Vihreiden Jenni Pitko: Maatalouden auttamiseksi tarvitaan järjestelmän muutos ja näkymä kannattavuuden parantamiseksi

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jenni Pitko piti ryhmäpuheenvuoron eduskunnan keskustelussa koskien opposition välikysymystä maatalouden kriisistä. Pitko korosti akuutin kriisin hoitamisen lisäksi maatalouden rakenteiden uudistamista ja kannattavuuden parantamista.

Oppositiolla ei ole yksinoikeutta olla huolissaan huolesta suomalaisesta maataloudesta. Hallitus on tehnyt merkittävän tukipaketin jo viime keväänä, maatalouden kiinteistövero on poistettu väliaikaisesti ja energiaveroja on palautettu. On oikein, että hallitus on tukenut maataloutta kriisin keskellä, mutta on tärkeää muistaa, että tukipaketeilla ei rakenteellisia ongelmia korjata, Pitko toteaa.

Pitko nosti puheessa esiin sen, että maatalouden kannattavuus on ollut heikkoa jo pidempään. Energiakriisi ja tuontiraaka-aineiden kallistuminen osoittivat miten riippuvainen suomalainen maatalous on ulkomailta tuotavista panoksista.

– Kun katsotaan isoa kuvaa, maataloustukien osalta, puhutaan vuositasolla miljardiluokan summista. Tästä huolimatta maataloustuotannon kannattavuus on laskenut, tiloja suljetaan ja moni viljelijä voi huonosti. Emme voi puhua omavaraisesta ruoantuotannosta, jos edelleen nojaamme paljon tuontiin niin lannoitteiden, rehun kuin kasvinsuojeluaineiden osalta ja työkoneiden pyörät pyörivät ulkomaisella polttoöljyllä, Pitko painottaa.

Maatalousjärjestelmän keskeisiä uudistamiskohteita ovat Pitkon mukaan fossiiliriippuvuudesta irtaantuminen, synteettisten lannoitteiden käytön ja ylilannoittamisen vähentäminen, maaperän kasvukunnon parantaminen ja kuluttajien kasvaviin odotuksiin vastaaminen. Kaikista näistä syistä pidemmällä aikavälillä olisi Pitkon mukaan järkevää siirtyä vähemmän eläinpainotteiseen tuotantoon ja vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Tavoitteeksi tulisi myös ottaa kasvituotannon ja eläintuotannon tuominen lähemmäksi toisiaan niin, että lanta ei olisi ongelma vaan hyödyllinen resurssi.

– Järjestelmämme kaipaa uudistusta ja tuottajat apuamme. On ratkaistava, millaiset politiikkatoimet auttaa tuottajia sekä pääsemään yli akuutin kriisin että myös uudistumaan ja turvaamaan tulevaisuuden kriisinkestävyyden. Edetäksemme kohti tulevaisuuden kestävää ruoantuotantoa tarvitsemme muutosta siihen, miten maataloutta tuemme. Teemme valtavan karhunpalveluksen tuottajille, jos pönkitämme vain nykysysteemiä, mutta emme ohjaa sitä uudistumaan, Pitko linjaa.


Lue koko puhe osoitteessa: 

https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/jennin-pitkon-ryhmapuhe-7-12/

3 kommenttia artikkeliin ”Vihreiden Jenni Pitko: Maatalouden auttamiseksi tarvitaan järjestelmän muutos ja näkymä kannattavuuden parantamiseksi”

Vastaa