Eduskunnan istuntosalissa käytiin tänään kiivas lähetekeskustelu hallituksen tuoreesta tulevaisuusselonteon ensimmäisestä osasta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula tarttui kriittisesti paperin antiin. Kontula latasi ryhmäpuheenvuorossaan suorat sanat siitä, miten Suomi varautuu huomiseen: liian lepsusti todennäköisiin haasteisiin, mutta intohimoisesti epätodennäköisiin.

Hänen mukaansa valtioneuvoston yhteisponnistuksena laadittu selonteko, jonka on määrä toimia koko hallinnon ennakointityön tukena ja ulottaa päätöksenteon katsetta yli päivänpolitiikan, jää valitettavan monin osin turvallisten ja yleisten tavoitteiden tasolle.

Tulevaisuuskuva kaipaa todennäköisyysarviota ja syy-seuraussuhteita

Kontula ei kyseenalaista ennakointityön tärkeyttä – päinvastoin, hän korostaa sen merkitystä erityisesti nyt, kun elämme ”erityisen heikon näkyvyyden aikaa”. Silti hän kaipaa selonteolta kolmea peruspilaria, jotka puuttuessaan jättävät paperin kokoelmaksi vain ”itsestäänselviä unelmia ja pelkoja.” Nämä pilarit ovat: kyky erottaa todennäköinen mahdollisesta, tunnistaa mihin asioihin politiikalla voi vaikuttaa ja mihin ei, sekä syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen.

– Kaikki me varmasti olemme yhtä mieltä siitä, että kouluttautumismahdollisuuksia tulee parantaa, yhteiskunnan luottamuspääomaa vahvistaa ja lajikato pysäyttää, Kontula tiivisti yleiset toiveet, jotka eivät vaadi suurtakaan poliittista rohkeutta tai uudenlaista ajattelua.

Tämänkaltaiset kirjaukset ovat harmittavan usein se helpoin tie, mutta todelliset haasteet ja kiusalliset kysymykset väistellään. Erityisesti hän nosti esiin talouden kasvutavoitteiden ja luonnontieteellisten reunaehtojen välisen kenties kaikkein kipeimmän ristiriidan. Selonteko ei Kontulan mielestä ota kantaa tällaisiin päätöksenteon kannalta keskeisimpiin tiedontarpeisiin.

Ilmastouhkiin flegmaattisesti, sotilaallisiin aktiivisesti

Kontula maalaa kuvan varautumispolitiikasta, jossa ilmastonmuutoksen tuomat, lähes varmat muutokset sivuutetaan lähes flegmaattisesti, kun taas huomattavasti epätodennäköisempiin sotilaallisiin uhkiin varaudutaan aktiivisesti. Kyseessä on kiinnostava prioriteettien asettelu, sillä tulevaisuudentutkimuksen mukaan on todennäköistä, että Suomen keskilämpötila nousee, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vesitalous muuttuu jo tarkasteluvuoteen 2045 mennessä. Nämä tiedetyt muutokset vaatisivat jo nyt merkittäviä uudistuksia esimerkiksi alkutuotantoon, taajamien infrastruktuureihin ja terveyspalveluihin.

– Tiedämme, että lähivuosikymmeninä Suomen keskilämpötila nousee, sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vesitalous muuttuu. Silti näihin varautuminen on lähes flegmaattista, Kontula ihmetteli.

Selonteko sisältää kyllä neljä skenaariota, jotka kuvaavat kansainvälisen toimintaympäristön kehityskulkuja, mutta Kontulan mielestä sen valtio-keskeinen näkökulma jättää varjoon ratkaisevan tärkeitä tarkastelukulmia. Virkamiestyönä laadittu paperi kun tuppaa katsomaan maailmaa valtiosta käsin. Kontula heittikin ilmoille provosoivia esimerkkejä tulevaisuuden haasteista: ”humanoidirobottien massatuotanto tai neulasia popsiva havununna.”

Vaikka selonteko pyrkii laajentamaan näköalaa, se tarjoaa todennäköisyysarvion merkityksen tunnistamiseen lähinnä ulkopuoliselta asiantuntijalta tilatun ”mustien joutsenten” luvun, jossa noteerataan mahdollisia, mutta annetussa aikaikkunassa ehkä epätodennäköisiä pelinmuuttajia, kuten merivirtojen toiminnan muutokset. Tällainen lähestymistapa, jossa mahdolliset ”villit kortit” (epätodennäköiset, mutta vaikutuksiltaan suuret tapahtumat) jäävät irrallisiksi, on Sitrankin lausunnoissa nostettu esiin kritiikkinä suomalaisessa ennakointijärjestelmässä.

Politiikan toimijuuden rajat ja resurssien allokointi

Päätöksenteon keskeinen haaste on kyetä tunnistamaan ne asiat, joihin politiikalla voi vaikuttaa ja ne, jotka on otettava annettuna. Jos tätä erottelua ei tehdä, lopputuloksena on joko resurssien hukkakäyttöä tai menetettyjä mahdollisuuksia. Esimerkiksi Kontulan esiin nostama syy-seuraussuhdekuvaus on avainasemassa: miten köyhyyden lisääntyminen syventää sosiaalisia ongelmia, tai millaisia tulvasuojelun kustannuksia aiheutuu, kun kaupunkeja asvaltoidaan umpeen? Viisaita päätöksiä ei voi tehdä, jos niiden seuraukset jäävät epäselviksi.

Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossaan Kontula esitti, että kun selonteon skenaarioissa vedetään poliittista linjaa maalaamalla toivottua ja pelättyä tulevaisuutta itsestäänselvyyksien kautta, se ei poista varsinaista ongelmaa. Jos kaikki pelot ja unelmat kerätään yhteen, lopputulos ei ole realistinen, sillä historia suosii yleensä erilaisia sekoituksia. Politiikan kuuluisi kuitenkin olla se taho, joka linjaa, säätää ja johtaa tulevaisuuden rakentamisessa. Jos varmuutta ei ole, on tyydyttävä parhaisiin arvioihin ja otettava ne askeleet, joiden tarpeellisuus on jo tunnistettu.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon perustehtävä on tukea strategista päätöksentekoa ja luoda jaettu ymmärrys toimintaympäristön kokonaiskuvasta. Tämä on tarkoitus toteuttaa ministeriöiden poikkihallinnollisessa yhteistyössä. Keskusta ja Sitra ovatkin painottaneet tulevaisuusdialogin tärkeyttä hallituksen ja eduskunnan välillä, ja Sitran mukaan selonteko vahvistaa päätöksenteon ennakointikykyä ja on hyödynnettävissä myös laajemmin. Kuitenkin arvioinneissa on myös kritisoitu suomalaista ennakointijärjestelmää kytköksen puutteesta päätöksentekoon.

Ennakointityön kehittämiskohteet Anna Kontulan mukaan

Anna Kontulan mukaan tulevaisuusselonteon on kehitettävä itseään, jotta se lunastaisi paikkansa kansallisen päätöksenteon tärkeimpänä ennakointityökaluna. Tämä edellyttää etenkin seuraavia teesejä:

• Todennäköisyysarvioiden painottaminen: Tulee erotella todennäköiset ja mahdolliset kehityskulut, jotta resurssit allokoidaan tehokkaasti todellisten riskien torjuntaan, kuten ilmastonmuutokseen varautumiseen.
• Politiikan toimijuuden rajojen tunnistaminen: On selvitettävä, mihin asioihin poliittisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa ja mitkä ovat annettuna otettavia reunaehtoja (esim. luonnontieteelliset rajat).
• Syy-seuraussuhteiden analysointi: Päätösten kerrannaisvaikutukset on tunnettava paremmin. Esimerkiksi kaupunkirakentamisen tai sosiaalisten ongelmien syventymisen vaikutukset on kuvattava.
• Vaikeisiin kysymyksiin vastaaminen: On uskallettava käsitellä kiusallisia ristiriitoja, kuten talouskasvun ja ekologisen kestävyyden välistä jännitettä.
• Laaja-alainen ja tutkittuun tietoon nojaava ote: Ennakointityötä on jatkettava ja kehitettävä aktiivisesti, hyödyntäen tieteellistä tietoa.