Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: “Palestiinan valtion tunnustamisen aika on nyt”

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta

Aselepo Gazassa on tuonut toivoa rauhanneuvotteluiden etenemisestä kohti pysyvää rauhaa. Kansainvälistä painetta tarvitaan kahden valtion mallin ratkaisun toteutumiseksi. Myös Suomella olisi nyt paikka toimia, muistuttaa Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta.

Gazaan saatu tulitauko sekä ensimmäisten panttivankien vapautuminen Israelin ja Hamasin neuvottelutuloksena ovat tuoneet toivoa diplomaattisten keinojen tehoamisesta ja mahdollisuudesta rauhaan tulevaisuudessa. Aselepoa on kuitenkin jo asiantuntija-arvioiden mukaan pidetty epävarmana ja samaan aikaan Israelin hallituksessa istuu ministereitä, jotka eivät sopimusta kannata. 

− On selvää, että kansainvälisen yhteisön painetta tarvitaan edelleen, jotta kansanmurha loppuu. Suomella olisi nyt paikka lunastaa lupauksensa Gazan ja palestiinalaisten tukemiseksi ja tunnustaa Palestiinan valtio. Näin ovat tehneet jo monet Pohjoismaat ja useat Euroopan valtiot, Suomenkin olisi jo korkea aika liittyä tähän joukkoon. Toivon Orpon hallitukselta pikaisia toimia tämän toteutumiseksi, Virta peräänkuuluttaa.

Aselepo Gazassa

Gazan kaistalla yli 15 kuukautta jatkunut konflikti Israelin ja Hamasin välillä on aiheuttanut mittaamatonta inhimillistä kärsimystä. Gazan terveysministeriön mukaan sotatoimissa on kuollut yli 46 600 ihmistä, mutta tiedelehti The Lancetin julkaisema tutkimus arvioi uhriluvun olevan jopa yli 64 000. Siviiliväestö on joutunut pakenemaan kodeistaan, ja infrastruktuuri on pahoin vaurioitunut. Sairaaloista vain 16 on enää osittain toiminnassa, mikä on täysin riittämätöntä valtavaan tarpeeseen nähden.

Pitkien neuvottelujen jälkeen Israel ja äärijärjestö Hamas pääsivät sopuun aselevosta, joka astui voimaan sunnuntaina 19. tammikuuta 2025. Sopimus mahdollistaa humanitaarisen avun toimittamisen Gazaan sekä panttivankien vapauttamisen. Ensimmäisessä vaiheessa Hamas vapautti kymmenen israelilaista panttivankia, ja Israel puolestaan vapautti palestiinalaisvankeja. Aselepo tarjoaa mahdollisuuden lisäavun toimittamiseen alueelle, mikä on elintärkeää Gazan asukkaille.

Gazan humanitaarinen tilanne on äärimmäisen vakava. Aluillaan on toinen talvi sodan runtelemassa Gazassa, ja avustuksia on saatu sisään hyvin vähän. Asukkaat ovat käyttäneet varastonsa ja säästönsä loppuun, peruselintarvikkeiden hinnat ovat pilvissä, ja suurin osa väestöstä elää telttaleireissä ja muissa väliaikaismajoituksissa. Vauvoja on alkanut kuolla kylmyyteen, ja aliravitsemus pahentaa terveystilannetta entisestään.

Aselepon vaikutukset avustustoimintaan

Kuuden viikon aselepo on erittäin tervetullut, sillä sen aikana voidaan arvioida paremmin tilannetta ja avun tarvetta. Sairaalat voidaan varustaa uudelleen ja ruokavarastot täyttää. Kuitenkin varsinaisen jälleenrakennuksen arvioidaan kestävän kymmeniä vuosia, vaikka Israel ja Hamas solmisivat pysyvän rauhan tänään. Edessä on koulujärjestelmän, terveydenhuollon ja infrastruktuurin täydellinen uudelleenrakentaminen, ja kestää vielä hyvin pitkään, ennen kuin Gazasta saadaan edes elinkelpoinen.

Vaikka aselepo on tuonut toivoa, sen ylläpitäminen on haastavaa. Hamasin edustaja Abu Ubaida varoitti, että Israelin mahdolliset rikkomukset aselepoon voisivat vaarantaa sekä sopimuksen että Gazassa edelleen pidettävät panttivangit. Kaikki riippuu osapuolten sitoutumisesta sopimukseen, ja pienetkin provokaatiot voivat johtaa väkivallan uudelleen eskaloitumiseen.

Aselepo tarjoaa mahdollisuuden neuvotteluille pysyvämmästä ratkaisusta. Kuitenkin Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola arvioi, että jatko tulee olemaan vaikeaa. Inhimillisten olosuhteiden palauttaminen Gazaan vie aikaa, ja poliittisen ratkaisun löytäminen on haastavaa. Kestävän rauhan saavuttaminen edellyttää molempien osapuolten sitoutumista ja kansainvälisen yhteisön aktiivista roolia.

Vastaa