaa ja hillitsisi inflaatiopaineita laajemmalla rintamalla.
Kansalaisten käteen jäävän rahan turvaaminen
SDP:n linja kiteytyy näkemykseen, jonka mukaan talouspolitiikan on oltava reilua ja että se ei saa rakentua vain symbolisten, kuluttajalle tuskin näkyvien leikkausten varaan, vaan sen on tarjottava laaja-alaisia parannuksia kansalaisten ostovoimaan. Puolueen vaihtoehdossa lähes kaikki suomalaiset voittaisivat verrattuna hallituksen linjaan, sillä tulotasoa nostettaisiin veronkevennyksillä, joita kohdennettaisiin erityisesti pien- ja keskituloisille. Marko Asellin viesti on selkeä: hallitus näpertelee bensapumpulla, kun taas SDP tarjoaa aidosti kokonaisvaltaista helpotusta arjen kustannuksiin.
Puolueiden välinen ero talouspolitiikassa ja sen vaikutuksissa suomalaisten käteen jäävään rahaan ja ilmastotavoitteisiin on huomattava.
Tässä on tiivistelmä SDP:n vaihtoehdon keskeisistä eroista hallituksen linjaan verrattuna:
- Polttoainevero: SDP ei tee pientä valmisteveron alennusta, jolla ei Asellin mukaan ole vaikutusta pumppuhintaan, vaan jättää valtion verotulot entiselleen.
- Jakeluvelvoite: SDP palauttaa jakeluvelvoitteen alkuperäiselle uralleen pitäen kiinni tiukemmista ilmastotavoitteista ja vähentäen EU-tukien takaisinmaksun riskiä.
- Ajoneuvovero: SDP jättää keventämättä suuripäästöisten autojen ajoneuvoveroa, mikä on linjassa päästövähennystavoitteiden kanssa, toisin kuin hallituksen ristiriitainen kevennys.
- Työmatkakulut: SDP laajentaa verovähennysoikeutta työn vuoksi ajaville ja pitää omavastuun alhaisempana, kun taas hallitus on vähennystä leikannut.
- Arvonlisävero (ALV): SDP ei nosta alennettuja ALV-kantoja, toisin kuin hallitus, joka on nostanut yleisen ALV-kannan EU:n huipputasolle, mikä nostaa arjen kustannuksia suoraan.
Poliittinen taistelu ostovoimasta jatkuu
Kansanedustaja Asellin esittämä kritiikki maalaa kuvan hallituksen talouspolitiikasta, joka on hänen mukaansa lyhytnäköistä ja jättää huomioimatta ilmastovelvoitteet ja suomalaisten arjen todelliset kokonaiskustannukset. Politiikan ytimessä on valinta symbolisten pienten veronalennusten ja toisaalta laajemman, reilumman ostovoiman parantamisen välillä, minkä vuoksi SDP tarjoaa vaihtoehdossaan yhdeksälle kymmenestä suomalaisesta paremman taloudellisen tulevaisuuden näkymän. Tämä kiivas poliittinen debatti heijastelee syvempää erimielisyyttä siitä, miten Suomen talouskasvu ja hyvinvointivaltio tulisi rahoittaa tulevina vuosina.
