SDP:n kansanedustaja Riitta Kaarisalo nostaa esiin karun kysymyksen: pystyykö pääministeri Petteri Orpo ja hänen hallituksensa arvioimaan omia tuloksiaan – kun mittarit näyttävät suuntaa, joka ei täsmää hallitusohjelman lupauksiin. Kaarisalon mukaan Suomen kehitys kulkee väärään suuntaan, ja hallitus ei ole osoittanut kykyä ottaa vastuuta.

Luottamus jäätymässä

Voimakkaat sanat eivät ole tavatonta poliittisessa arvostelussa, mutta Kaarisalo ei kaihda merkitystä:

Kansalaisten luottamus tulevaisuuteen on pakkasella, kun kilpailemme työttömyyden EU-kärkisijasta Espanjan kanssa.

Kriittinen sävy jatkuu. Hallitus lupasi ennen vaaleja luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Nyt Kaarisalo huomauttaa, että tämä tavoite on jo karkaamassa päinvastaiseen: tavoite on 170 000 työpaikkaa kaukana. Mittarit puhuvat karua kieltään – mutta hallitus ei ota niitä tosissaan.

Orpo on vastannut A-studiossa (15.10.2025) uhraudumalla samalle: hallituksella on jäljellä puolitoista vuotta aikaa saavuttaa työllisyystavoite, mikä tarkoittaa yli 300 uutta työpaikkaa päivässä, myös viikonloppuisin. Tämä laskelma on Kaarisalon mukaan epärealistinen kupla, joka ei kestä tarkastelua.

Hallituksen työllisyystavoite: toive vai realismi?

Hallitus on sitoutunut 100 000 uuden työpaikan tavoitteeseen vaalikauden aikana. Talousasiantuntijat ovat varoittaneet, että helposti luotavat työpaikat on jo pitkälti tehty – jäljelle jäävät ovat hankalampia.

MTV Uutiset nostaa esille, että työllisyys on hallituskaudella laskenut yli 46 000 hengellä – mikä on selkeä vastalause tavoitteelle. Orpo puolestaan kommentoi Ylelle, että uudet työllisyysluvut ovat “murheelliset”.

Kaarisalo ei usko hallituksen kykyyn arvioida omaa linjaansa: häntä huolestuttaa se, ettei hallitus kestä kriittistä analyysia omista teoistaan.

Poliittinen epäonnistuminen vai vaikea tila?

Kaarisalon mukaan hallituksen politiikka on epäonnistunut niin talous­ kuin sosiaalipolitiikassakin. Hän nostaa esiin lapsiperheköyhyyden kasvun ja leikkausten epäoikeudenmukaiset vaikutukset.

Hän myös kritisoi hallitusta siitä, että veronalennuksia on tehty rikkaille ja ministerituloille samanaikaisesti, kun heikompiosaiset joutuvat kantamaan taakan.

Kaarisalo on myös aiemmin todennut, että kokoomuksen “konkurssihallituksen eväät on syöty”, kun tavoitteet eivät täyty ja velkaantuminen kasvaa.

Oppositiossa on laajaa huolta siitä, että hallitus ei tue riittää työllisyyttä edistäviä toimia vaan leikkaa sosiaaliturvaa, mikä voi johtaa entistä suurempaan syrjäytymiseen.

Onko kriittinen arviointi katoamassa?

Kaarisalo ei halua tyytyä kritisointiin vaan vaatii hallitukselta kykyä itsereflektioon. Hän esittää, että Orpon hallitus tarjoaa ylpeyttä ja ylenkatsetta vastaukseksi kysymyksiin omista virheistään.

Onko tämä siis kysymys poliittisesta konfliktista vai syvemmästä hallinnan haasteesta? Jos hallitus ei kykene arvioimaan omia toimiaan tai muuttamaan kurssiaan, se heikentää koko demokratian vastuullisuutta. Kaarisalon provosoiva retoriikka herättää keskustelua juuri siitä, mitä toimivaa poliittista vastuullisuutta tarkoittaa tänä päivänä.

Merkittävät kritiikin kohteet

Seuraavassa listauksessa koottuna Kaarisalon keskeiset kritiikin aiheet hallitukselle:

• Työllisyystavoitteen irtautuminen: 100 000 työpaikan lupaus kaukana toteutumisesta
• Kyvyttömyys arvioida oman politiikan tuloksia ja oppia virheistä
• Sosiaaliturvalinjausten ja leikkausten epäoikeudenmukaiset vaikutukset heikoimmassa asemassa
• Veronalennukset ministerituloille ja rikkaille samaan aikaan, kun kansa kärsii
• Lapsiköyhyyden nousu ja vaikutukset perheisiin
• Hallitusvastuun ja osoitetun luottamuksen kuilu

Katseet kohti vaaleja ja vastuuta

Edessä häämöttävät tulevat vaalit. Kaarisalo ja SDP nostavat esiin kysymyksen: miten hallituksen tulee kantaa vastuuta teoistaan, kun niiden seuraukset ovat nähtävissä arjessa.

Yksi keskeinen haaste tuleville vuosille on palauttaa luottamus: kansalaisten luottamus siihen, että poliitikot eivät lupaa mitä eivät pysty lunastamaan.

Toisaalta hallituksen tulisi myös näyttää, että se voi muuttua – että virheitä voi myöntää ja korjata. Jos tällaista toimintaa ei nähdä, kriittiset sanat jäävät lopulta sananhelinäksi politiikan julkisuudessa.