Vihreiden eduskuntaryhmän puheenvuoro Agenda 2030 -selonteosta nousi kestävyyskysymysten ytimeen, sillä kansanedustaja Tiina Elo esitti hallitukselle voimakkaan vaatimuksen kansallisen luonnonvarasopimuksen laatimisesta. Tällaisella sopimuksella pyritään asettamaan vihdoinkin selkeät ja sitovat rajat Suomen räjähdysmäiselle luonnonvarojen käytölle, jotta maa pystyisi täyttämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Elo muistuttaa, että suomalaisten elämäntapa ylittää maapallon kantokyvyn rajat jo alkuvuodesta, minkä seurauksena maahamme on kertynyt massiivinen ekologinen velka, joka on pakko maksaa takaisin tulevaisuudessa. Suomen ylikulutuspäivä onkin Euroopan kärkeä, mistä kertoo se tosiasia, että ekologinen jalanjälkemme ylittää kestävyyden rajat moninkertaisesti.

Vapaaehtoisuus on polku riittämättömyyteen: Pakottava ohjaus tarpeen

On käynyt kiistatta selväksi, ettei vapaaehtoisilla toimilla päästä sen kestävyysmurroksen läpivientiin, jota välttämättä tarvitaan maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat nauttia puhtaasta luonnosta. Siksi kansanedustaja Elo vaatii ryhmäpuheessaan paljon voimakkaampaa ohjausta ja sääntelyä, millä luonnonvarojen ylikulutus saataisiin tehokkaasti kuriin, koska se on ilmastokriisin ja luontokadon todellinen juurisyy. Ylikulutusongelma on globaali, mutta Suomi kantaa Euroopan suurinta materiaalijalanjälkeä, mikä asettaa meille erityisen suuren vastuun toimeen tarttumisesta kansallisesti ja kansainvälisesti. Vahva poliittinen tahto onkin nyt avainasemassa, koska nykyhallituksen toimet ovat jääneet Elon mukaan aivan liian riittämättömiksi.

Kansanedustajan mukaan tehokkain ja vaikuttavin tapa luonnonvarojen käytön ohjaamiseksi kestävälle tasolle on asettaa luontoa kuormittavalle toiminnalle selkeät rajoitukset, sekä määrittää riittävä hintalappu sille aiheutuvalle ympäristöhaitalle. Tämä WWF:n alun perin esittämä kansallinen luonnonvarasopimus pyrkisi sitouttamaan valtion ja koko elinkeinoelämän luonnonvarojen kulutuksen systemaattiseen ja mitattavissa olevaan vähentämiseen, mikä loisi ennustettavuutta markkinoille ja kannustaisi kiertotalouteen. Hintamekanismien käyttöönotto on tehokas keino, koska se ohjaa markkinavoimia automaattisesti kestävämpään suuntaan, mikä on nopeampi tie muutokseen kuin pitkät vapaaehtoisohjelmat. Sen sijaan, että hallitus esittelisi ainoastaan edellisten hallitusten onnistumisia tai omia yleisluontoisia lupauksiaan, Elo painottaa tarvetta konkreettisille ja riittävän kunnianhimoisille politiikkatoimille, koska tällä hetkellä moni hallituksen linjaus vie kehitystä täysin väärään suuntaan.

Massiivinen ekologinen velka heijastuu kauas Suomen rajojen ulkopuolelle

Suomen nykyinen hyvinvointi on valitettavasti rakennettu kasvattamalla valtavaa ekologista velkaa, mikä tarkoittaa, että olemme eläneet jatkuvasti yli maapallon kestokyvyn, jotta olemme saavuttaneet nykyisen elintason. Suomalaisten ylikulutuksen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia ei makseta pelkästään kotimaassa luontokadon tai heikentyneiden hiilinielujen muodossa, vaan sen todellinen hinta ulkoistetaan usein globaaliin etelään, mikä on vastuutonta ja epäeettistä toimintaa. Vastuu omien rajojen ulkopuolisista vaikutuksista on yksi Agenda 2030 -tavoitteiden keskeisistä teemoista, minkä takia hallituksen epäonnistuminen on merkittävä, kun se ei kykene esittämään uskottavia toimia omien negatiivisten vaikutustemme hillitsemiseksi ulkomailla.

Kansanedustaja Elo avaa ylikulutuksemme rujot, konkreettiset jäljet, jotka näkyvät esimerkiksi jätetekstiiliröykkiöinä Kenian rannikoilla, mihin olemme rahtanneet valtavan määrän käyttökelvottomia vaatteita, tai lapsi- ja pakkotyövoiman hyväksikäyttönä kiinalaisissa halpatuotantotehtaissa. Lisäksi ylikulutus näkyy kiihtyvänä metsäkatona, kun Etelä-Amerikan sademetsiä raivataan laitumien ja soijapeltojen tieltä tuottamaan rehua Suomessakin kulutettavalle lihalle. Nämä kauaskantoiset vaikutukset todistavat, että Suomen oma kulutuspolitiikka liittyy suoraan maailman köyhimpien maiden sosiaalisiin ja ympäristöongelmiin, mikä tekee luonnonvarasopimuksesta myös ihmisoikeuskysymyksen.

Luonnonvarasopimus luo ennustettavuutta taloudelle

Luonnonvarasopimuksen keskeisenä ajatuksena on luoda pitkäjänteinen ja johdonmukainen ohjausjärjestelmä, joka tarjoaa elinkeinoelämälle ennustettavuutta, mikä on ehdottoman tärkeää suurille investoinneille kestäviin ratkaisuihin ja kiertotalouteen. Nykyinen sirpaleinen politiikka lähettää markkinoille ristiriitaisia signaaleja, minkä vuoksi yritysten on vaikea sitoutua mittaviin ympäristötekoihin, koska tulevaisuuden sääntely-ympäristö on epävarma. Sitova sopimus, joka asettaisi luonnonvarojen käytölle selkeät ja etukäteen tiedossa olevat rajat, kannustaisi innovaatioon ja uusien, tehokkaampien tuotantotapojen kehittämiseen, mikä johtaisi kilpailuedun syntymiseen globaalisti kestävillä markkinoilla.

WWF:n raportit korostavat, että luonnonvarojen käytölle asetettava riittävä hinta on yksinkertaisin ja samalla vaikuttavin keino ylikulutuksen vähentämiseksi, sillä se ohjaisi kulutuskäyttäytymistä ja tuotannon rakenteita kohti kestävyyttä. Tähän voisi kuulua esimerkiksi kestävän kehityksen arvonlisäverotus, jossa ympäristöä kuormittavat tuotteet olisivat korkeammin verotettuja, tai pakollinen hiilijalanjälkimerkintä kaikille tuotteille, mikä lisäisi kuluttajien tietoisuutta ja antaisi heille mahdollisuuden tehdä vastuullisempia valintoja. Elo huomauttaakin, että luonnonvarojen ylikulutuksen lopettaminen ei merkitse suomalaisten hyvinvoinnin heikkenemistä, vaan päinvastoin, se turvaa hyvinvoinnin edellytykset pitkällä aikavälillä, koska terve ympäristö on kaiken perusta.

Kestävyysmurros edellyttää poliittista rohkeutta

Suomi on jo sitoutunut YK:n luontosopimuksessa (UNDP Nature Pledge) vähentämään luonnonvarojen kulutusta oikeudenmukaisesti vuoteen 2030 mennessä, mutta sitoumuksen toimeenpano vaatii huomattavasti suurempaa poliittista rohkeutta ja konkreettisempia toimenpiteitä, kuin mitä hallitus on tähän mennessä esittänyt. Kestävyysmurroksen läpivienti edellyttää poikkihallinnollista otetta, missä kaikki ministeriöt ja hallinnonalat sitoutuvat yhdessä yhteiseen tavoitteeseen, koska luonnonvarojen käyttö liittyy kaikkeen taloudelliseen toimintaan. Tällä hetkellä tutkimus- ja seurantatietoa kestävästä kehityksestä hyödynnetään päätöksenteossa liian vaillinaisesti, mikä heikentää politiikan vaikuttavuutta ja viivyttää tarpeellisia muutoksia.

On erittäin merkittävää, että luonnonvarojen ylikulutus on tunnistettu ilmastonmuutoksen ja luontokadon kriittiseksi taustatekijäksi, minkä vuoksi sen hillitseminen on välttämätöntä molempien kriisien ratkaisemiseksi samanaikaisesti. Sopimuksen tulisi sisältää myös toimenpiteitä ympäristölle haitallisista tuista luopumiseksi, sillä fossiilisten polttoaineiden tuet ja muut vastaavat järjestelmät hidastavat siirtymää kestävämpään talouteen, ylläpitäen luontoa kiihdyttävää toimintaa. Puun polton verotuki on esimerkki tällaisesta haitallisesta tuesta, mikä ohjaa luonnonvarojen käyttöä väärään suuntaan, kun meidän pitäisi siirtyä kohti vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta.

Kolme keskeistä ulottuvuutta luonnonvarojen ylikulutuksessa

Luonnonvarojen ylikulutuksen kokonaiskuva muodostuu useista eri ulottuvuuksista, joita kaikkia on tarkasteltava samanaikaisesti, jotta ongelmaan voidaan puuttua riittävällä vakavuudella. Näiden kolmen ulottuvuuden ymmärtäminen on elintärkeää luonnonvarasopimuksen tavoitteiden asettamisessa, koska ne kytkevät Suomen kulutuksen suoraan globaaleihin ekologisiin ja sosiaalisiin kriiseihin. Vastuu on jaettu niin valtiolla, yrityksillä kuin jokaisella kuluttajallakin, minkä vuoksi muutos vaatii kaikkien osapuolten sitoutumista.

• Ekologinen ulottuvuus: Suomen materiaalijalanjälki on Euroopan suurin, mikä johtuu erityisesti hiekan ja soran ottamisesta sekä kaivannaisten louhimisesta, samalla kun kotimainen materiaalien kokonaiskulutus on kasvanut voimakkaasti. Luonnonvarojen käytön kasvu rasittaa luontoa myös kotimaassa, mikä näkyy metsäluonnon köyhtymisenä ja arvokkaiden luontotyyppien vähenemisenä, koska perinteinen kasvumalli ei ota huomioon luonnon kantokykyä.
• Globaali ulottuvuus: Ylikulutuksen haitat ulkoistetaan Suomen rajojen ulkopuolelle, jolloin kulutuksemme aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia maailman köyhimmissä maissa, kuten edellä mainittu jätetekstiilien vienti Afrikkaan ja sademetsien raivaaminen soijan tai lihan tuotantoa varten. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka puuttuu arvoketjujen vastuullisuuteen ja asettaa tuotteiden alkuperälle tiukemmat vaatimukset.
• Taloudellinen ulottuvuus: Luonnonvarojen ylikulutus johtaa lopulta myös taloudellisiin riskeihin, koska ekosysteemipalveluiden menetykset vastaavat arviolta vähintään kymmentä prosenttia maailman bruttokansantuotteesta, mikä tekee luontokadosta taloudellisesti erittäin kalliin uhan. Tehokas luonnonvarasopimus luo ennustettavuutta investoinneille kiertotalouteen ja puhtaampiin teknologioihin, mikä vahvistaa kansallista kilpailukykyä tulevaisuuden markkinoilla.

Tarvitaan uusi visio hyvinvoinnista

Kansanedustaja Tiina Elon vaatimus kansallisesta luonnonvarasopimuksesta on herätys nykyhallitukselle, sillä hän alleviivaa tarvetta hylätä vanhentunut ja luontoa kuluttava kasvuparadigma, jotta voimme rakentaa uudenlaisen vision suomalaisesta hyvinvoinnista. Sen sijaan, että jarrutetaan välttämätöntä kestävyysmurrosta, hallituksen tulisi toimia proaktiivisesti ja luoda Suomesta maailman johtava maa kiertotalouden ja kohtuutalouden periaatteiden toteuttamisessa, mikä turvaa hyvän elämän edellytykset tulevillekin sukupolville. Vaikka haaste on suuri, ratkaisu on periaatteessa lähellä, sillä YK:n luontosopimuksen tavoitteet ja WWF:n ehdotukset tarjoavat jo selkeän tiekartan, minkä noudattaminen vaatii vain poliittista tahtoa.