Hallituksen finanssipolitiikka koronakriisissä onnistunutta – kriisin jälkeen tarvitaan toimia, joilla julkinen velka saadaan vakautettua

Tarkastusviraston mukaan hallituksen suunnitelmia velkasuhteen vakauttamiseksi pitäisi seuraavaksi tarkentaa.

Koronakriisi ja sen hoito nostavat julkista velkaa voimakkaasti. Jatkossa onkin tärkeää vakauttaa julkisen talouden velkasuhde, ja hallituksen suunnitelmissa työllisyystoimilla on tässä suuri rooli. Tähänastisten toimien vaikutus julkiseen talouteen on kuitenkin ollut vaatimaton verrattuna tavoitteeseen. Nämä johtopäätökset esitellään vuoden 2020 finanssipolitiikan valvonnan raportissa, jonka Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkaisi tänään.

VTV pitää perusteltuna, että koronakriisistä huolimatta työllisyyttä yritetään edelleen kasvattaa. Syksyllä 2020 hallitus asetti alkuperäistä suuremman mutta aikataulultaan väljemmän työllisyystavoitteen. Tavoite nousi 60 000:sta 80 000 työlliseen, ja aikataulu venyi hallituskaudesta vuosikymmenen loppuun. Hallituksen ns. kestävyystiekartassa on määritelty, että uudella työllisyystavoitteella vahvistettaisiin julkista taloutta kahdella miljardilla eurolla.

”Tavoite on vaativa, ja tähän mennessä tehtyjen työllisyyspäätösten vaikutukset julkistalouteen ovat arviomme mukaan olleet vaatimattomia. Lisäksi on riski, että edes kestävyystiekartassa kuvatulla työllisyyden lisäyksellä ei saavuteta tavoiteltuja julkistaloudellisia vaikutuksia. Tiekartan nykyinen versio perustuu optimistiseen oletukseen, että toteutettavista työllisyystoimista ei koidu lainkaan kustannuksia julkiselle taloudelle”, VTV:n vanhempi ekonomisti Matthias Strifler kertoo.

Hallituksen kestävyystiekarttaa tarkennettava

VTV näkee, että hallituksen vuonna 2020 käyttöön ottama kestävyystiekartta tarjoaa lähtökohtia kestävyyden parantamiselle. Sitä pitää kuitenkin tarkentaa: julkista taloutta vahvistavat toimenpiteet ja niiden julkistaloudelliset vaikutukset tulisi esittää tarkemmin. Lisäksi tiekartassa olisi huomioitava ennusteiden ja velkaskenaarioiden epävarmuus.

”Tiekartan yhteydessä tulisi esittää herkkyyslaskelmia siitä, kuinka paljon julkista taloutta on vahvistettava, jotta velkasuhde vakautuu. Ennusteet ovat hyvin epävarmoja. Se määrä, jolla julkista taloutta on tarve vahvistaa, voi nousta tai laskea, kun ennusteet päivittyvät ja laskelmien taustaoletukset muuttuvat”, VTV:n johtava finanssipolitiikan tarkastaja Mika Sainio sanoo.

Yleisesti ottaen VTV arvioi, että hallituksen finanssipoliittiset toimet koronakriisin hoitamiseksi ovat olleet oikeansuuntaisia ajoitukseltaan ja mittakaavaltaan. Toimilla on pystytty lieventämään kriisin taloudellisia vaikutuksia. Koronakriisiin tulisi jatkossakin vastata aktiivisella finanssipolitiikalla, vaikka kriisi ja sen hoito finanssipoliittisin toimin nostavat julkista velkaa voimakkaasti.

”Matala korkotaso auttaa julkista taloutta tällä hetkellä, eikä aiempaa korkeampi velkataso ole välttämättä kestämätön julkiselle taloudelle. On kuitenkin erittäin tärkeää vakauttaa velkasuhde tämän vuosikymmenen aikana, jotta velan aiheuttama riski ei nouse liian suureksi”, Sainio toteaa.

Onnistunut paluu valtion menokehykseen tärkeää

Valtioneuvoston keväällä esittämä julkisen talouden suunnitelma vuosille 2021–2024 ei sisältänyt julkisen talouden monivuotisia tavoitteita, mikä johtuu poikkeuksellisista olosuhteista. Lisäksi valtion menokehyksestä luovuttiin vuodeksi 2020. Paluu menokehykseen onnistuu vuonna 2021 vain sallimalla siihen useita poikkeuksia. Tarkastusviraston mukaan normaaliin julkisen talouden monivuotiseen suunnitteluun ja menokehyksiin tulee palata mahdollisimman nopeasti, kun kriisitilanteen tuoma epävarmuus hälvenee.

”On tärkeää, että julkista taloutta ohjataan kriisin jälkeen vakautustavoitteen mukaiselle kehitysuralle. Se edellyttää, että sitoudutaan keskipitkän aikavälin taloussuunnitteluun. Siksi julkisen talouden tavoitteet ja menokehys ovat tärkeitä. On myös hyvä huomata, että tavoitteet voivat olla epävarmoissa oloissa väljempiä kuin normaalisti”, VTV:n johtaja Matti Okko sanoo.

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo ja arvioi finanssipolitiikkaa kansallisena ja riippumattomana viranomaisena. Valvonnallaan VTV edistää finanssipoliittisten sääntöjen läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä sekä julkisen talouden vakautta ja kestävyyttä.

Lähde: STT Info

Vastaa