Suomalainen yhteiskunta seisoo tällä hetkellä vakavan haasteen edessä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on nostanut esiin kriittisen epäkohdan nykyisessä oikeusjärjestelmässä. Hänen mukaansa lähestymiskiellot eivät tällä hetkellä tarjoa sitä suojaa, jota väkivallan uhrit kipeästi tarvitsevat. Järjestelmä reagoi usein vasta siinä vaiheessa, kun peruuttamatonta vahinkoa on jo tapahtunut. Virta painottaa, että viranomaisten on puututtava tilanteisiin huomattavasti nykyistä aikaisemmin.

Tilanne vaatii nopeita ja päättäväisiä toimia hallitukselta. Virta on antanut täyden tukensa kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen (kok.) tekemälle esitykselle suojelun vahvistamiseksi. Nykyinen lainsäädäntö ja viranomaistoiminta eivät kohtaa riittävän tehokkaasti. Väkivallan uhka on monille arkipäiväistä todellisuutta, joka ei odota byrokratian rattaita. Uhrien turvallisuus ei saa jäädä kiinni viranomaisten hitaasta reagointikyvystä.

Kyse ei ole vain yksittäisistä lakiuudistuksista, vaan koko järjestelmän asennemuutoksesta. Virta korostaa, että vastuu uhrin turvallisuudesta on nykyisin liian hajautunut eri toimijoiden välille. Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaiskuvaa siitä, miten väkivallan kierre saadaan poikki. Tammikuussa jätetty kirjallinen kysymys hallitukselle peräänkuuluttaa viranomaisten osaamisen vahvistamista. Lähisuhdeväkivallan erityispiirteet on tunnistettava kaikilla tasoilla huomattavasti paremmin.

Järjestelmän valuvika vaatii korjaamista

Lähestymiskiellon rikkominen kuitataan nykyään usein vähäisenä rikkomuksena. Tämä on Virran mielestä täysin kestämätön lähtökohta turvallisuuden kannalta. Kun kieltoa rikotaan, kyseessä on tietoinen teko ja uhkan jatkaminen. Tällainen toiminta vaatii välitöntä ja tiukkaa puuttumista viranomaisilta. Seuraamusten on oltava sellaisia, että ne todella ehkäisevät uusia tekoja.

Viranomaisten osaamisessa on havaittu merkittäviä puutteita lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa. Uhrit joutuvat usein selittämään tilannettaan useille eri viranomaisille ilman johdonmukaista apua. Tämä johtajuusvaje heikentää uhrin luottamusta koko oikeusjärjestelmään. Jos apua ei saa silloin kun hätä on suurin, järjestelmä on epäonnistunut tehtävässään. Virta vaatii, että hallitus ottaa tästä kokonaisuudesta viipymättä vetovastuun.

Suomi on saanut toistuvasti huomautuksia kansainvälisiltä järjestöiltä väkivallan määrästä. Tilastot naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ovat meillä Euroopan synkimpiä. Tämä on kansallinen häpeäpilkku, joka vaatii välitöntä suunnanmuutosta. Puheiden aika on ohi, ja nyt tarvitaan konkreettisia tekoja. Lähisuhdeväkivalta ei ole vain perheen sisäinen asia vaan laaja yhteiskunnallinen ongelma.

Tehokkaampia keinoja suojelun tueksi

Pihla Keto-Huovisen esitykset tarjoavat työkaluja, joilla voitaisiin parantaa tilannetta merkittävästi. Yksi keskeinen keino olisi sähköisen valvonnan laajempi hyödyntäminen lähestymiskieltojen yhteydessä. Teknologia mahdollistaisi reaaliaikaisen seurannan ja nopeamman hälytyksen vaaratilanteissa. Nykyisin lähestymiskielto on liian usein vain paperi, jota väkivallan tekijä ei kunnioita. Sähköinen valvonta toisi mukanaan konkreettisen esteen ja valvovan silmän.

Toinen merkittävä askel olisi kynnyksen madaltaminen lähestymiskiellon hakemiseen. Prosessi on tällä hetkellä monelle uhrille liian raskas ja pelottava. Oikeuslaitoksen tulisi pystyä käsittelemään nämä asiat kiireellisinä ilman turhaa viivästystä. Nopeus on valttia, kun kyse on ihmishenkien suojelemisesta. Virta muistuttaakin, että jokainen viive voi olla kohtalokas väkivallan uhrille.

Lisäksi tarvitaan vahvempaa tukea myös väkivallan tekijöille kierteen katkaisemiseksi. Pelkkä rangaistus ei aina riitä muuttamaan käyttäytymismalleja pitkällä aikavälillä. Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa pureudutaan väkivaltaisen käytöksen juuriin. Tämä vaatii resursseja, mutta se on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin turvallisempana yhteiskuntana. Ennaltaehkäisy on aina inhimillisesti ja taloudellisesti edullisinta.

Kokonaisvastuu on viranomaisten käsissä

Nykyinen tilanne, jossa uhri kantaa päävastuun omasta turvallisuudestaan, on väärä. Järjestelmän tulisi olla se osapuoli, joka huolehtii suojelusta aktiivisesti ja oma-aloitteisesti. Tämä edellyttää tiedonkulun parantamista eri viranomaistahojen, kuten poliisin ja sosiaalitoimen, välillä. Salassapitosäännökset eivät saa muodostua esteeksi hengen ja terveyden suojelemiselle. Yhteistyön on oltava saumatonta, jotta kukaan ei putoa palveluverkoston läpi.

Koulutusta on lisättävä kaikille niille ammattiryhmille, jotka kohtaavat työssään väkivallan uhreja. Tämä koskee niin poliiseja, tuomareita kuin terveydenhuollon ammattilaisiakin. Ymmärrys väkivallan dynamiikasta ja traumojen vaikutuksesta on välttämätöntä oikeiden päätösten tekemiseksi. Virta on oikeassa siinä, että osaamisvaje johtaa usein virhearvioihin vaarallisuuden asteesta. Pienetkin merkit alkavasta väkivallasta on otettava vakavasti heti ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Suomen maine ihmisoikeuksien mallimaana vaatii, että huolehdimme myös omien kansalaistemme turvallisuudesta kodin seinien sisällä. Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen on arvovalinta, jota ei voi enää siirtää tulevaisuuteen. Hallituksen on nyt osoitettava, että se arvostaa jokaisen oikeutta elää ilman pelkoa. Tähän tarvitaan selkeää poliittista tahtoa ja riittävää rahoitusta.

Keinoja väkivallan ehkäisemiseksi

Väkivallan torjuminen vaatii monipuolisia toimia ja laajaa yhteistyötä eri sektoreiden välillä. Seuraavat toimenpiteet on nostettu esiin asiantuntijoiden ja päättäjien keskusteluissa:

• Sähköinen valvonta: Lähestymiskiellon rikkomisen valvonta teknologian avulla takaa nopean reagoinnin.
• Viranomaiskoulutus: Pakollinen täydennyskoulutus kaikille lähisuhdeväkivaltaa työssään kohtaaville ammattilaisille.
• Tiedonkulun parantaminen: Lakimuutokset, jotka mahdollistavat tiedonvaihdon viranomaisten välillä turvallisuuden takaamiseksi.
• Nopeat oikeusprosessit: Lähestymiskieltoasioiden käsittely ensisijaisina ja kiireellisinä asioina käräjäoikeuksissa.
• Tekijöiden hoitoonohjaus: Väkivallan tekijöille suunnattujen kuntoutusohjelmien resurssien vahvistaminen.
• Uhrien tukipalvelut: Turvakotien ja matalan kynnyksen neuvontapalveluiden valtakunnallinen kattavuus.

Lähisuhdeväkivalta ei ole ongelma, joka katoaa itsestään vaikenemalla. Se vaatii aktiivista puuttumista, yhteiskunnallista keskustelua ja ennen kaikkea lainsäädännöllisiä muutoksia. Sofia Virran ja Pihla Keto-Huovisen esiin nostamat asiat ovat askelia kohti turvallisempaa Suomea. On aika siirtyä reagoimisesta ennakoimiseen ja varmistaa, että jokainen koti on paikka, jossa voi olla turvassa. Meillä ei ole varaa menettää enää yhtäkään henkeä järjestelmän hitauden vuoksi.

Tietolähteet:

• Vihreiden tiedote 4.2.2026: Sofia Virta: Lähestymiskiellot eivät suojele, jos järjestelmä reagoi liian myöhään.
• Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) raportit naisiin kohdistuvasta väkivallasta.
• Oikeusministeriön tilastot lähestymiskiellon rikkomisista ja oikeusprosesseista.
• Eduskunnan väkivallan vastaisen verkoston julkaisut ja aloitteet.
• Tilastokeskus: Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilastot 2024–2025.